TheDarkMission

Voi, tämä oli aivan ihana kirja, ehdottomasti paras lukemani tämän vuoden puolella. Hieman ennalta-arvattava juoni, joka tuntui aluksi tavanomaiselta fantasialta, mutta muuttui tiukasti otteessa pitäväksi ja jännittäväksi eloonjäämiskamppailuksi.

Kirjassa kerrottiin asioita useiden näkökulmien kautta, mikä oli välillä suorastaan kidutusta - ruveta nyt kertomaan jostain takapajulan kuninkaasta kun juoni on jännittävimmillään. Vaikka liiallista kuvausta oli vältetty henkilöissä, heidät oppi tuntemaan heidän tekojensa perusteella yhtä hyvin kuin omat kaverit. Oli kivuliasta irrottoutua tästä maailmasta. Olisin niin mielelläni lukenut vielä lisää, vaikka se olisi epäilyksettä pilannut koko hienon tunnelman.

Mielessäni kummittelee ajatus, että kenties teoksesta tehtiin ihan tahallaan koukuttava, mutta sillä ei ole väliä. Loppujen lopuksi kaikki oli hyvin, ja liian onnellinen loppu ärsytti. Kiitos tämän kirjan, hissan kokeeni meni päin prinkkalaa ja minä opin vaikka mitä hienoa. Vaikka kirjaan oli sujautettu opetuksia ehkä ihan tarkoituksella, ne toivat ihanasti tärkeitä asioita esiin.

Kertauksen vuoksi: mukaansatempaava, seikkailuhenkinen kirja, jossa henkilöiden kohtalot kietoutuvat yhteen ja tarinaa etenee tarmokkaasti ja jännittävästi. Suosittelen kaikille fantasian ystäville, vaikket olisi pitänyt "Univieraiden kivestä".

Kirja tempasi mukavasti mukaansa ja oli suorastaan herkullisen helppo- ja nopealukuinen.

Kirjan alku oli hieman tökerö - taas orpoja! Takakannen tekstissä myös sanotaan, että lapset pakenivat orpokodista, vaikkeivat nuoret vielä olleet sinne menneetkään. Ristiriitoja oli enemmänkin: kenties laulut ovat aina hieman liioittelevia, mutta miksi laulussa liioitellaan vampiraatteja niin paljon? Loppujen lopuksihan vampiraatit olivat aika mukavia Sidoriaa lukuunottamatta.

Kirjan piti tapahtua tulevaisuudessa, mutta ehkä kirjalija oli unohtanut tämän, kun siihen ei kerran viitattu sanallakaan minun nähdäkseni. Luvut oli kerrottu suurimmaksi osin Gracen ja Connorin näkökulmista, mutta ratkaisu ei ollut erityisen toimiva - Connorin tarina tuntui pelkältä turhalta sivukertomukselta, kun taas Gracen seikkailu tempasi heti mukaansa (Lorcanilla taisi olla näppinsä pelissä siinä, ihana henkilö). Juoni oli sujuva, mutta toivottoman ennalta-arvattava.

Teksti oli sujuvaa ja soljuvaa, kirjoitustyyli miellyttävää (vaikka henkilöistä olisin kaivannut enemmän tietoa) ja muutenkin kaikki tapahtui helposti. Kumminkin ihan mukavaa luettavaa, ja loppu jäi niin häiritsevästi kesken, että jatko-osat tulee takuulla luettua.

Tämä ei juurikaan hävinnyt aiemmin lukemalleni Oppipoika Alvinille, ainakaan tyyliltään, mutta sisällöltä olisin kaivannut samanlaista kipinää kuin kolmososalla oli. Huomasi selvästi, että kirjailijakin oli tarkoittanut tämän pelkäksi pohjustukseksi - kirja oli oikeastaan kuvausta Al Juniorista, loppu vain hieman viittasi tulevaan. Kirjailijan tyyliä ei kumminkin voi kuin ihmetellä. Hän saa tekstin kuin tekstin elämään, huolimatta paikoittaisista, tylsistä jaksoista. Kirjan alku oli erittäin hyvä ja houkutteleva, ja eirtyisemmän juonen puutteesta huolimatta kirja oli hyvin lukijanläheinen. Kirja ei ollut mikään paras taidonnäyte Orsonilta, mutta suosittelen tätä välttämätöntä aloitusosaa kaikille, jotka eivät jo ole lukeneet sitä.

Jouduin aikalailla arpomaan arvosanan kanssa: koko kirja oli yhtä hullunmyllyä. Siinä ei ollut yhtenäistä juonta tai edes samanlaista krijoitustyyliä. Oikeastaan, kirja oli huonoimpia lukemiani kenties koskaan. Toisaalta, kirja sisälsi niin mielettömiä ja omperäisiä ideoita, ettei kirja ansaitse tyhjää tähtirivistöä. En kuitenkaan ymmärrä tuota esittelyn hehkutusta. Itse en todellakaan päässyt vauhtiin, vaan jouduin pakottamaan itseni loppuun saakka. Ja kun sain kirjan lopulta loppuun, olo ei ollut sen viisaampi - vain helpottunut, kun rääkki oli viimein loppu.

En mielelläni suosittelisi tätä kenellekään, mutta satunnaisesti kirjassa oli niin sielukkaita, jopa kypsiä kohtia, jotka ansaitsevat tulla luetuiksi. Suurimman osan aikaa kirja oli todella naivi, venytetystä puhumattakaan. Ainakin tämä sopii hyväksi nukkumaanmenokirjaksi. Ikävää, ettei kirjan huimat ideat päässeet oikeuksiinsa ainakaan minun näkökulmastani, sillä kirjasta tosiaan olisi klassikoksi anid Blytonin rinnalle. Tai ehkä en nauttinut kirjasta, kun olen niin tuon ikähaarukan yläpuolella.

Ei epäilystäkään, etteikö Libba Brayn opus olisi parhaita lukemiani kirjoja pitkään aikaan, jopa elämäni aikana. Kirjassa oli juuri sellaista magiaa, jota tyttöfantasia kaipaa - ehkä pikkuisen kliseistä, mutta loistavaa kuvailua ja tunteiden kerrontaa. Lukemisen tarkoitushan on opettajani mukaan herättää ihmisessä ajatuksia, ja tämä onnistuu siinä loistavasti. Entä jos kaikki onkin vain illuusiota, päätämme itse siitä, mikä on totta, ja mikä ei?

Kirjailija toi ajatuksiaan loistavasti esille ja loi maailman, johon tahtoo uppoutua ikiajoiksi. Kirjailijan henkilöhahmot olivat aika pintariipaisuja, joten toivottavasti jatko-osat kertovat enemmän. Myös ympäristön kuvailu olisi voinut olla laajempaa, eniten häiritsi, miten nopeasti ratkaisevat kohdat soljuivat ohi. Kirjan romanttinen sivujuoni oli kutkuttava, mutta tuntui hieman ylimääräiseltä, kun Kartik jäi niin salamyyhkäiseksi ja taustalle. Tässäkin asiassa luotan paljon jatko-osiin. Juoni pelasti paljon, eikä puutteisiin kiinnittänyt sen enempää huomiota.

Kaiken kaikkiaan kirja oli loistava esimerkki tyttöfatsusta ja hieman erilaisesta magian valtakunnasta. Kirja oli loistava lukunautinto ja toivon muidenkin löytävän tämän! Plussaa nimestä, joka kertoo hyvin kirjan ideasta, ettei kaikki ole ihan miltä näyttää.

Satuin löytämään Oppipoika Alvinin kotoani, ja aloin lukea. Aluksi kirja ei temmannut mukaan, mutta lopulta olin myyty: en ole lukenut mitään näin hyvää sitten Stephenie Meyerin (mistä ei ole kauaa). Kirja oli monin tavoin synkkä, erittäin syvällinen ja tavattoman kiehtova. Kuinka henkilöiden kohtalot olivat sidoksissa, miten hienovaraista ja tarkkaa fantasiapuoli kirjasta oli... Kirja onnistui kuvaamaaan tunteita hyvin: miksei Alvinia ymmärretty, miksi hän oli vihainen... Olisin voinut vaikka karjua vihasta Calvinia kohtaan, miten mies voikaan olla niin itserakas ja ääliö ja k***pää! Kirjailija oli kyllä ollut liiankin melodramaattinen Cavilin kanssa: kenties hahmon takana olikin tavoite tehdä jotain vihastuttavaa ihan tarkoituksella.

Kirja käsitteli niin synkkiä historian häpeäpilkkuja, että kirjaa lukiessa tunsi tahtomattakin myötähäpeää ihmiskunnan puolesta. Ehkä kirja oli liian raskasta luettavaa: kertomus saavuttamattomasta rakkaudesta ja mahdottomasta taistelusta. Kuitenkin, jatkuvasti tiesi kirjailijan olevan oivalluksissaan niin oikeassa kuin vain voi. Tässä ei ollut varsinaista juonta joka toimisi itsenäisenä teoksena, itse aion lukea muut osatkin.

Teoksen henkilöt olivat todentuntuisia, heidän kuvauksissaan oli hurjasti syvyyttä! Tämä kirja on niin kaukana tämän päivän kliseisistä ja mitäänsanomattomista fantasioista, että huh!

Kirja antoi liiankin kanssa ajateltavaa ja tunteita: miten väärit orjat o(li)vatkaan, miten hirveää tuo kaikki rasismi ja yliuskonnollisuus onkaan. Tuli monta kertaa pehempi fiilis kuin mantsan tunnilla, jolloin opettaja kertoi Amerikan joidenkin osavaltioiden epäreilusta ja ankarasta uskonnosta.

Kirjaa lukiessa silmiä kirveli koko ajan, mutta jo siksi tämä oli ainutlaatuinen lukukokemus. Ei ehkä aivan täydellinen, mutta suosittelen yhtä kaikki kaikille, tätä hieman tavallista moniulotteisempaa kirjaa. Teos yhdisti erilaisia ulottavuuksia ja maailmoja taitavasti, loi verkkoja pitkin ja poikin juonta. Vielä kerran, suosittelen!

Puhun nyt yleisesti Stinen kirjoista. Olen lukenut viimeisintä lukuunottamatta kaikki suomennetut kirjat, ja... huhhuh! Miten yhdellä ihmisellä voi olla mielikuvitusta sataan kirjaan, joissa on mahtava idea? Ideoita miehellä tosiaan on.

Henkilökohtaisesti pidän ehkä eniten tästä sekä Varjotytöstä. Nämä kirjat ovat hieman erilaisia muihin verrattuna, näissä on salakäytäviä ja salaisuuksia. Vaikka Stine on kirjoittanut monta aivan mieletöntä kirjaa, ne eivät löydä paikkaansa lempikirjoihini tuskin koskaan. Kuvailu on suorastaan hälyttävää bestseller-kirjailijalta. Näistä ideoista voisi saada jokaisesta pitkän ja upean opuksen, mutta Stine kirjoittaa kai mieluummin paljon ohuita ja mitäänsanomattomia kirjoja kuin panostaisi todella kuvailuun ja kerrontaan, ja saisi näin jotain syvyyttä kirjoihin, muutakin kuin "Häntä pelotti ja vilutti todella paljon."

Stinen kirjoissa on usein paljon käänteitä ja yllättävä loppuratkaisu, mutta välillä kirjat etenevät tietyn kaavan mukaan: ensin ilmestyy haamu, joka olikin sitten ilkeä sisko, sitten tulee taas haamu mutta päästään pakoon ja sitten kun haamu taas tulee niin keksitään joku keino hävittää se. Monesti kirjat kyllä onnistuvat pelottelemaan totaalisesti, enkä oikein voi muuta kuin ihailla Ärällän mielikuvitusta. Kirjojen taso vaihtelee aikalailla, mutta vanhimmat suomennokset ovat mielestäni olleet parhaimpia. Suosittelen tämän ja Varjotytön lukemista kaikille nuortenkauhufantasian ystäville.

Muinainen pimeys on ollut ylipäätäänkin mielenkiintoinen ja outo sarja. Välillä tuntui, kuin kirjailija olisi ladellut pelkkiä faktoja tekstiin, siitä tuli sellainen olo kuin lukisi jotain historian oppikirjan "opettavaista tarinaa entisajan elämästä". Tämä osa oli kumminkin aika hyvä, paras nyt ilmestyneistä. Aluksi pelkäsin tarttua kirjaan, koska aiemmat osat ovat olleet niin pinnallisia ja tekaistuja. Tämä kuitenkin yllätti melko positiivisesti.

Kirjan lopussa käsiteltiin jo aika hyvin Torakin tunteita, ja loppuratkaisu oli mukaansatempaava ja suht yllättävä. Muuten juoni oli hiukan väkisin väännetty, Susin "katoaminen" tuntui kovin kliseiseltä, ja paikoittain juoni oli liian ennalta-arvattava. Hätkähdyttäviä tapahtumia oli liian vähän, aluksi kirja tarpoi venyttäen eteenpäin mukamas kiinnostavasti.

Kaikesta kritiikistä huolimatta pidin kirjasta: siinä alkoi jo olla sarjan vaatimaa energiaa ja tunnetiloja, joihin samaistua. Ja olihan tiedoista hyötyä tulevaa äikän susikirjoitelmaa varten. Kirjassa on upeaa hengellisyyttä: sielut kuulostavat kovin kiehtovilta. Ja onhan tuon ajan elämäntavoissa oma viehätyksensä. Ja yksi plusasia joka kiinnitti huomioni, oli sanat. Vaikea sanoa onko rikas sanavarasto peräisin kirjailijalta vai suomentajalta, mutta ihailtavaa silti. Suosittelen aiemmat osat lukeneille lämpimästi!

Hieman kliseinen, moderni fantasiakauhukirja. Tyyli muistutti jonkin verran Neil Gaimania. Nauroin aikalailla kirjan huumorille: oli sarkastista ja alapäähuumoria, mahtavia vitsejä ja paljon viisastelua. Huumori ei ole yleensä asioita jotka nostaisivat kirjan arvosanaa, eikä tämäkään ollut poikkeus.

Jotenkin kirja oli liiankin tuulesta tempaistu, ei mitenkään todellinen, eikä juonikaan kummoinen. Todella paljon kliseitä, eikä oikein mitään pureskeltavaa. Silti oli kaikenlaisia hyviä ideoita: paperimiehiä ja surmakirveitä, vampyyreja ja ties mitä. Näistä olisi saanut aivan loistavan kirjan, mutta nyt tämä oli vähän hengetön ja lapsellinen. Pari vuotta sitten olisin varmaan ottanut tämän lempikirjakseni, joten ahmimisikäisille kirja sopii mainiosti. Ihan mukava välipala magian ja valtakamppailujen ystäville, mutta kuoren alla ei ole paljoa.

Tämä on oudoimpia lukemiani kirjoja: ei voi olla varma onko kaikki vain Emman kuvitelmaa vai todellisuutta. En juurikaan pitänyt kirjailijan hyppivästä ja herkästä tyylistä, mutta kirja oli ilman muuta kiehtova toisine puolineen ja ja olenteineen (kyllä, kirjoitin olenteet aivan oikein). Kirja oli ohut ja nopeasti luettava, mutta ei kuitenkaan kevyttä luettavaa. Jotakin syvällisempää siinä oli. En tiedä kannattaako tätä suositella kenellekään: kirjan luki, mutta ei se paljoa antanut tai edes ollut hirveän nautinnollista luettavaa.

Lydian salaisuus oli aika keskinkertainen kirja. Ei juurikaan moitittavaa, mutta ei niin paljoa ylistettävääkään. Sellainen "ihan kiva". Kirjailijalla on loistava huumorintaju ja kerronta sujuu, kuvailu on ihastuttavaa. Vaikka aikamatkailu on käsitelty aihe, jaksaa kirja innostaa - oli tavattoman mielenkiintoista lukea kirjailijan henkilökuvauksia kuuluisista taiteilijoista. Jotenkin tuntui, että kirjailija tunsi jonkun tytön joka oli kuin Lydia. Tai on. Tämä täytyi lukea yhdeltä istumalta, ja siinä olikin aika tapahtumarikasta ja ajatuksia antavaa sisältöä. Toisaalta tuntui että kirjailija piti lukijaa aika tyhmänä. Eikä kysymyksiin kuulunut vastauksia - se ei kyllä haitannut, vaan kuului jotenkin kirjan maailmaan. Kaiken kaikkiaan todella kiehtova ja kiinnostava - ja aika outokin (Mona Lisalla ilmavaivoja?) Suosittelen, jos taide kiinnostaa ja olet seikkailuihminen ja riittävän joustava lukemaan ruotsalaisesta 12-vuotiaasta.

Yhden lukukerran jälkeen on hankala arvioida kirjaa kriittisellä silmällä. Tiedän vain etten ole ikinä lukenut mitään näin ihanaa. Jos viisi pistettä on maksimi, antaisin vaikka kuusikymmentä!

Kirjassa oli vauhdikkaita juonenkäänteitä, kutkuttavaa takaa-ajoa, voimakkaita, vapisuttavia tunteita, ihanaa läheisyyttä... Haikeutta, surua ja rakkautta. Tämä on parempikin kuin odotin. Menetin yöuneni tämän takia, kun vapisin peiton alla miettien kuumeisesti ja innoissani mitä tulee tapahtumaan. Toisaalta harmitti: en halunnut kirjan loppuvan ikinä. Bellaan oli niin helppo samaistua - itkin kun Bella suri, nauroin kun hänkin nauroi ja hymyilin kun Bella oli onnellinen.

Kirjan oivallukset eivät välttämättä olleet suuria, mutta kuka sellaisesta välittää kun lukee jotain näin mahtavaa ja kaunista? Sanoma oli kyllä aika selkeä: tosirakkaus voittaa kaikki esteet. Kirjailijan pohdintoja ja hassuja sanavalintoja oli hauska lukea. Kirja piti mukanaan silloinkin kun ei lukenut, eikä kirjan maailmaa jätä hevillä unten maillakaan tai kirjan loputtua. Itse en enää pysty odottamaan Eclipsen suomennosta - tosin pelottaa kun neljättä osaa on odotettava englanniksi ainakin ensi syksyyn.

Sudet olivat loistava veto. Jokaiselle lukijalle tuli varmaan epäilyksiä niistä, mutta oikeaa henkilöllisyyttä oli vaikea arvata. Ne loivat uutta syvyyttä kirjaan. Bellalta ei kyllä ongelmia puutu... :)

Tämä kirja on pakollinen kaikille Houkutuksen lukijoille. Suosittelen kumminkin kaikille muillekin Houkutuksen lukemista. Asteikolla 4-10 tämä on ainakin 17.