TheDarkMission

'Vaihtokaupat' on kelpoa tyttöjen viihdettä, kun aikaa ja vaivaa ei ole paksuihin kirjoihin. Kirjassa hellitään stereotypioita ja nokkimisjärjestystä, ja lyhyytensä vuoksi kirja jää hieman vaisuksi ja pintapuoliseksi. Se on kuitenkin hurmaava viihdyttävyydessään ja asioiden yksinkertaisuudessa. Aivoja ei ainakaan tarvitse vaivata tätä lukiessa. Teksti oli kuitenkin sujuvaa ja johdonmukaista, mutta tosin yllätyksiäkään ei ole odotettavissa lukijalle.

Kirja muistutti niin paljon aloitusosaa kaikessa helppoudessaan ja mustavalkoisuudessaan, että jännittävä jatko olisi odotettavaa (ja kaivattavaa).

Kirja on kiinnostava ja mukaansatempaava, mutta juoni on osittain aika epäjohdonmukainen ja hyppelevä. Vaikka Emmalla on ollut huimia ideoita, totetutus on paikoittain kömpelöä.

Henkilöt eivät tunnu olevan aivan mustavalkoisia, mutta heidän taustansa jää kovin heiveröiseksi. Maree ja hänen ystävänsä ovat kuin irrallaan kertomuksesta, joka on itsekin aika heikolla alustalla.

Kirja on nopeasti luettava ja viihdyttävä, mutta kirjailijan kokemattomuus näkyi harmittavan usein. Kirjasta ei saa paljoa irti, mutta mukavaksi alkuruuaksi se kelpoo erinomaisesti. Kirja loppuu sen verran kutkuttavasti, että jatkokin täytyy lukea. :)

Päällisin puoli Ilki ihana on täydellinen opus rakkaudesta ja valinnoista. Se lunasti ensi sanoista lähtien suuret odotukseni, oli viehättävä ja huumaava. Kirjan tyyliä voisi jopa verrata Stephenie Meyeriin.

Kirjan lukee yhdeltä istumalta, ja tarina pitää otteessaan loppuun saakka. Siitä huolimatta loppu oli pettymys. Loppuratkaisu oli aivan liian ennalta-arvattava, ja paljastuksetkin olisi voinut jättää hieman myöhemmäksi. Tarina rutistui harmikseni kasaan, vaikka oli kestänyt koossa jo niin pitkään. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ei sentään pitänyt aivan sataprosenttisesti paikkaansa.

Hahmot ovat eläviä ja Ashiin on helppo samaistua. Ennen loppuratkaisua olin pitänyt jokaista henkilöä loistavana, moniulotteisena ja motivoituneina. Sitten Melissa pamauttaa suorastaan ääliömäisen ratkaisun! Keenan alistuu ja jopa ajattelee, että Ash teki oikean ratkaisun. Ikävää, että ainutlaatuiselta vaikuttanut kirja paljastui siirappiseksi.

Jos nyt loppua ei huomioida, tämä on aivan erityinen muihin keijutarinoihin verrattuna. Ei kliseitä, suht uusi ideakin. Kuvailu on ihastuttavaa ja kaunista. Suosittelen tätä lämpimästi ainakin niille, jotka ovat rakastuneita Stephenie Meyerin kirjallisuuteen.

Kylmä tähti on loistava jatko-osa Korpinportin tarinaan. Kliseet ja ennalta-arvattavuus on vältetty huolelliseti, tarina suorastaan repii mukaansa ensisanoista alkaen.

Kirja on melkein turhankin sujuva. Fontti on isoa ja nopeasti luettavaa, jännittävä juoni houkuttelee lukemaan koko kirjan siltä istumalta. Kirja on paikoittain hauska, ja sisältää nuorille suunnatussa näkökulmassa viitteitä köyhyyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen - aivopesua kenties.
Henkilöt ovat mielenkiintoisia, ja jo heidän takiaan sarja on luettava päätökseen. Myös miljööt kuulostavat hienoilta ja taidolla valituilta.
Sanat ovat elävän tuntuisia, vaikka lauseet ovat yksinkertaisia ja ytimekkäitä. Kirjailija on onnistunut luomaan elävän ympäristön, joka tuo Mattin elämän hetkeksi arkeesi. Kirja tuntuu silti ripauksen liian sujuvalta - erinomaisella kirjalla kun on usein rosoinen tarttumapinta. Tässä tätä tarttumapintaa oli ikään kuin hiottu lempeämpään muotoon.
Loppujen lopuksi on kyse aikuiseksi kasvamisesta ongelmien kautta.

Kiehtova ja hengästyttävä kertomus, jonka jatkoa ei malttaisi odottaa.

Kirjaa lukiessa huomasin, että Lenellä on pienoinen kaava kirjoilleen. Ulkokuoreltaan kova, syrjitty tai erikoisella tavalla lahjakas tyttö, johon on erityisen helppo samaistua. Vahvatahtoinen, ei niin nätti. Hänellä on kuitenkin liittolaisia.

Ehkä pidin kirjasta juuri siksi, että Katiin oli niin helppo samaistua. Toisaalta kirja ei edusta ihan lempikirjallisuuttani: opus oli ohut, ärsyttävän keskeneräinen, yksinkertainen ja hieman liian kliseisesti etenevä. Kaikkien sorsimasta tytöstä paljastuu yllättäviä lahjoja, tadaa, ja kaikki on hyvin. Ainakin hetkellisesti.

Kirja kuitenkin vei alusta alkaen mukaansa, puhui sivulle jäävien tyttöjen puolesta ja oli eräänlainen manifesti kiusaamista vastaan. Tarina on hyvin kirjoitettu, joskin melko näkökulmaton. Olisin kaivannut jonkinlaista vaihtelua Katin tulisieluiseen (ja itserakkaaseenkin) persoonaan. Epäilemättä Katista kuitenkin kasvaa armollinen bredinari?

Oikein luettava ja sujuva.

Kirja vaikutti niin mielenkiintoiselta, että lainasin sen ja jaksoin innostua ensimmäiset 200 sivua. Aihe oli ajankohtainen ja idea varmasti hieno, mutta...

No, ensinnäkin lukemiseeni tuli usean kuukauden tauko, sillä kirja ei todellakaan parantunut loppua kohti. Se vain lysähti kasaan, kun juonessa ei tapahtunut juuri mitään, ainakaan yllätyksellistä. Kirja oli kannesta kanteen ennalta-arvattavaa kidutusta. Jokainen lausekin oli tehty tietyn, sietämättömän selkeän kaavan mukaisesti.

Lopulta ryhdistäydyin, ja luin kirjan loppuun. Sinänsä kirjan rakenne on sujuva: vähän tekstiä sivulla, kolmas osa kirjasta tyhjiä sivuja tai nuotteja (jotka olivat ihan toimiva idea, mutta jos ajatellaan ilmeistä vaivaa, kovin monelle niistä tuskin oli suurempaa iloa).

Toteutus on kovin tökeröä, ja aina-niin-iloiset keijut saivat hälytyskellon soimaan. En tiedä, minkä ikäisille tämä on suunnattu, mutta jonkinlaisesta yrityksestä tehdä kirja useille ikäluokille sopivaksi huolimatta, tunsin oloni erittäin aliarvostetuksi. Voi rakas Kate, ei kaikkea tarvitse eikä kuulu selittää, tai yrittää selittää.

Ne hyvät puolet? Irlannin historian ja kulttuurin esitteleminen on tavallaan ihan herkkua, mutta kiinnostavamminkin olisi asian voinut esittää. Ajatus eräänlaisesta portista meidän maailmasta ikuisen nuoruuden maahan on toki kiehtova, mutta tuore? Ei todellakaan. Jostain syystä juuri mikään kirjassa ei iskenyt minuun.

Henkilöt ovat tylsiä ja stereotypian mukaisia, he jäävät vähemmälle osalle soittamisen rinnalle, ja epälahjakkaana muusikkona voin sanoa tämän olevan taas yksi pitkä miinus. Loppuratkaisukin oli hattaraa. Ei tälläistä kirjaa kannata suositella juuri kenellekään - sataprosenttisesti kaavamaista ja yllätöksetöntä.

Satuin näkemään kirjasta tehdyn leffaversion, ja nähdessäni kirjaston hyllyllä opuksen, jokin kloksahti sisälläni. Pidin leffasta ylimääräisestä huumorista huolimatta hyvin paljon, niinpä kirja jäi hieman latteaksi pettymykseksi. Vertaan väkisinkin kirjaa ja elokuvaa, ja lopputulokseni mukaan filmissä tapahtui enemmän ja nekin tapahtumat oli kuvattu mielenkiintoisesti.

Ei niin, kirja oli hyvä. Oikein hyvä. Nopeasti luettava ja herkullinen, sadunomainen ja kauniin romanttinen. Olisin kaivannut kirjan juonelta jotain samaa kuin elokuvassa oli: niin yllätyksellisiä tapahtumia, että alkoi nauraa ääneen. Idea on kuitenkin sievä ja tarina tunteellinen! Uli jäi kovin kummalliseksi henkilöksi paljastuttuaan aikamoiseksi diivaksi, jos niin voi sanoa. Noidat olivat ihanan juonittelevia, periaatteessa kaikki oli kohdallaan.

Kirjan loppu oli kuitenkin parempi kuin elokuvan, joskin muun kirjan tapaan sadulle ominainen. Miellyttävä lukukokemus, jonka ei voi kuvitella jättävän ketään kylmäksi.

No, ihan taattua Goosebumps-kamaa: kirjailija saa lukijan tuntemaan myötähäpeää kömpelön päähenkilön vuoksi ja lukaisemaan kirjan reippaassa puolessa tunnissa. Teki mieli ruveta kiljumaan: "Tätäkö väitätte kirjaksi?", mutta pienestä sivumäärästä ja olemattomasta kuvailusta huolimatta kirja ei ollut aivan surkea. Loppuratkaisu oli tuttuun tapaan sarkastisen oivaltava, mutta lauserakenne häiritsevän lyhyt ja yksinkertainen. Kirjan kuitenkin imaisi hetkessä ja innolla, teoksesta saattoi jopa nauttia. Päähenkilö nyt oli taas yksi niistä nuorista ja tyhjäpäisistä Stinen stereotypioista, mutta jos se ei häritse, niin... Kun kaipaat jotain kaikkea muuta kuin syvällistä ja filosofista, voit ahmaista tämän pieneksi välipalaksi.

Alkuun oli normaaliakin hankalampi päästä, mutta viimeistään sivulla 100 tarina on temmannut mukaansa. Juonellisesti kirja ei ollut lainkaan pettymys, imaisi mukaansa ja juonittele aika kutkuttavasti. Viimeiset sivut täytyi lukea salaa koulussa.

Kirjan idea oli jo ajatustasoltaan vaativampi ja ajatuksia herättävä: kun oikein alkaa miettiä, on vaikea ymmärtää, miten menneisyys muuttaa tulevaisuutta. Sinänsä kirja oli jännittävä, mutta se sisälsi lyhyitä joskin tylsiä jaksoja, jotka laimensivat vaikutusta. Kuvailua oli ehkä liikaakin.

En tahdo ymmärtää kirjailijan yksipuolista käsitystä kirjan henkilöistä. Vihaan ah-niin-puhtoisia-lapsukaisia, kuten Septimusta ja Jennaa. Ei ihmiset voi olla noin yksinkertaisia! Ja miksi pyllyssä kuningatar Etheldredda on niin... ehdottoman ilkeä? Tarinassa olisi enemmän syvyyttä, jos henkilöt olisivat hieman inhimillisempiä. Ainoana inhimillisenä mieleeni tulee portinvartija Gringe, joka ärsyyntyy Heapien jatkuvasta ongelmien aiheutuksesta. Eikä hänkään erityisen monitasoinen henkilöhahmo ole. Samaistuminen on lähes mahdotonta, kun ei löydä samaistumisen kohdetta.

Noh, jotkut lauseet olivat häritsevän pitkiä, mikä teki joistain kappaleista kovin raskaslukuisia. Huumori oli paikallaan tuttuun tapaan, mikä on kirjan pluspuolia. Lohikäärmejuttu meni hieman yli, kirjan tekijä oli nähtävästi kiinnittänyt enemmän huomiota Tulipärskeen ruumiintoimintoihin kuin identiteettiin. Yhtä kaikki, kirja oli ihan luettava, jopa oikein mainio. Suosittelen, vaikkei varsinkaan ensimmäinen osa olisi iskenyt sinuun. :)

Yritän aina korostaa, etten ole Potter-fani, mutta valitettavasti joidenkin kirjojen kahdeksannet lukerrat luovat ristiriitaisia vaikutteita... Noh, kirjaan oli ahdettu aika lailla, mutta toisaalta jotkut tapahtumat tuntuivat ikäänkuin kerääntyneen loppuosaan täytteeksi. Jäi myös tunne, että Rowling oli veivannut päässään hirnyrkkien metsästystä niin paljon, että itse ne tapahtumat olivat menettäneet makunsa.

Pottereissa on se hyvä puoli, ettei useammat lukukerrat pilaa niitä. Kolmannen lukukerran jälkeen olen kuitenkin jo alkanut arvostella kirjaa: sinänsähän kirja oli hyvä, mutta jotenkin en lämmennyt alku -ja keskiosalle lainkaan.

Pidin kyllä kirjan aikuisemmasta ilmapiiristä ja tutusta huumorista. Kumminkin, kirja ei missään nimessä ansaitsisi viittä tähteä, jos loppu olisi samaa rataa muun kirjan kanssa. Loppu oli päätä huimaavaa, ja olin itkuparkushokissa kuukausia ensimmäisen lukukerran jälkeen. Pysäyttävä, itkettävä, ajatuksia herättävä... Ennen kaikkea Rowlingin tapa ajatella rakkaudesta, ihana! Omasta mielestäni kirjan huippu oli paljastus, miksi Dumbledore luotti Kalkarokseen. Odotin tätä ihan alusta asti, enkä pettynyt.

Tylypahkan sota oli myös upeasti luotu, eritoten Harryn asenne... Tässä vaiheessa itkin vaikuttavuuden vuoksi. Itse kaksintaisteluloppu oli hieman ennalta-arvattava, mutta oli kai ihan oikein säästää paljastukset loppuun saakka. Eniten tulin pohtineeksi kuolemaa kirjan vuoksi, mutta teoksesta saattoi löytää vaikka kuinka arvokkaita ajatuksia, jos haluaa. :) Älkää lyökö, vaikka toistan samaa kuin muut ja kirjasta tekemäni kymmenes arvostelu on tälläinen...

Pahin kömmähdys oli aivan viimeiset sanat: kaikki oli hyvin. Ikään kuin hieno loppu pitäisi pilata jollain kliseellä. Jäi myös vaivaamaan, mikä Harrysta tuli ammatiltaan. Ehkä se vielä selviää. :D

Odotin kirjalta jotain naiivia ja tylsää aikuisten viihdykettä, mutta yhtä kaikki takateksti herätti kiinnostukseni. Huomaamattani löysin kirjasta paljon samaistumisen aihetta ja hämmästyttävää todentuntua. Ei mitään traagisia loppuja, vaan hyvin todentuntuinen kuvaus yhdistellen kuvitelmaa ja todellisuutta. Kirjailijan mahtava idea ei edes ole luoda hurjia fantasiaverkostoja, vaan rakentaa teos todellisuuden pohjalle.

Olen varma, että jokainen voi löytää kirjasta jotain - miten monesti sinuakin on luultu hulluksi, miten monesti tunnet itsesi ulkopuoliseksi ja todellisuudesta irralliseksi? Kirja oli monitasoinen ja henkevä, ajatuksia viljelevä. Pennyn Osastolla viettämä aika oli rankan tuntuista ja ihmeellisen todellista.

Itse pystyin ikäni ansiosta samaistumaan Pennyyn hyvin, mikä voi olla jolle kulle ongelma. Kuitenkin, tämä on harvinainen aarre! Idea on aivan uskomaton ja kirjojen tulkinta huima. En ole vähään aikaan lukenut mitään yhtä vaikuttavaa. Suosittelen lämpimästi, joskin epäilen, sopiiko kirjan nuoren tytön näkökulma aivan kaikille...

Kirjan alku ei ollut järin innostava, mutta riittävän houkutteleva kiirehtimään lukemisen kanssa. Vaikka kirja oli kaiken kaikkiaan nautinto, trilogian lopetukseksi se oli hienoinen pettymys. Kirjan suunnittelu on mennyt hieman mönkään, kun kaikki toiminta on keskivaiheilla ja loppupuoli kirjasta on pelkkää lopettamisen yritystä. Vaikka kirja jätti ihan sopivasti kutkuttavia salaperäisyyksiä ja aukkoja, lopetuksen ei tulisi kestää sataa sivua. Tuntui, että kirjailija yritti epätoivoisesti lopettaa trilogian kunnialla, mutta viimeiset sanat venyivät ja venyivät ja lopusta tuli kovin imelä ja liian iloinen.

Oli suunnattoman turhauttavaa, kun Faron ja Sapphin suuhteessa ei sitten tainnutkaan olla mitään erikoista, vaikka sitä oli vihjailtu läpi kirjojen - tai vain kuvittelin. Ja mitä ihmettä, viimeiset sanat "Mitäköhän tulevaisuus tuo tulleessaan?" tai jotain sellaista, kliseistä!

Noh, ainakin kirjassa sai nauttia Sapphin ihanan mustasukkaisista ja naiveistakin huomioista, loistavan elävästä kuvailusta ja ihanista ideoista. Mitään maailman järisyttävää trilogia ei tuonut elämääni, mutta yhtä kaikki oikein luettava.