Eija

Reipas varhaisnuorille suunnattu fantasia seikkailu villinlännen ympäristössä. En koe lajityyppiä omakseni. Tuntui kuitenkin, että tarina oli lajissaan ihan mukiinmenevä. 

Itsetuhoinen ja tasapainoton valokuvaaja, Cass, sai haastattelu tehtävän syrjäiselle Paswegas saarelle, mistä kesäasukkaat olivat jo poistuneet talven tieltä. Harva asui saarella talven yli ja ne, jotka asuivat, olivatkin aika kummallista väkeä.  Mantereen puolella on niin ikään pieni harvaan asuttu kaupunki Burnt Harbor, missä osa tapahtumista käytiin. Synkänpuoleinen tarina, jossa tunnelma oli paikoin onnistuneesti kammottavaa. 

Kirja kertoo orjuudesta ja orjuutta vastaan taistelevasta maanalaisesta liikkeestä 1800-luvun Amerikassa. Aika hidassoutuinen, loppupuolella tarina alkoi vähän kyllästyttää eli liian pitkä kirja sisältöön nähden. 

Kevyehkö ja huumoria sisältävä scifi seikkailu, jonka keskiössä tutkimus retkikunnan turvaksi pestattu oman tahdon omaava androidi. Lyhyen ja palkitun kirjan luki ihan mielellään, mutta siinä kaikki. 

Tässä yhteiskunnallisessa scifi kirjassa käsitellään ihmisoikeuksia ja luokkajakoa. Tapahtumat sijoittuvat kansanäänestyksen kynnykselle, missä päätetään ”Merkinnän” pakollisuudesta. Merkinnällä testataan ihmisen kykyä empatiaan ja tuloksien perustella yhteiskunta jakautuu. Asialla on kannattajansa ja vastustajansa sekä hyvät ja huonot puolet riippuen katsantokannasta. Kirjassa on eri lähtökohdista olevia hahmoja, joilla on omat näkökulmansa asiaan. Hahmojen tarinat linkittyvät kivasti toisiinsa.

En kokenut kirjoitustyylin tai suomennoksen olevan kovin sujuvaa, joten se latisti jonkin verran lukukokemusta. 

Tarina oli vallan mainio. Ajan vääristymä aiheena on kiinnostava. Tarina sisältää pohdintaa olemassaolosta sekä siinä on sopivasti huumoria, jonka kohteena on lähiaikojen polttavia aiheita ja nykyilmiöitä. 

John Ajvide Lindqvist on itselleni lähtökohtaisesti kauhukirjailija. Nytkin luulin tarttuvani kauhukirjaan, mutta kauhua kirjassa oli harmillisen vähän.

Kirja kertoo neljän sukupolven naisista, joilla on perinnöllinen kyky ”Kuulla” tulevaisuuteen. Berit, Anita, Siw ja Alva. Alva on lapsi ja hänellä kyky on vahvin – hän pystyy aistimaan tapahtumia viikkojen päähän tulevaisuuteen ja pystyy myös siirtämään esineitä/asioita tulevaisuuteen. Yliluonnollinen aines on kirjassa kuitenkin vähäistä ja tarina kertoo ennemminkin kirjan henkilöiden välisistä suhteista nykypäivän Ruotsissa. Henkilökuvan lomassa tarinassa käsitellään Ruotsin yhteiskunnan epäkohtia. Tilaa saa pakolaistilanne, joka on poikinut toisaalta rikollisuutta, toisaalta syrjintää. Yhteiskunnassa vallalla oleva ihmisten eriarvoisuus nousee myös esille. Mm. halveksunnan kohteiksi katukuvassa joutuvat ylipainoiset naiset. 

Merkillinen tarina, jossa sekoitetaan muun muassa filosofiaa, taidetta, ajan virtaa ja mysteeriä. Pääosin tarinan lukeminen sujui kuitenkin hyvin ja juoni oli myös jokseenkin kiinnostava. Aikamatkustus ja elämän kulun muuttaminen on aina kiinnostava aihepiiri. Toisaalta kirjan taidefilosofointi osuudet olivat melko väsyttäviä. Kirjan perusteella Kännön muitakin kirjoja voisin hyvinkin harkita luettavaksi, jos ne olisivat maksimissaan tämän kirjan pituisia. Taitaa kuitenkin olla niin, että kirjailijan myöhemmät teokset ovat melkoisia järkäleitä, joten uskoisin, että ne jäävät minulta lukematta. 

Tornitalo itsessään on kuin pieni kaupunki, jossa aluksi vallitsee tarkka hierarkia. Mitä ylemmäs kerroksissa mennään, sitä arvovaltaisempia asukkaat ovat. Arvovaltaisuus karisee kyllä tarinan edetessä itse kullakin. Tarina on epämiellyttävä, mutta se ei ole pelkästään syy, miksi en kirjasta pitänyt. Kerronta ei vaan vetänyt mukaansa. 

Tiedettä kirjassa on paljon. Avaruustiedettä ja varmasti monia muita tieteen haaroja, joita tarvitaan avaruuslentämisessä mukaan lukien viestinnän mahdollistaminen sekä geologiaa kuuperän tutkimisessa. Kertojana on kokenut astronautti, joten tekniikan kuvailun paikkansapitävyyttä ei ollut syytä epäillä. Välillä tuntui, että yksityiskohtainen teknologiasta kertominen oli pääosassa tarinaa ja juoni tuli siinä sivussa. Juonen pääelementtinä on Neuvostoliiton ja Amerikan välinen kyräily kylmänsodan aikana, jossa Kuun valloittamisen kunnia on osa tarinaa. 

Tapahtumat sijoittuvat pieneen sisäänlämpiävään Chapel Croft nimiseen kylään Englannissa. Kylän historiassa 1500-luvulla roviolla poltettiin protestantteja, jotka eivät suostuneet luopumaan uskostaan - heidän mukanaan kaksi teinityttöä. Tästä juonsi tapa risunukkien polttamiseen vuosittain merkkipäivänä. Yhteisössä kirkko ja perinteet ovat tärkeitä ja sukuja, jotka polveutuvat marttyyreista kunnioitetaan ja heillä on vaikutusvaltaa yhteisössä. Historiassa piilee pohja nykyhetken kuolemantapauksille ja mysteerille.

Tarina on helppolukuista jännitysviihdettä. Ihan OK ajantappo lukemistoa, missä ei hirveästi tarvitse ajatella eikä vaadi suurempaa keskittymistä. 

Mainio novellikokoelma, jossa ei ole yhtään huonoa tarinaa.

Kokoelman aloittaa sopivan outo Bonnie ja Clyde tyylinen kasari aikaan sijoittuva tarina Pitkä kuuma kesä. Hautalaa ei syyttä ole verrattu Stephen Kingiin. Mielestäni yhtymäkohta on siinä, miten kirjailijat tulkitsevat aikaa ja yleistä maailmanmenoa. He molemmat kykenevät luomaan aidon tuntuisen ympäristön tarkkanäköisyydellään ajankuvasta. Hautalan ympäristö on usein Suomi (Vaasan seutu), Kingillä taas oma asuinseutunsa Maine.

Saurin hiljaisuus on myös osoitus erinomaisesta ajankuvan tulkinnasta toki spekulatiivisella lisäyksellä. Pekka Sauri ja Yölinja ohjelma tuli radiosta joskus 80-luvulta eteenpäin. Olipa erinomaisen kylmäävä tarina.

Erityisen tehokkaita olivat myös tarinat Loki ja Varpaat. Loki kertoo koirasta, joka ei jätä omistajaansa. Kylmääväksi tarinan tekee se, että Loki ei ole mikään tavallinen lemmikki. Kokoelman päättää piinanvan klaustrofobinen Varpaat.