rudi92

Miekkojen laulu jatkaa loistavaa sarjaa upeasti. Kirja on taattua Cornwellia upeine taistelukohtauksineen sekä nopeasti kuluvine juonineen.  Kirjan lukee nopeasti ja ärsyttää kun sen on saanut luettua, niin kuin jokaisen loistavan kirjan kohdalla.

Henkilöt ovat pysyneet aikalailla samanlaisina kuin muissakin osissa, joten en voi sanoa niistä mitään, mitä en olisi jo edellisten osien arvosteluissa sanonut.

Tällä hetkellä Miekkojen laulu on viimeinen Uhtred-sarjan kirja mikä minulla on, joten joudun nyt odottamaan viidettä osaa tovin, ja keskittymään muihin kirjoihin. Saa nähdä miten siinä onnistutaan, kun olen kuitenkin edelleen niin Uhtred-sarjan lumoissa :)

Pohjoisen valtiaat on yhtä loistava, mitä sarjan kaksi edellistäkin osaa. Tämän osan lukemisessa tosin kesti kauemmin, ei siksi, että se olisi huonompi, vaan siksi, ettei minulla ollut kaikkina päivinä aikaa lukea paljon ollenkaan. Ja se ärsytti minua suunnattomasti, sillä kirja on täyttä mahtavuutta alusta loppuun asti.

Pidän tosi paljon sarjan taistelukohtauksista. Cornwell osaa kirjoittaa upeasti taisteluista ja kilpimuureista. Kirjoitustyyli on kylmän asiallinen, eikä missään vaiheessa tule tunnetta, että jossain kohdassa vedettäisiin yli.

Pidän myös hahmoista. Uhtred on loistava päähenkilö. Hän on kylmäverinen tappaja ja soturi, mutta samalla hyvin inhimillinen. Pidän myös - aika yllättävästi - Steapasta. Mutta kaikkein eniten ihastuin tässä kirjassa esiteltyyn Giselaan. Nainen on upea lisäys kirjasarjan hahmokaartiin, ja vaikka kirjasarjassa ei järin romantiikalla mässäilläkään, niin Uhtredin ja Giselan välillä oli mukavaa kemiaa. Mutta onneksi romanssi ei vie huomiota kirjan muilta tapahtumilta.

Uhtred-sarja on upeaa luettavaa ja onneksi pääsen jatkamaan suoraan sarjan neljännestä osasta.

Kalpea ratsastaja jatkaa upeaa sarjaa mallikkaasti. Juoni on hyvä, samoin henkilöt. Taistelukohtaukset ovat koko kirjan suola.

Uhtred-sarja on upea lisäys kirjahyllyyni ja ainakin tähän asti sarja on pysynyt mukaansatempaavana. Kirjat lukee nopeasti ja suoraan sanoen ärsyttää, kun joutuu välillä lopettamaan lukemisen. Onneksi kolmas osa oli jo valmiina, joten sen pystyi aloittamaan heti toisen osan luettua.

Viimeinen kuningaskunta on mahtava kirja, jonka lukemista olin vältellyt melkein vuoden. Ostin sen ja sarjan kolme seuraavaa osaa jo vuosi sitten, mutta en jostain syystä saanut avattua ensimmäistä osaa koko tänä aikana. Ja kun vihdoin tein sen, olin vihainen itselleni, että olin kuvitellut monien kirjojen olevan parempia kuin tämä. Sillä Viimeinen kuningaskunta on erinomainen niin juoneltaan, taistelukohtauksiltaan kuin henkilöiltäänkin. Pidin siitä, ettei kirjassa ollut romantiikkaa, ei ainakaan sellaista millaiseksi se yleensä luokitellaan. Pidän erittäin paljon monien kirjojen romantiikasta, mutta voin kyllä myöntää, milloin johonkin kirjaan se ei sovi. Ja Uhtred-sarjan kirjat ovat juuri sellaisia.

Uhtred on loistava päähenkilö. Hän on inhimillinen, joskus raivokas, mutta kuitenkin selkeästi oikea ihminen. Hänestä ei ole tehty täydellistä miestä, joka on niin epärealistinen, että oikein hirvittää. Pidän myös siitä, kuinka kirja on kerrottu vanhan Uhtredin suulla. Se kuinka hän pystyy vanhana miehenä näkemään nuoren minänsä typerät päätökset, on mukavaa luettavaa, sillä kukaan tämän maailman ihmisistä ei pysty huomaamaan omia typeriä virheitään kun vasta vanhana.

Viimeinen kuningaskunta on loistava aloitus Uhtred-sarjalle ja olen iloinen, että minulla on neljä ensimmäistä osaa jo hyllyssäni, ja pystyn jatkamaan tätä loistavaa sarja heti. 

Valkoinen aura kirjan alku on hyvin lupaava, ja paikoitellen todella selkäpiitä karmivakin. Mutta vain alussa. Kirjasta tulee yllättäen vähän tylsä, sekä paikoillaan jannaava. En myöskään pitänyt Vänskän kirjoitustyylistä. Siinä tökki jokin ja pahasti. 

Hahmot jäivät aika vaillinaisiksi, eikä kukaan noussut edes hyväksi hahmoksi. 

Kirja on kuitenkin nopeasti luettava, joten ei ollut ihmekään, että ohuen kirjan luki hetkessä. Kirjassa on myös hyvä sanoma, sekä traaginen loppu. Myös ihan viimeiset sivut olivat todella hyviä. Loppu sai aikaan väristyksiä, mitkä olivat tuttuja kirjan alkupuoliskossa, ja pelkästään kirjan alun ja lopun takia kirja saa kaksi tähteä.

Lankeemus on hieman huonompi kuin loistava Vitsaus. Ei sekään tietysti mikään huono ole, mutta hieman tylsempi. Tuntui vähän siltä, että tämä toinen osa olisi vain jokin pakollinen osa, johon ei tarvitse panostaa. 

Hahmot ovat pysyneet aika lailla samanlaisina. Gus sai enemmän tässä kirjassa roolia, ja pidin siitä. Hänkin on ihan hyvä hahmo, vaikkei ihan suosikkini olekaan.

Saa nähdä, miten kolmannen osan käy. Ja onhan se mielenkiintoista saada tietää, millä taikatempuilla ihmiset pelastuvat täysin epätoivoisesta tilanteesta.

Vitsaus on mahtava kirja. Pidän vampyyrikirjoista, joissa vampyyrit on kuvattu pedoiksi, ja joissa ne ovat karkeita hirviöitä. Kirja ei välttämättä ole kaikkein omaperäisin, mutta siinä on tiettyjä loistavia myyttejä, joita kirjoitetaan uusiksi. Pidin tosi paljon siitä, että vampyyrit olivat sairastuneita loismatojen vuoksi. 

Henkilöt olivat aika mitäänsanomattomia. Eph oli ok, mutta hän ei tarjonnut mitään kunnollista. Hän oli joka suhteessa ok: ok luonne, ok asenne, ok rohkeus. Mikään ei ollut hyvää, tai huonoa. Eli aika mitäänsanomaton hahmo, varsinkin päähahmoksi. Nora oli aikalailla samanlainen. Setrakian oli koko kirjan eniten panostettu hahmo ja sen huomasi. Hän oli hyvä tyyppi, josta kantoi huolta. Vas oli myös hyvä hahmo, ja selkeästi parempi kuin päähahmo Eph. Gus oli ihan ok, hän vain jäi aika pieneen osaan.

Olen todella yllättynyt Vitsaus kirjan toimivuudesta. Mielestäni se on onnistunut kuvaus vampyyreista ja siitä, kuinka helposti ihmiset voi tuhota.

Miehet jotka vihaavat naisia kuuluu niihin kirjoihin, joita olen monia vuosia halunnut lukenut, mutta se on aina jäänyt hankkimatta. Ja kun sen lopulta saa hankittua, ihmettelee, miksi siinä kesti niin kauan, sillä kirja on todella mahtava. 

Kirja on mukaansatempaava, eikä siinä ole tylsiä hetkiä. Monet ovat kritisoineet Larssonin tapaa kertoa kaiken ja rönsyillä hirveästi. Olen samaa mieltä, rönsyilyä olisi voinut olla vähemmän, mutta mielestäni se ei pilaa ainakaan tätä sarjan ensimmäistä kirjaa. 

Hahmoista Mikael ja Lisbeth ovat hyviä, omanlaisiaan persoonia, vaikka heidän outo "suhteensa" olikin... no, outo :) Mielestäni sitä ei välttämättä olisi tarvinnut olla kirjassa ollenkaan. Pidin tosi paljon loppuratkaisusta ja tiettyjen henkilöiden sairaudesta. Ne toivat kirjaan sen kaivattua synkkyyttä.

Toivottavasti sarjan muut osat olisivat yhtä hyviä.

Alku oli todella hyvä, mutta noin 200 sivun jälkeen minua alkoi tympiä. Miehistä oli tehty jotenkin tosi vastenmielisiä, ja naisista puolestaan hyviä. Ei ollut mukava lukea tuollaista, vaikka olenkin itse nainen. Kirja jankkasi myös hyvin paljon paikoillaan. Jäi aika paha maku suuhun.