Ingo: Syvyyksien salaisuus
Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Paula Korhonen. Kannen suunnittelu: Jenni Noponen. Alkuperäiskannen kuvitus: Denis Scott, Stuart Westmorland ja Zena Holloway.
1. painos 2008. Sidottu, kansipaperi.
2. painos 2009. Nidottu.
Suositun Ingo-kirjasarjan odotettu kolmas osa.
Kraken-hirviö on herännyt ja uhkaa tuhota Ingon. Meren kansan tietää, että ainoa, joka pystyy pelastamaan maailman hirviön tuholta, on ihminen, jonka suonissa virtaa Meren kansan veri. Ingolaiset pyytävät apua Sapphirelta, tytöltä jonka isä on jättänyt salaperäisesti perheensä ja palannut Meren kansan pariin. Sapphire suostuu palaamaan meren syvyyksiin ja kohtaamaan hirviön silmästä silmään, mutta vain yhdellä ehdolla: Meren kansan on luovutettava Sapphiren isä takaisin maanpäällisen perheensä pariin. Lempeän äitivalaan kyydissä pelokas Sapphire aloittaa matkan meren pimeimpään kolkkaan. Seurakseen Sapphire saa veljensä Conorin sekä uskollisen ystävänsä Faron.
Ingo – Syvyyksien salaisuus päättää Helen Dunmoren suositun nuortenkirjatrilogian. Teos on kirjasarjan itsenäinen osa ja se jatkaa kahdesta ensimmäisestä teoksesta, Meren kansa ja Vuorovetten vartija, tuttua tarinaa Ingosta, ihmeellisestä vedenalaisesta maailmasta ja sen kansasta, josta sisarusten isä lauloi ihmeellisiä lauluja. Ingo on tarina ystävyydestä ja omien pelkojensa kohtaamisesta. Se on myös kertomus siitä, miltä lapsesta tuntuu, kun perhe hajoaa.
Helen Dunmore
Helen Dunmore (1952–2017) syntyi Yorkshiressä Englannissa. Hän opiskeli Yorkin yliopistossa englannin kieltä ja opetti sitä valmistuttuaan useissa yliopistoissa, parin vuoden ajan jopa Suomessa Turussa. Kirjailijanuransa ohessa Dunmore työskenteli toimittajana ja kirjallisuusarvostelijana. Hän asui perheineen Bristolissa. Hän kirjoitti jännityskirjoja, runoja sekä lasten- ja nuortenkirjoja. Hänen teoksiaan on julkaistu yli 15 maassa.
Ingo-sarja (2005–2012) sai alkunsa cornwallilaisesta tarusta, jossa merenneito rakastuu ihmiseen ja houkuttelee hänet asumaan veden kansan pariin. Dunmoren sarjassa isän katoaminen muihin maailmoihin on kuvaus siitä, miltä perheen hajoaminen näyttää lapsen silmin. Samalla se kertoo ihmisten kyvyttömyydestä vastustaa kiusauksia ja sukeltaa tuntemattomaan. Sarjan toinen osa, Vuorovetten vartija, voitti Nestlé-lastenkirjapalkinnon hopeamitalin vuonna 2006.
Ingo
Sarjan viidettä eli viimeistä osaa Stormswept (2012) ei suomennettu.
Ingo sisältää 4 kirjaa — sarja on kokonaan valmis.
Kirja-arvioita
Vaikka kirja onkin vanhemman puoleinen, se vetää vertoja uusimmille hitti kirjoille.
Tavoitteessa lukea pian uudelleen. Alku oli ehkä vähän tylsempi, mutta loppua kohden kirja pääsee valloilleen ja kietoo lukijan pauloihinsa! :') Rakastuin juuri tuohon syvänmeren kohtaan, sen pimeyteen ja aavemaisuuteen. Tuolloin mukana oli sopivasti jännitystä turvan jouduttakin yllättäen pulaan. Suosittelen!
Mielestäni kirjan alku oli tylsä, kuten monet muutkin tuossa ovat kommentoineet, mutta loppua kohden kirja parani. Tämä oli ehkä huonoin osa sarjasta, ainakin minun mielestäni.
Kirjan alku oli tylsä ja lopuksi meinasin jättää lukemisen kesken, mutta kirjaa kannattisilti lukea vaikka lempikirjani se ei ole.
Kirjan alku ei ollut järin innostava, mutta riittävän houkutteleva kiirehtimään lukemisen kanssa. Vaikka kirja oli kaiken kaikkiaan nautinto, trilogian lopetukseksi se oli hienoinen pettymys. Kirjan suunnittelu on mennyt hieman mönkään, kun kaikki toiminta on keskivaiheilla ja loppupuoli kirjasta on pelkkää lopettamisen yritystä. Vaikka kirja jätti ihan sopivasti kutkuttavia salaperäisyyksiä ja aukkoja, lopetuksen ei tulisi kestää sataa sivua. Tuntui, että kirjailija yritti epätoivoisesti lopettaa trilogian kunnialla, mutta viimeiset sanat venyivät ja venyivät ja lopusta tuli kovin imelä ja liian iloinen. Oli suunnattoman turhauttavaa, kun Faron ja Sapphin suuhteessa ei sitten tainnutkaan olla mitään erikoista, vaikka sitä oli vihjailtu läpi kirjojen - tai vain kuvittelin. Ja mitä ihmettä, viimeiset sanat "Mitäköhän tulevaisuus tuo tulleessaan?" tai jotain sellaista, kliseistä! Noh, ainakin kirjassa sai nauttia Sapphin ihanan mustasukkaisista ja naiveistakin huomioista, loistavan elävästä kuvailusta ja ihanista ideoista. Mitään maailman järisyttävää trilogia ei tuonut elämääni, mutta yhtä kaikki oikein luettava.