rudi92

Tulipatsas on mahtava kirja. Pidin juonesta, henkilöistä ja siitä, että kirjaa ei ollut yritetty pitkittää. Toisin kuin Maailma vailla loppua kirjassa, Tulipatsaassa ei yritetty työntää edellisen osan maailmaa liikaa mukaan, vaan kirja porskutti täysin omillaan. Kirjassa oli juuri sopivasti kertomuksia edellisiin osiin, mutta ei kuitenkaan samalla lailla, kuin edellisessä kirjassa.

Henkilöistä pidin Nedistä ja Syviestä. Minusta he olivat paljon parempi pari, kuin Ned ja Margery ja siksi minua ärsytti hieman se, että jälkimmäinen pari sai paljon enemmän huomiota, ja että loppujen lopuksi he päätyivät elämään loppuelämänsä yhdessä. Myös se, että Nedin tunteet Margerya kohtaan olivat paljon syvemmät kuin Sylvien, oli ärsyttävää. Vaikka kirjassa koko ajan hoettiin, kuinka Ned rakasti Sylvietä valtavasti, niin minä ainakin huomasin, että tämä kuitenkin koko ajan haikaili Margeryn perään. Se oli todella törkeää ja inhottavaa. 

Henkiöistä vielä sen verran, että Follettilla on mahtava tapa tehdä kirjojen pahiksista todella vastenmielisiä, hulluja ja fanaattisia mulkkuja, jotka kuvittelevat, että heidän mielipiteensä ja tekonsa ovat ainoita oikeita. Kunnioitan sellaisia kirjailijoita ja se on yksi monista syistä, miksi pidän Follettista.

Kingsbridge sarja on todella loistava ja mahtava. Maailma vailla loppua on hiukan heikompi, kuin muut osat, mutta se ei lopulta haittaa paljoa muuten mahtavaa sarjaa. Lyhyesti sanottuna, Follett on nero, jota on suotu kirjoittamisen taidolla.

Ihmissatama on ihan ok kirja. Juoni on erinomainen, mutta toteutus jää uupumaan. Alku oli todella kutkuttava, varsinkin kun koko ajan odotti, että mitäköhän seuraavaksi tapahtuu, varmaan jotain tosi jännää, loppuratkaisu on varmasti todella mahtava. Valitettavasti mitään näistä ei tapahtunut. Voi sanoa, että koko kirjan ajan sitä vain odotti, että todellakin jotain tapahtuisi. Myös loppuratkaisu oli jotenkin vähän pettymys. Se olisi voinut olla paljon jännempi ja pitempi.

Hahmoista sen verran, että hekin olivat jotenkin samanlaisia kuin koko kirja. Pettymyksiä. Kaikki olivat jotenkin niin kliseisiä. Anders, joka on menettänyt tyttärensä, on alkoholisoitunut, ja alkanut kuvittelemaan, että tytär on täydellinen jumalolento. Cecilia, joka jättää Andersin, koska ei kestä tämän juomista, ja on itse tyyliin täydellisyyden perikuva. Simon ja Anna-Greta, jotka ovat huolestuneiden vanhuksien roolissa ja yrittävät varoitella ja puhua järkeä Andersille. Yksikään hahmoista ei ole mielenkiintoinen, tai edes hyvä hahmo. Simon ja Anna-Greta, joihin on nähty eniten vaivaa, ovat loppujen lopuksi pelkkiä sivuhahmoja omissa tarinoissaan. Heistä olisi saanut vaikka mitä mielenkiintoista. Heidän menneisyytensä olisi voinut tarjota vaikka mitä, mutta kirjailija ei ollut osannut (tai viitsinyt) paneutua heihin kunnolla. Molempien tarina on pelkkää pintaliitoa, jotta voidaan taas äkkiä paneutua kirjan varsinaiseen tarinaan. Helvetti, Anna-Gretahan oli viinan salakuljettaja! Eikö siitä muka olisi voinut saada vähän enemmän irti!?

Mutta niin, palatkaamme jälleen kirjan arvosteluun. Lyhyesti sanottuna, kirja oli suuri pettymys. Olin odottanut takakannen perusteella jotain paljon parempaa. Ja varsinkin alun jälkeen odotukset olivat korkealla. Mutta valitettavasti jouduin pettymään, koska kirja ei ollut muuta kun vain pelkkää odottelua. Voi sanoa, että näin päivän lukemisen jälkeen, en edes muista moniakaan kohtia, vain koska siinä oli niin paljon täysin turhia ja tarinaan täysin sopimattomia kohtia. 

Mutta ei tästä sen enempää. Ehkä pääsen vielä yli kirjan tuottamasta pettymyksestä.

Caraval on aivan mahtava kirja. Juoni ja toteutus on aivan ensiluokkaista, samoin kirjailijan tapa kirjoittaa. Taikuus on kuvattu kivasti, ja niin että itsekin huokaili ihastuksesta lukiessaan kirjaa.

Hahmot olivat kivoja, ja kirjoitettu hyvin. Scarlett oli kiva päähenkilö, mutta paras hahmo oli Julian. Poika oli samalla kertaa petollinen rakastaja sekä suloinen ressukka. Myös Tella oli hyvä hahmo, selvästi erilainen, kuin siskonsa.

Kirjailijasta vielä sen verran, että hän on juuri se, joka on osannut kirjoittaa mielestäni romanttiset tunteet parhaiten. Vaikka olenkin lukenut paljon kirjoja elämäni aikana, ja suurimmassa osassa niistä romanttiset tunteet ja kohtaukset ovat olleet ihania, niin Caravalissa se menee vielä monta astetta pitemmälle. Kun Scarlett huumaantui Julianista, tuntui että itsekin olisi ollut lumottuna. Caravalissa on jotain taianomaista ja kaunista, ja toivon, että toinen osa ilmestyisi pian.

Maailma vailla loppua on todella hyvä kirja. Se ei kylläkään yllä samalle tasolle, kun edeltäjänsä, mutta erittäin viihdyttävää luettavaa se kyllä on. Juoni on hyvä ja hahmot erilaisia. 

Mutta... Niin kuin varmasti huomasitte, että käytin sanaa hyvä en loistava. Sillä kirja oli ehkä vähän paikoitellen tylsä. Toisin kuin edeltäjänsä, Maailma vailla loppua ei päässyt aivan samalle tasolle henkilöiden, tai edes juonen kannalta. Ensinnäkin minua ainakin ärsytti hieman se, että Merthin oli kuin ilmetty Jack ja Ralph taas kuin William Taivaan pilareissa. Aika mielikuvituksetonta, jos minulta kysytään.

Myös se, että kirjassa käsiteltiin niin vähän rakentamista ensimmäiseen osaan verrattuna, oli loppujen lopuksi huono valinta. Sillä Taivaan pilareissa juuri katedraalin rakentaminen oli se peruskivi, mikä piti kirjan mukaansatempaavana pääteemana, minkä ympärille kaikki ihmissuhteet ja draamat pohjautuivat. Maailma vailla loppua kirjassa tuntui välillä siltä, että rakentaminen oli pakotettu mukaan kirjaan. Ensin sillan rakentaminen, sitten sairaala ja torni. Aivan keksimällä keksittyä.

Ja niin kuin tuossa aikaisemmin totesin, kirja oli paikoitellen tylsä. Jotkin kohdat olisi voinut aivan hyvin typistää pari sivua lyhyemmiksi, tai jopa poistaa kokonaan.

Mutta vaikka arvostelenkin kirjaa kovin sanoin, niin Maailma vailla loppua on todella hyvä kirja. Suurimmalta osin se on hyvä ja päähenkilöt kuvattu loistavasti. Ja voin sanoa, ettei Maailma vailla loppua ole niin huono, etten haluaisi lukea sarjan kolmatta osaa, kun se syksyllä ilmestyy.

Taivaan pilarit on aivan käsittämättömän upea teos. Ihmettelen vain, miten en ole aikaisemmin törmännyt tähän mestariteokseen. Juoni on loistava, samoin kaikki juonenkäänteet, joita tähän yli tuhat sivuiseen järkäleeseen toki mahtuu enemmän kuin voisi ikinä kuvitellakaan.

Hahmot olivat monisävyisiä, kaikki omanlaisiaan persoonia. Pidin Tomista ja Ellenistä, sekä Jackistä ja Alienasta, kun nämä tulivat vanhemmiksi. Inhokkejani olivat täysin odotetusti William, Alfred ja Richard. William oli niin sairas kusipää, ettei mitään rajaa. Hän oli ehdottomasti yksi hulluimmista hahmoista kirjoissa, joita olen lukenut. Ja vaikka Alfred ei ollutkaan samanlainen murhaaja-raiskaaja-kiduttaja, niin ei hän ollut paljoa Williamia parempi. Se, kuinka hän heti halusi tappaa Jack-raukan, kun poika heitti oluet tämän naamalle, oli erittäin häiriintynyttä. Se kertoi jo aika paljon siitä, ettei hän ollut yhtään sen parempi ihminen kuin Williamkaan.

Täytyy myöntää, etten ollut aikaisemmin edes kuullut tästä kirjasta, ennen kuin näin sen Suomalaisessa kirjakaupassa. Suorastaan hävettää myöntää se, mutta olen erittäin iloinen, että päätin ostaa sen ja sen jatko-osa Maailma vailla loppua. Seuraavaksi onkin sitten seuraavan osan vuoro. Toivottavasti se olisi edes puoliksi yhtä loistava, kuin sarjan ensimmäinen mestariteos.

Pelin säännöt päättää yhden mahtavan ja juoneltaan omaperäisen sarjan mahtavasti. Pidin kirjan - ja koko sarjan - synkästä tunnelmasts ja väkivallasta. Koko sarja saa minulta täydet pisteet mahtavasta juonesta ja siitä, ettei se kaunistele mitään.

Hahmoista sen verran, että pidin tosi paljon Sarahista, Jagosta ja Maccabeesta sekä Alicesta ja Chiyokosta, jotka kuolivat aikaisemmissa osissa. Hilal, Shari ja Aisling olivat täysin mitäänsanomattomia, jotenkin mauttoma ja hajuttomia tyyppejä. Siksi minua ainakin ärsytti suunnattomasti se, että nimenomaan nuo kolme jotenkin mitätöntä hahmoa olivat sitten juuri ne ainoat, jotka selvisivät. Kaiken lisäksi olin täysin järkyttynyt, että Sarah ja Jago kuolivat. Olin jotenkin ajatellut, että he ainakin selviäisivät, mutta toisin kävi.

Mutta se, että omat suosikkihahmoni kuolivat, ei huonontanut sarjan mahtavuutta. Koko sarja on todella loistava, synkkä, väkivaltainen ja on siellä mukana ripaus huumoriakin. Olen iloinen, että päätin aikoinani ostaa sarjan ensimmäisen osan. En ole katunut sitä hetkeäkään.