tintti89

Olin lukenut kirjan joskus vuosia sitten, ja päätin verestää muistiani. Tämä oli kuitenkin verrattain huono päätös, sillä kirja on selkeästi suunnattu nuorille lukijoille. Juoni eteni melko loogisesti eteenpäin, mutta tavallaan kaikki kävi liian helposti. Kirjoitustyyliltään se ei ollut laisinkaan sujuva, lauserakenteet olivat erittäin tönkköjä.

Hahmoista pidin eniten Crepsleystä. Hän oli salaperäinen, mutta kuitenkin jollain tavalla viehättävä. Olisin kuitenkin toivonut kaikkiin henkilöihin enemmän syvyyttä mukaan. Myös Darrenista olisin halunnut enemmän ihan yleistä tietoa, ikää, ulkonäköä yms.

Kirjan loppu oli mielestäni ihan ok, en odottanutkaan siltä sen enempää. Kaikista ärsyttävintä tässä kirjassa oli kirjailijan päätös muuttaa vampyyrit omasta, kauhistuttavasta itsestään lasten satuhahmoksi. Kaikki, mistä tykkään vampyyreissa, oli jätetty tästä kirjasta pois. En siis täten voi suositella kirjaa yhdellekään vampyyrien ystävälle.

Kirja oli huomattavasti parempi mitä sarjan edellinen osa. Idea talosta, jossa käytäviä ja huoneita riittää loputtomiin, sopii hyvin sarjan jatkoksi. Juoni ole ennalta-arvaamaton, ja välillä sitä pysähtyi hetkeksi miettimään, miten kirjailija on voinut saada tällaisen idean. Mitään turhaa ei tässä kirjassa juonen kannalta ole.

Iso kiitos kirjailijalle siitä, että hän palautti Howlin, Sophien ja Calciferin takaisin kirjan päähenkilöihin! Vaikka kyseiset henkilöt jäävät erittäin pinnallisiksi Liikkuvan linnan henkilöistään, toivat he silti omaa sävyään kirjaan. Kirjailijan päätös s-vikaisesta Tuikusta oli lievästi sanottuna raivostuttava.. Itse päähenkilöistä mieleeni jäi parhaiten Kulkuri, se oli aivan loistava hahmo, joka mielestäni myös jäi kaikista vähiten pinnalliseksi.

Kirja loppui mielestäni vähän turhan töksähtäen. Olisin toivonut jonkinlaista epilogia, jossa kerrotaan miten Charmainilla ja Peterillä menee. Kirja oli mielestäni melkein täydellinen, kirjailija olisi vain voinut panostaa henkilöihin ja varsinkin pahiksiin hieman enemmän. Voin kyllä lämpimästi suositella kirjaa kaikille, varsinkin jos pitää Wynne Jonesin tyylistä kirjoittaa.

Luettuani Ruohometsän kansan en ole yhtään yllättynyt, että siitä on tullut klassikko. Kirjan juoni on ainutlaatuinen ja se etenee loogisesti. Faktat on saatu ujutettua sujuvasti tekstin lomaan. Vaikka kaniineille sattuu ja tapahtuu paljon, ei se kuitenkaan tunnu sopimattomalta ja epärealistiselta tämän kirjan kannalta. Hieman kirjassa häiritsivät ajoittaiset, vähän liiankin pitkät kuvaukset maisemasta ja luonnosta.

Idea kaniineista henkilöinä on omaperäinen, mutta kirjailija on toteuttanut sen hienosti. Kaniinit ovat aidon tuntuisia, vaikka omaavatkin ihmismäisiä piirteitä. Pidin siitä, miten kirjailija ei raaskinut uhrata yhtään ns. hyvistä kaniineista, tosin läheltä piti -tilanteita olikin sitten melko tiheään. Kaniinien omaan kieleen on selkeästi käytetty vaivaa, vaikka minulle siitä tuleekin mieleen vanhat, pohjoismaiset kielet. En yleensä pidä suomennetuista nimistä kirjoissa, mutta kaniineille ne sopivat hyvin.

Kirjan loppu oli surullinen, mutta erittäin hieno. Parempaa lopetusta ei kirjalle olisi voinut olla. Itse kirjan rakenteeseen perehdyttäessä mielestäni runot kappaleiden alussa oli hyvin valittu juuri kyseiseen kappaleeseen sopivaksi. Tämä kirja on erittäin nopealukuinen, mutta en silti suosittelisi sitä lapsille. Se on kuitenkin enemmän aikuiskirjamainen.

Kirjan juoni oli melko hyvä, mutta kuitenkin ennalta-arvattava. Se eteni loogisesti eteenpäin, vaikka kertojan näkökulma vaihteli parin sivun välein. Kirja oli melko turhaan jaettu kahteen osaan, sillä se on melko lyhyt ja erittäin nopealukuinen. Tapahtumia voisi myös olla tasaisemmin läpi kirjan, nyt alku on melko tylsää arkielämän kuvausta.

Kirjassa oli hieman liikaa seurattavia henkilöhahmoja. Itse päähenkilöt jäivät myös melko pinnallisiksi, tunteita ei hirveästi kirjassa mukana ollut. Olisin toivonut myös mustan ratsastajan heimoa enemmän kirjaan mukaan, nyt heistä mainittiinkin ensimmäisen kerran vasta kirjan loppuvaiheilla.

Kirjan lopetus oli melko töksähtävä. Kirjailija kirjoittaa muutenkin melko töksähtävästi ja välillä tuli semmoinen olo, että kirjailija ei ole jaksanut miettiä, mitä seuraavaksi voisi tapahtua. Alussa kirja oli melko lastenkirjamainen, mutta sitten taas loppu oli tapahtumiltaan melko raaka. Kaiken kaikkiaan kirja oli ihan semihyvä, vaikka en hirveän vanhoille lukijoille sitä suosittelekaan.

Minun oli vaikea päättää, pidänkö tästä kirjasta vai en. Sen idea oli hyvä, vaikka olen samantapaisen kirjan lukenut aiemminkin. Juoni ja toteutus taasen eivät niin hyviä olleetkaan. Tähän yhteen kirjaan oli tungettu hieman liikaa ns. isoja tapahtumia ja juonenkäänteitä. Se oli alussa vähän lastenkirjamainen, mutta lopussa taasen melko raaka. Kirjassa on myös liikaa toistoa, varsinkin keskiajan hajuista ja Sterkarmien homouteen vivahtavista tavoista, aivan kuin kirjailija pitäisi lukijaa tyhmänä ja muistamattomana. Suomentajalle miinus runsaista pilkkuvirheistä..

Sterkarmit olivat henkilöinä erittäin törkeitä, mikä taasen rupesi itseäni ärsyttämään kirjan edetessä. Myös heidän homoutensa rupesi ottamaan päähän, varsinkin kun kirjailija koko ajan toisteli sitä. En koskaan päässyt hirveän hyvin sisälle Periin ja Andreaan, osaksi ehkä sen takia, että heidän ikäänsä ei koskaan mainittu. Varsinkin Andrea jäi melko pinnalliseksi henkilöksi. Kirjailijan päätös tehdä Peristä luottamaton Andreaa kohtaan oli mielestäni huono, sillä nyt Perin mielipide Andreasta vaihtui kirjassa varmaan 6 kertaa..

Kirjan loppua oli venytetty ehkä vähän turhankin paljon. Loppuratkaisusta en osaa sanoa, oliko se hyvä vai huono, mutta siihenkin olisi voinut käyttää paljon enemmän tunnetta. Muutenkin kirjassa jäivät tunteet erittäin paljon taka-alalle. Takakannessakin mainostetaan Perin ja Andrean välistä romanssia, mutta itse kirjasta taisi koko romanssi unohtua. Positiivisena seikkana kirjasta mainitsisin sen nopealukuisuuden sekä todentuntuisuuden.

Tähän kirjaan on selkeästi käytetty aikaa ja mielikuvitusta. Juonessa tapahtui melkoisia käänteitä, joita ei pystynyt ennalta arvaamaan. Se eteni sujuvasti eteenpäin, minkä lisäksi kirjasta löytyi vertauksia myös nykyajan maailmaan, jos oikein tarkkaan luki. Kirjoitustyyli oli aivan ihana, humoristinen ja kekseliäs samaan aikaan.

Päähenkilöitä oli kirjassa useita, minkä lisäksi vähän pienemmät ja isommatkin roolit tulivat kyllä tutuiksi. Kaikkiin henkilöihin oli selkeästi käytetty aikaa, aina nimen keksimisestä pieniin luonteenpiirteisiin. Itse päähenkilö Musca oli välillä hieman lapsellinen ja ärsyttävä, mutta kasvoi hienosti kirjan edetessä. Hanhesta isot pisteet kirjailijalle! (Vaikka aluksi hanhi tuntuikin aivan turhalta hahmolta..)

Kirjan loppu oli melko ennalta-arvaamaton. Se jäi tavallaan kesken, sillä sen perusteella kirjaan voisi tulla myös jatko-osa. Kirjailija oli käyttänyt paljon vaivaa sekä henkilöiden että paikkojen nimien keksimiseen. Myös metaforat olivat lähes kaikki lähtöisin kirjailijan omasta päästä, ja niitä olikin kirjassa sitten paljon! Suosittelisin kirjaa lämpimästi kaikille fantasian ystäville. Vaikka kirjan kansi ei ehkä pahemmin houkuttele, on sisältö sitäkin parempi.

Tämän kirjan juoni on hyvä ja etenee sujuvasti eteenpäin, vaikka aikana mitattuna kirjan tapahtumat ovat lyhyet. Pientä ennalta-arvattavuutta kirjassa on, mutta osaltaan se on myös melko ennalta-arvaamaton. Kirjoitustyyli kirjailijalla on jotain vallan ihanaa, mutta samalla kuitenkin hieman lapsellista.

Kirjassa oli juuri sopivasti henkilöitä, sillä kaikista pysyi hyvin perillä. Mibs oli ajoittain ehkä hieman pikkuvanha ja ajoittain hyvinkin lapsellinen. Bobbin henkilö jäi erittäin hyvin mieleen tyypillisenä teini-ikäisenä. Pidin myös siitä, miten Samson oli saatu ujutettua tapahtumiin mukaan tavallaan passiivisena henkilönä.

Kirjan loppu oli mielestäni erittäin hyvä. Vaikka kirja on selkeästi suunnattu nuorille lukijoille, saa myös vähän vanhempi lukija siitä paljon irti. Kirjassa on selkeä opetus ja vakava sanoma, jonka itse ymmärsin vasta luettuani erään lauseen. Kaiken kaikkiaan suosittelisin kirjaa noin 15-vuotiaille, vaikka nopealukuisuutensa takia ei aika menisi hukkaan vähän vanhemmillakaan lukijoilla.

Voisi sanoa, että tämä kirja oli melko turha. Kirjan tarina oli lyhyt, eikä juuri mitenkään liittynyt sitä edeltävään sarjaan. Kirja alkaa erittäin pahasti kesken tarinan, enkä alussa ollut yhtään perillä, miten vanha Lyra on tai mitä hänelle oli tapahtunut. Jonkinlainen alustus Lyran menneisyyteen olisi ollut paikallaan.

Kirjan henkilöihin ei hirveästi oltu panostettu. Alkemisti jäi erittäin hämäräksi, lähes sivuhahmoksi. Lyra nyt oli tyypillinen itsensä, olisin odottanut hänen hieman kasvaneen. Myös itse noita ja hänen daimoninsa jäivät erittäin epäselviksi, vaikka noidan aikeet selitettiinkin tarkasti.

Lisämateriaaleista pidin kartasta erittäin paljon. Siitä pystyi hyvin seuraamaan, missä mennään. Kaikki muu lisämateriaali olikin sitten melko turhaa, mielestäni ne eivät liittyneet kirjaan mitenkään. Suomentaja oli jälleen keksinyt joitain ihan ihme lauserakenteita, joten siitä miinusta. Kaiken kaikkiaan en hirveästi kirjaa suosittele, tosin jos joku haluaa sen välttämättä lukea, ei se paljon aikaa vie lyhyen tarinan ja ison tekstin ansiosta.

Tämä kirja on selkeästi trilogian huonoin osa. Juoni etenee melko hitaasti, sillä vastaamattomia kysymyksiä on paljon edellisistä osista. Osan tapahtumista olisi voinut jättää kokonaan mainitsematta, minkä lisäksi juoni on osaltaan melko ennalta-arvattava. Tällaisenaan kirjassa oli ehkä vähän turhankin paljon tapahtumia, eli itse olisin jakanut kirjan kahteen osaan.

Kirjassa oli liikaa seurattavia henkilöitä. Tapahtumat pomppivat koko ajan paikasta ja henkilöstä toiseen, ja välillä sai miettiä, että kukas tämä henkilö onkaan. Isä Gomez oli täysin turha henkilö, jolla ei periaattessa ollut mitään tekemistä juonen kanssa. Positiivista henkilöissä oli Iorekin lyhyehkö paluu. Myös enkelit olivat mielenkiintoisia henkilöitä.

Kirjan loppu oli hieno, mutta olisin toivonut enemmän Willin ja Lyran tunteita mukaan. Olisin myös tahtonut tietää, mitä Willille lopulta kävi omassa maailmassaan. Tästä kirjasta tuli myös selvästi mieleen muita kirjoja, yhtenä esimerkkinä Maryn maailman olennot ovat aivan kuin Remnants-sarjasta. En varsinaisesti suosittelisi kirjaa, ainakaan vanhemmille lukijoille, mutta pakko se on lukea, jos on sarjan jo aloittanut.

Tämä kirja on huomattavasti synkempi kuin sarjan ensimmäinen osa. Juoneen on ovelasti saatu ujutettua kirkon vastustus, kirjailijan mielipiteen kuitenkin paljastumatta liikaa. Pidin myös tapahtumapaikkojen vaihtelusta, ns. oikea maailma oli saatu hienosti yhdistettyä kirjan tapahtumiin ja muihin maailmoihin.

Kirjan päähenkilö Will oli mielestäni vähän turhankin pikkuvanha. Hän ei hämmästynyt mistään ja osasi tehdä erinäisiä asioita, joita ei aikuinenkaan ihminen välttämättä osaa. Olisin toivonut Pantalaimonia enemmän ääneen, hän jäi vähän taka-alalle. En olisi pahastunut Iorekinkaan esiintymisestä kirjassa. Lee Scoresbyn kohtalo jäi suruttamaan, hän oli niin mukavan leppoisa miekkonen.

Kirjan loppu jäi samaan tapaan kesken kuin edellisessäkin kirjassa ja tavallaan pakottaa lukemaan seuraavan osan. Omaan makuuni kirjassa oli hieman liikaa ympäristön kuvailua. Hieman myös jäi mietityttämään, mitä Serafinalle loppujen lopuksi tapahtui. Suosittelisin ja sarjan edellisen osan lukeneet pakottaisin lukemaan tämän kirjan, sillä se on juoneltaan ja kirjoitustyyliltään erittäinkin hyvä.

Olen lukenut tämän kirjan aiemmin, kuten myös nähnyt elokuvan, mutta silti tarina on yhtä jännittävä kuin aiemminkin. Juoni on osittain melko ennalta-arvattava, mutta siitä löytyy myös yllättäviäkin kohtia. Alussa itseäni häiritsi kirjan alkaminen ns. keskeltä tapahtumia, eikä kirjan maailmasta tai daimoneista ollut mitään selityksiä, mutta kirjan edetessä kaikkiin kysymyksiin sai kyllä vastaukset.

Kirjan päähenkilö Lyra on suoraan sanottuna erittäin raivostuttava pieni kakara, mutta silti hänen seikkailujaan jaksaa lukea innolla. Lyran sukulaisuussuhteet olivat ennalta-arvattavat, eli siihen olisi kirjailija voinut panostaa enemmän. Lempihahmokseni kirjasta nousi panssarikarhu Iorek, hänen kiintymyksensä Lyraan on jotain tavattoman hienosti kuvattua.

Kirjan loppu on mielestäni vähän turhankin sekava ja se loppuu ns. kesken herättämällä useita kysymyksiä, joihin kuitenkin toivottavasti saa vastauksen sarjan myöhemmissä osissa. Kirjan kaksi lopputaistelua tekevät siitä hieman erilaisen, onhan yleensä totuttu näkemään vain yksi loppuhuipentuma. Lopussa esiin tuleva uskonnon osa kaikkiin tapahtumiin vaikuttaa vähän samanlaiselta kuin oikeassa elämässä Vatikaanin ja katolilaisuuden touhut. Suomentajalle myös iso miinus useista kirjoitusvirheistä..

Tämän kirjan idea on erittäin hyvä, mutta juoni voisi olla parempi. Kuvat ovat hyvin piirrettyjä ja on hyvä, että ne jatkavat tarinaa eivätkä vain täydennä sitä. Tekstiä voisi tosin olla hieman enemmän ja se voisi olla kuvailevampaa. Kirjan juoni ja tapahtumat ovat kuitenkin siinä mielessä hyviä, että ne ovat melko ennalta-arvaamattomia.

Kirjan henkilöt jäävät hieman taka-alalle. Ulkonäköä ei tietenkään kuvailla, sillä se näkyy kuvista, mutta silti olisin toivonut kirjailijan keskittyvät hieman enemmän myös henkilöihin. Nyt heidän tunteensa jäivät erittäin pinnallisiksi, eikä henkilöihin oikeen päässyt sisälle.

Kirja on selkeästi suunnattu hieman nuoremmille lukijoille. Se on erittäin nopealukuinen, ja kuvat tarjoavat mukavaa aivojumppaa tekstin lomassa. Erittäin paljon pidin siitä, että faktaa ja fiktiota on sekoitettu. Kirjan loppu taasen kävi vähän töksähtäen, aivan kuin kirjailijalla olisi kiire saada se loppuun. Kaiken kaikkiaan kirjaa voisi suositella lukijoille, jotka haluavat jotain erilaista, mutta joita ei kuitenkaan haittaa tekstin pienet viat.