Jackalbury

Richard Knaakin kannattaisi vain pysytellä minotauriensa parissa. Human legenda oli, kuten Camaro sanoikin, pettymys. Odotin jotakin enemmän kuin Jean Rabea muistuttaa stereotypioita ja kliseitä pursuavaa tarinaa, jossa Magius ja moni muukin hahmo pilattiin siitä miksi Weis ja Hickman olivat heidät luoneet. Hopealohikäärmeen ja Magiuksen motivaatiot jäivät olemattomiin, ja suurin pettymys oli Magiuksen vähäinen rooli. Margaret Weis & Trayc Hickman olisivat kirjoittaneet paljon paremmin kuin Knaak. Minotauri Kazia tuotiin enemmän esille kuin niissä sirpaleissa tarinasta joita löytyy muista Dragonlance-kirjoista. Pettymys ja surkea, Raben tasoa oleva kirja. Humankin oli ällöttävä "minä olen hyvä, rehti, sankarillinen, epäitsekäs jne"-tyyppi. Taas yksi surkea Dragonlance-kirja.
Arvosana: 6.

Sysilouhien suku on suomalaisen fantasian kärkeä ja lupaavin kotimainen fantasiakirja minun mielestä. Mukavaa on myös että kirjassa liikutaan suomalaisille varsin tutussa ympäristössä, lumen ja talven hallitsemassa maassa. Ja maisematkin ovat vuoria lukuunottamatta perisuomalaiset. Kirja tempaa mukaansa ja tarinassa kulkee monia lankoja ja siinä on niin traagisia kuin hauskojakin kohtia. Maailma on yksityiskohtaisen tarkasti luotu ja tarina jättää jatkon auki. Tätä kun saisi markkinoitua ulkomaille.
Suosittelen kirjaa kaikille kotimaisesta fantasiasta kiinnostuneille, sillä tämä on se kirja joka on nostanut suomalaisen fantasian aivan uudelle tasolle.
Arvosana: 10.

Kerrassaan lumoava scifi-kirja, parhaimpia Vernor Vingen, Alastair Reynoldsin ja Dan Simmonsin jälkeen.
Tarina tempaa mukaansa, vaikka onkin novellien muodossa ja siksi rikkonainen, mutta jokainen tarina jatkaa edellistä. Tarinassa kuvataan ihmiskunnan kulkua Kylmästä Sodasta avaruusaikaan kunnes Ihmiskunta kohtaa loppunsa ja Maa jää robottien ja eläinten haltuun. Kirjassa esiintyy varsin hienoja filosofisia ajatuksia, varsinkin koirien miettiessä Ihmistä. Kenties kirjan parhain hahmo on robotti Jebster. (oliko se noin, en ole varma.)
Arvosana: 10.

Hieno ja todella omaperäinen fantasiasarjan alkuosa. Yllä meren, alla kiven on kirjoitettu mukaansa tempaavasti ja Cooperin luoma fantasiamaailma synkkine sävyineen eroaa piristävästi muusta valtavirrasta. Muistuttaa hieman Lloyd Alexanderin teoksia, kummatkin tuntuvat ammentavan kelttiläisestä mytologiasta. Yllä meren, alla kiven on hieno seikkailukirja jota suosittelen kaikille.
Arvosana: 9.

Surkein koskaan lukemani kirja. Kummastuttaa se, että kustantaja on ylipäätään tuhlannat rahaa tälläisen moskan kääntämiseen ja julkaisemiseen. Jos kirja on tarkoitettu lapsille, niin sitten se lapsille kelpaamaton rappeutunut teos. Sillä kirjassa murhataan, raiskataan ja tapetaan silmittömästi mikä ei oikein sovellu lastenkirjallisuuteen. Juoni on ennalta-arvattava ja kliseitä pullollaan. Eli kirja on väkivaltainen ja kaiken kukkuraksi kliseinen. Lisäksi kirja tuntuu lietsovan stereotyyppistä ajattellua, tietyt lintulajit käyttäytyvät tietyllä tavalla. Samaan kattillan on kaadettu väkivaltainen aikuisten trilleri ja lastenkamarin satukirja ja tuotos on tämä, ala-arvoisuudenkin alittava tekele. Joten sanon teille suoraan, älkää vaivautuko lukemaan muuten kuin malliesimerkkinä siitä, millaista kirjaa ei pidä kirjoittaa.
Arvosana:4-. (Omassa luokittelussani se Kaikkein Surkein Kirja.)

PS. Ylläolevat mielipiteet ovat omiani, joten kenenkään on turha vetää hernettä nenään mielipiteideni takia.

Kultainen kompassi sykähdytti aikoinaan minua suunnattomasti. Kirja on yksi tämän hetkisen fantasiakirjallisuuden (suomennetun) parhaimmistoa minun mielestäni. Mielenkiintoisin asia ehkä olivat juuri nuo Fantasyfanin mainitsemat daimonit. Ajatus siitä, että jokaisella ihmisellä on oma daimoninsa, itsestämme irrallinen sielun osa, on kiehtova. Myös toisen maailman Oxfordin ja Englannin kuvaus oli mielenkiintoinen. Tarina muuttui jännittäväksi aletiometrin ja Pohjoisen matkan ilmaantuessa. Harmi, ettei kirjassa kerrottu tarkemmin missä Bolvangar sijaitsi, mutta Serafina Pekkala ja muut noidat ainakin asuivat Inarinjärven rannoilla. Kirja oli hieno ja tempaisi mukaansa heti alusta alkaen. Loppu oli tuskallisen surullisen ja loistavan traaginen, Lordi Asrielin todellisen luonteen paljastuessa. Tomu ja aletiometri jättivät jatkon auki, samoin kuin Svalbardin tapahtumat. Ja on hienoa että kirjasta on tulossa elokuva tänä vuonna (2007). Todellakin loistava kirja jota suosittelen jokaiselle fantasian ystävälle. Arvosana:10

Holopainen kehittyy koko ajan entistä paremmaksi fantasiakirjailijaksi. Varsinkin maisemankuvaamisessa ja syvyyden luomisessa ero on suuri verrattuna Boreaksen lapsiin ja Sonja-trilogiaan. Aihe valinta oli herkullinen, androgynit ihmiset joille sitten kaadetaan niskaan koko teini-iän hormonipurkaus ja sukupuolinen kehitys. Androgyynit tuntuivat sekoavan normaaleita ihmisiä enemmän kehityksensä aikana. Tapahtuma paikkakin oli mielenkiintoinen, Kainuu Kajaanin tienoilla (tarkistin koordinaatit kartastosta). Livian kehitys naiseksi ja feministinen aines Holopaisella tuntuu olevan vakituisia aiheita. Kirja jäi harmittavalla tavalla kesken jättäen Livian kohtalon auki. Ja Äitikeskuksen johtajaportaassa ja henkilöstössä, saati asukkaissa esiintynyt leväperäisyys ja sääntöjen heittäminen laidan yli kuullosti tutulta ja järkevältä. Että tavallaan androgyynit yrittävät olla hienompia ja ylevämpiä kuin nomadit tai me. Mutta silti he paljastuvatkin pinnan alta aivan yhtä itsekkäiksi ja eläimellisiksi. Arvosana:8.

Kirjaa voisi sanoa pikemminkin kunnianosoitukseksi Lewis Carrollille kuin itsenäiseksi teoksekseen. Kirja alkaa hyvin ja mielenkiintoisesti, kuvaamalla Elseä ja hänen bibliofiliaansa sekä Oxfordin kuvaamisella. Tarina muuttuu Liisan hengessä hulvattomaksi matkaksi ihmeiden ja päättömyyksien labyrinttiin josta kuitenkin lopulta selviydytään takaisin oikeaan maailmaan. Tai no oikeaan ja oikeaan.
Tavallaan Else on Liisa ja Robert-setä Valkoinen Kaniini. Kaiken kaikkiaan hauska ja hupaisa kirja Liisa Ihmemaassa-kirjan hengessä. Suosittelen kaikille Liisan lukeneille. Arvosana:7+.

Noidan veli ei ole Diana Wynne Jonesin hienoimpia kirjoja, mutta silti erittäin viihdyttävä ja hyvä kirja. Magia on tässäkin kirjassa omanlaistaan, kuten kaikissa Jonesin kirjoissa. Hahmoista ehkä parhaimpia on Gwendole, vallanhimoinen ja veljeään tyrannisoiva noitatyttö. Kissakin on myös kiintoisa hahmo ja lopussa paljastui monia asioita ja Eric Chantin kohtaloakin. Kirjan parhaimpia kohtia oli lasten lentely peileillä sekä Gwendolen aiheuttama kaaos kartanossa. Harmi ettei Chrestomanci-sarjaa suomennettu tämän enempää, tosin nykyään olisi paremmat mahdollisuudet saada kirjaa markkinoiduksi.
Arvosanaksi antaisin sellaisen 8+.

Legendaarinen ja jo lähes klassikko lastenkirja. Itsekin muistan lukeeneni tätä kymmeniä kertoja peräjälkeen ala-asteella. Jokin tarinassa kiehtoi ja en kyllästynyt siihen. Ja tietysti televisiossa pyörinyt animaatio-sarja lisäsi viehätystä. Kirjasta olisi hienoa saada uusinta painos. Tyyliltään Kaukametsän pakolaiset muistutti minusta hieman Richard Adamsia, samantyylistä realismia eläinten suhteen. Tosin oikeasti tietysti mäyrä ja ketut sekä petolinnut olisivat syöneet ne muut konkkaronkasta. Mutta hieno kirja tosiaan. Oma arvosanani on se 9-.