_kirjakeiju_

Pohjantuli-sarjakuvasarjan seitsemännessä osassa päähenkilö Sonja on päätynyt takaisin kotiin ja suree kuollutta sukulaistaan. Mutta kun tämän tavaroita aletaan käydä läpi, avautuu ehkäpä mahdollisuus päästä takaisin toiseen maailmaan. Ja kyllä, hän tarttuu siihen kaksin käsin.

Juoni ei tässäkään osassa päätä huimaa, tapahtumat seuraavat toisiaan nopeasti ja näennäisen irrallisina toisistaan. Henkilöhahmoja lähinnä esitellään ja lukijan pääteltäväksi jätetään melko paljon.

Kuvitus ja tapahtumapaikat kuitenkin miellyttävät. On välillä myös ihanaa lukea jotain nopeaa ja kevyttä, eli ei huono sarjakuvakirja tästä näkökulmasta.

Kauhudekkari, jossa Sebastian ja Maria kohtaavat kohtalokkaan taudin. Molemmat kuolevat, mutta se ei olekaan vielä siinä. Sebastian jatkaa olemassaoloaan, vaikka sydän ei enää syki rinnassa ja ruokailutottumukset muuttuvat. Muutama sata vuotta myöhemmin hän sitten päätyy selvittämään murhaa, joka tulee turhan lähelle hänen omaa elämäänsä. Kuka pistää porukkaa kylmäksi Helsingissä?

Mielenkiintoinen tarina, joka liikkuu useissa aikatasoissa. Epäiltyjä on paljon ja päähenkilön mietteet tuovat syvyyttä tarinaan. Kokonaisuutena hyvinkin kompakti mysteeri.

Dekkareita en lue käytännössä koskaan, joten tämä oli virkistävä kokemus. Pidin siitä, miten päähenkilön tila nyt vain oli jotain mikä hänellä oli, ei mitään ihmeellistä. Ei nyt keskitytä siihen, vaan ratkotaan murhaa ja tuijotellaan ikkunasta.

Nuorten scifisarjan, Korennon, kolmas ja viimeinen osa, jossa selviää voittaako inhimillisyys. Kaksi päähenkilöä kaipaa toistensa luo, mutta yhteiskunta on heitä vastaan. Ihmisarvo on unohdettu, muisteja pyyhitty ja elämä on yhden väärän sanan päässä päättymisestä.

Raju ja ajatuksia herättävä päätösosa tälle mieleenpainuvalle sarjalle. Kerrontaratkaisu on todella toimiva ja mahdollistaa sen, että lukija saa paljon irti maailmasta ja tilanteesta. Paljon tässä on samaa kuin Atwoodin The Handmaid's Tale teoksessa. Molemmista tekee niin kylmäävän se, ettei kyseessä ole sellainen scifi, joka ei voisi koskaan olla todellisuutta.

Nyaxian kruunut -fantasiasarjan ensimmäisessä osassa vampyyrikuninkaan adoptoitu ihmistytär Oraya osallistuu kuoleman jumalattaren järjestämään turnaukseen Kejariin. Hän on ihmisenä pahasti altavastaajana vampyyrien turnauksessa ja pian onkin löydettävä liittolaisia. Sopivasti kuvaan astuu salaperäinen kilpailija Raihn.

Melkoisen raaka kuvaus päähenkilön selviytymiskamppailusta aukenee tämän kirjan sivuilta. Romantiikkaa ja toimintaa riittää ja kuolleiden hahmojen määrässä ei pysy perässä. Juoni on mielenkiintoinen, mutta kokonaisuus jäi minulle hieman epäselväksi jostain syystä

Veri ja tuhka -sarjan avausosassa suojellun Neidon, Poppyn, elämä mullistuu hänen tavatessaan uuden henkivartiansa. Poppy on elänyt rajoitettua elämää koko valtakunnan toivona, mutta nyt hän alkaa kyseenalaistaa häntä säätelevän maailman. Olisiko hänelläkin oikeus omaan elämään, rakkauteen ja tulevaisuuteen?

Minulla ei ollut kovia odotuksia teoksen suhteen, joten yllätyin positiivisesti tämän ollessa oikeasti hyvä! Dialogi viihdytti, ihmissuhteet olivat mielenkiintoisia ja maailma jännittävä. Ja mikä loppu! Onneksi kohta tulee toinen osa suomeksi ja pääsee lukemaan mihin tämä tästä etenee.

Lightfall-sarjakuvasarjan kolmannessa osassa maailma on vaipunut pimeyteen ja sankarimme yrittävät korjata tilannetta. Mutta miten pysyä reippaana, kun maailman lisäksi pimeyteen tuntuu vaipuneen myös päähenkilö ja kokonaisia kansakuntia on pakomatkalla?

Kuvitus on sarjan aiempien osien tapaan upeaa! Tarina ei ehkä ole ihan yhtä vahva kuin aiemmissa osissa, mutta viihdyttävä seikkailu kuitenkin. Dialogit myös miellyttivät jälleen hauskuudellaan ja suoraviivaisuudellaan. Tykkääkö joku muu siitä pienestä sinisestä velho-otuksesta? Ehdottomasti lempihahmoni tässä sarjassa!

Pohjoisen legendat -sarjan seitsemännessä ja viimeisessä osassa nivotaan valtava tapahtumien kokonaisuus yhteen. Päähenkilöiden tarinat lomittuvat ja pysyvät ominaan, koetaan menetyksiä ja saavutetaan voittoja. Maailma ei ole enää entisensä.

Sarjassa seurataan todella monen henkilöhahmon edesottamuksia. Nyt olikin viimein mielenkiintoista päästä näkemään miten heidän tarinansa yhdistyivät ja mihin hahmojen polut lopulta vievät. Erityisen kiinnostavaa tämä on taistelutilanteessa. Siitä tulee aivan erilainen silloin, kun seuraa kaikkia taistelun osapuolia.

Sarjan vahvuutena on kerronta, joka on selkeä ja mahdollistaa monitahoisen kokonaisuuden ymmärtämisen. Jopa minä, jolla on haasteita nimirallissa, pysyin mukana tarinassa. Huomattavan onnistunut suoritus siis.

Sarja on parantunut loppua kohden, eikä tämä kirja tee poikkeusta suuntaan. Nyt välit on selvitelty ja pohjoisen legendat ovat syntyneet.

The Empyrean -sarjan toisessa osassa Violet aloittaa toisen vuotensa Basgiathin sotakorkeakoulussa. Nyt on saatu ensimmäisen vuoden sähläykset hoidettua ja todellinen opiskelu alkaa. Toki Violet puuhailee kaikenlaista muutakin tuikitärkeää ja perhosia vatsaan synnyttävää opintojensa lisäksi. Ja sitten homma lähtee aivan laukalle.

Sama meininki jatkuu kuin ensimmäisessäkin osassa. Paljon ja nopesti tapahtuu, sanaillaan niin ihmisväen kuin lohikäärmeidenkin kanssa ja päähenkilö kärsii. Kerronta vetää mukaansa ja kyllähän tämä koukutti. Ja jännitti. Ja saatoin parahtaa myös klassikon "eiiiii" jossain vaiheessa lukuprosessia.

Valtakunta-sarjan neljännessä osassa siirrytään seuraamaan vanhimman Archeronin siskon, Nestan, edesottamuksia. Tiedossa on raivokasta taistelua itsensä ja muiden kanssa, mutta myös yhteyksiä ja uusia päämääriä.

Olihan tässä 865 sivun mittaisessa kirjassa riittävästi luettavaa ja ihan täysiverinen seikkailu. Olin aluksi epäileväinen, koska Nesta ei hahmona ole ollut minulle se läheisin. Mutta tätä lukiessa pääsimme hänen kanssaan kyllä yhteisymmärrykseen siitä, että ihan hyvä tyyppi hän on.

Mukavasti kirja sijoittui samaan maailmaan ja samojen henkilöhahmojen luo kuin aiemmat osat. Oli oikeastaan ihan virkistävää lukea hieman eri näkökulmasta hahmojen seikkailuista.

Kokonaisuutena pidin tästä osasta paljon. Tärkeänä teemana kirjassa on se, että vaikka mitä tapahtuisi, sinua rakastetaan ja olet rakkauden arvoinen. Hyvä muistutus meille kaikille, kuten kirjailija kirjoittaa kiitoksissaan.

Lin mielestä hänen isänsä uusi naisystävä on hyvin epäilyttävä tyyppi, ihan selkeä mantikora. Ihmisen kasvot, leijonen ruumis, kynnet ja häntä. Kukaan muu vain ei näe sitä kuin hän. Niinpä Lin täytyy ryhtyä toimiin pelastaakseen itsensä ja veljensä ennen kuin äitipuoli iskee.

Yllätyin iloisesti huomatessani, että kirjassa on kuvia. Ne toimivat upeasti syventämään kirjan pahaenteistä tunnelmaa ja korostamaan lopun dramaattisia tapahtumia. Teksti on nuoremmalle lukijalle sopivan yksinkertaista, mutta ajoittain hieman raakaa. Pohdiskelinkin kirjan kohderyhmää lukiessani. Minulle tuli myös tunne, että tarinaa halutaan kertoa mahdollisimman yksinkertaistetusti. Tämä johti välillä pieniin epätarkkuuksiin kronologiassa.

Kirja on kuitenkin virkistävän erilainen, täynnä piilotettuja merkityksiä ja huomattavan jännä. Suosittelen!

Kalmanperho-sarjan toisessa osassa taistellaan itsensä ja muiden kanssa kauaskantoisin seurauksin. Lilja palaa takaisin toiseen maailmaan parantaakseen rannikkotaudista kärsivät ihmiset ja auttaakseen ystäviään. Pian hänen polkunsa vie hänet kuitenkin pitkälle matkalle, jonka aikana kaikki tuntuu vieraalta ja vaikealta. Onko kaikki kuitenkin sen arvoista?

Kirja sisältää täysiverisen seikkailun, jonka aikana koetaan paljon tunteita. Kaiken sen piilottelun ja loppumattoman matkanteon lomassa päähenkilö oppii täysin uusia asioita itsestään, muokkaa ihmissuhteitaan ja miettii millaisen elämän hän haluaa. Ollaan siis todellakin nuortenkirjallisuuden kovassa ytimessä.

Onhan tämä melkoinen tiiliskivi eikä mitään leppoisaa luettavaa. Kuitenkin kirjan viimeistä kertaa sulkiessa jäi hyvä mieli. Erilaiset juonikuviot tuodaan hyvin lopussa yhteen ja jopa ratkaisemattomilta tuntuvat tilanteet saadaan ratkaistua.

Voisi ehkä sanoa, että olen tämän luettuani hiukkasen inspiroitunut.

Olipa kerran särkynyt sydän -sarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa saadaan Evangelinen tarina myyttisessä Pohjolassa päätökseensä. Kirja lähtee tilanteesta, jossa hän on menettänyt muistinsa. Kaikki tuntuvat haluavan häneltä jotain, mutta miksi koko tilanne tuntuu väärältä ja mitä hän oikein itse haluaa?

Tarinassa on paljon sivujuonia sekä sellaista hattaranmakuista ja glitterinkeveää sälää, että vähän epäilytti saadaanko tätä hommaa oikein pakettiin. Yllätyinkin loppuratkaisusta positiivisesti (sitä luonnollisesti sen enempää tässä käsittelemättä).

Kerronta on tässä sarjassa, aivan kuten sisarsarja Caravalissakin sujuvaa, mutta samalla hyvin kuvailevaa. Maailma on värikäs, juonenkäänteet huimia ja jokaisella hahmolla on omat motiivinsa. On kirouksia, henkiin herääviä metsiä, lohikäärmeenpoikasia ja sielua ravistelevaa rakkautta.

Voittaako rakkaus kiroukset ja ihmisten itsekkyyden?