Käyttäjän Riley Charlotte avatar

RISINGSHADOW-KIRJAHYLLY

Riley Charlotte

Aktiivi· Taso 21

LUKIJAN OMA ÄÄNI

Kirja-arviot

Käyttäjän Riley Charlotte omat ajatukset lukemistaan kirjoista. Nämä ovat lukijan kirjoittamia kirja-arvioita, eivät Risingshadow’n toimituksellisia arvosteluja.

37 kirja-arviota
Järjestä kirja-arvioitaJärjestys: Kirjoituspäivä · Uusin ensin
Puoliksi poissa

KIRJA-ARVIO

Puoliksi poissa

Sally Green

10/10Kirjoitettu 20.5.2016
Näytä spoileriksi merkitty arvio

Tämäkin kirja oli kuvitettu tosi hienosti niin kuin aiemmatkin osat. Tykkäsin kirjasta hyvin paljon, vaikka olisinkin toivonut paljon onnellisempaa loppua koska Nathan olisi ansainnut saada paljon parempaa. Hän jota oli pelätty ja pidetty vankina pienestä pitäen olisi vain halunnut asua metsässä ja tulla rakastetuksi, eikä käytetyksi aseena sodassa.  

Gabrielinkin olisi pitänyt selviytyä, niin että hän Nathan olisivat saaneet elää elämänsä onnellisesti yhdessä. Oli kivaa kun saatiin selville ettei Annalise tahallaan tappanutkaan Marcusta. Kaikkein järkyttävintä oli luultavasti se että sen jälkeen kun Nathan oli tullut hulluksi hänelle selvisi , että Annalise oli raskaana hänen lapselleen.

Loppu oli hyvin surullinen kun Nathan hirtti itsensä. Ja puu johon hän hirtti itsensä oli naarmuinen ja kaltoin kohdeltu niin kuin Nathankin oli. Toisaalta oli kiva että Nathan pääsi taivaaseen Gabrielin luokse jossa hänen ei enään tarvitse kärsiä.

Varjot

KIRJA-ARVIO

Varjot

J. R. Ward

9/10Kirjoitettu 20.3.2016

Tätä kirjaa oli kyllä odotettu, ja en tullut pettymään.
Trez ja Selenan suhde jatkui tässä kirjassa ja tykkäsin kyllä molemmista hahmoista. iAmista tuli kyllä yks aika tykästyttävä hahmo myös ja oli tosi kivaa että sekin löysi rakkauden, jonka kyllä tosiaankin ansaitsi. Paradisesta tuli kyll yks lempihahmo, ja saakin odotella että keneen se tulevaisuudessa rakastuu. Odottelen myös koska Laylan ja Xcorin suhde syvenee, mutta luultavasti seuraavassa kirjassa saadaan lisää tietoa siitä.
Tykkäsin myös kun kirjassa rikottiin vanhoja perinteitä, esim. Paradisen asema ja s'hisben heimon tavat. Eli vääryyksiä oikaistaan, mistä tykkäsin erittäin paljon.

Väristyksiä haudan takaa

KIRJA-ARVIO

Väristyksiä haudan takaa

Charlaine Harris

7/10Kirjoitettu 22.10.2015

Tykkään tästä sarjasta koska se on sopivan dekkarimainen, mutta sisältää myös vähän fantasiaa ja romantiikkaa. Tämä sarja on myös todiste siitä, että Charlaine Harrisilla on kirjoittamisen taito vielä taskussa, omasta mielestäni Sookie Stackhouse sarja alkoi kuivua kasaan muutaman 5 ekan kirjan jälkeen, toivottavasti tälle sarjalle ei käy niin. Tässä osassa murhamysteeri oli aika hurja, ja toisaalta kyllä tykkäsinkin siitä.
En kyllä Osannut odottaa, että Harperilla ja Tolliverilla olisi tunteita toisiaan kohtaan, vaikka epäilykseni kyllä heräsivät kun Tolliver alkoi ärsyyntyä, ja ei esitellyt itseään enää Harperin veljenä.
Odotan innolla sarjan seuraavaa osaa.

Puoliksi villi

KIRJA-ARVIO

Puoliksi villi

Sally Green

10/10Kirjoitettu 28.5.2015

Kirjan kansi on tosi hieno, ja se oikeen houkuttelee lukemaan kirjan.
Tämä on edellistä kirjaa parempi koska nyt tuli enemmän toimintaa ja tapahtumia.
Oli tosi kivaa että Nathanin kyvyistä kerrottiin aika paljon ja sen ajatuksista kykyjään kohtaan. Annalise alkoi välillä vähän ärsyttämään ja Gabrieliin puolestaan tykästyin enemmän. Oli myös kiva, että Marcus tuli kunnolla tutuksi.
Aiemmin ajattelin, että olis kiva jos Nathan ja Annalise voisivat olla yhdessä, mutta luettuani kirjan Gabriel voisi sittenkin olla parempi kumppani Nathanille.
Kaikinpuolin hyvä kirja, ja nyt vaan odottelemaan jatko-osaa.

Paranormaali

KIRJA-ARVIO

Paranormaali

Kiersten White

9/10Kirjoitettu 18.3.2015

Minulla oli pitkään ollut jostain syystä sellainen käsitys, että tämä kirja tuskin on kovin hyvä, mutta se olikin hyvä ja mukansatempaava kirja.
Kirjan kansi kuvan kuvitus oli onnistunut täydellisesti, värit sopivat hyvin yhteen ja se hyvin kirjan tarinaan.
Evie oli ihan mukava hahmo, mutta sisälsi vähän liikaa kaikkea pinkkiä. Raquel ja Reth puolestaan olivat ärsyttäviä. Vivieniä kävi sääliksi, ja sen kohtalo oli aika surullinen. Lish oli aivan ihana hahmo ja oli surullista, että se kuoli. Myös Lend oli mukava hahmo.

Tykkäsin aika paljonkin kirjasta ja aion kyllä lukea jatko-osatkin.

Lumoava kaaos

KIRJA-ARVIO

Lumoava kaaos

Kami Garcia, Margaret Stohl

9/10Kirjoitettu 23.2.2015

Hyvää luettavaa kirja kyllä on. Kaipa tästä sarjasta tulee vielä neljäskin kirja tai useampi.
Oli aika selvää jo aiemmin, että Ethan on Yksi joka on kaksi. Mutta loppu oli kyllä aika surullinen, vaikka en kyllä usko, että Ethan kuoli lopullisesti.
John Breedistä tuli kyllä yksi tän kirjan lempihahmoista. Ja Linkin ja Ridleyn suhde suruttaa, koska se oli niin rakastunut Ridiin. Kaikinpuolin hyvä kirja, ja ihanan pitkä.

Kuningas

KIRJA-ARVIO

Kuningas

J. R. Ward

9/10Kirjoitettu 4.2.2015

Tätä kirjaa olikin jo odotettu. Hyvä kirja kaikinpuolin.
Oli tosi kivaa, että Wrath oli myöhemmin niin onnellinen kun oli saanut lapsen ja että sen kansa äänesti hänet kuninkaaksi.
Toivottavasti seuraavissa kirjoissa selviää kuinka Solan ja Assailin suhteelle käy. Toivon myös, että Selena ei kuolisi ja että hän päätyisi Trezin kanssa yhteen. Olis myös kiva jos Layla ja Xcor olisivat yhdessä. Ja lopuksi toivon, että iAm löytäisi jonkun kumppanin itselleen.

Lumottu

KIRJA-ARVIO

Lumottu

Deborah Harkness

9/10Kirjoitettu 31.1.2015

Oli kyllä aika lumoava kirja! Luulin että päähenkilöt olisivat olleet ainakin vähän "nuorempia", mutta toisaalta se oli ihan kivaa vaihtelua koska yleensä kirjoja joita luen päähenkilöt on teini-ikäisiä.
Diana oli tosi mielenkiintoinen ja kaikista fantasia olennoista oli kiva kuulla. Oli ihan kiva, että kirjassa oli kaikenlaista tietoa historiasta , mutta välillä ne kohdat olivat vähän tylsiä.
Kaikinpuolin hyvä kirja. Seuraavat kirjat pitää varmaan lukea englanniksi, että selviää kuinka kielletty rakkaus etenee.

Taivaallisen tulen kaupunki

KIRJA-ARVIO

Taivaallisen tulen kaupunki

Cassandra Clare

10/10Kirjoitettu 4.1.2015

Tätä olikin jo odotettu. Kirja oli sopivan pituinen, että luettavaa oli vaikka luinkin sen muutamassa päivässä. Tapahtumia oli sopivasti ja kirja oli oikeastaan aika täydellinen päätös Varjojen kaupungit - sarjalle.
Claryn ja Jacen suhteesta olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Emma oli kiva uusi hahmo, ainut asia mikä jäi auki oli se että Zachariah puhui jotain siitä, että hänen ja Emman välillä on joku yhteys, jota Zachariah ei saa vielä paljastaa Emmalle. Kyseinen asia taitaa jäädä mysteeriksi. Oli aika surullista että kun Sebastian oli kuolemassa taivaallinen tuli poltti hänestä kaiken pahan pois ja hänestä tuli Jonathan, joka vaikutti aivan eri ihmiseltä kuin hän aiemmin oli ollut. Oli surullista että se Jonathan kuoli.
Oli myös kauheaa että Simonin muistot vietiin, mutta onneksi hän sai ainakin osan niistä takaisin. Joten näiden " ihmisten " tarina päättyi aika onnellisesti.

Kuiskauksia haudan takaa

KIRJA-ARVIO

Kuiskauksia haudan takaa

Charlaine Harris

7/10Kirjoitettu 2.12.2014

Kirja oli aluksi vähän tylsähkö ja mietin, että onko tämä sittenkään lukemisen arvoinen, mutta kyllä se oli.
Harper oli tosi mielenkiintoinen ja kiva hahmo. Kirjasta löytyi myös muita mukavia hahmoja ja vähän ärsyttäviäkin.
Ainut mitä kirjassa olisi saanut olla enemmän oli romantiikka. Muuten tosi mielenkiintoinen ja hyvä kirja ja oli aika kiva tuo Harperin erikoiskyky.
Luen kyllä ihan mielelläni seuraavankin kirjan tästä sarjasta, kunhan se vain ilmestyy.

Viettelys

KIRJA-ARVIO

Viettelys

Maggie Stiefvater

9/10Kirjoitettu 5.11.2014

Oli ihanaa kuulla, että Isabel ja Cole saa oman kirjan.
Kaikinpuolin hyvä kirja. Isabel on jotenkin aivan mahtava hahmo, vaikka välillä onkin vähän pinnallinen ja sellanen bitch muita kohtaan, mutta sisältä Isabel oli erilainen.
Cole St.Clair, narkkari, ihmissusi ja rokkari. Oli tosi surullista, että Cole oikeasti halusi pysyä kuivilla, mutta kukaan ei uskonut, että Cole olis tosissaan.
Jeremy oli ihan mielenkiintoinen ja mukava hahmo.
Lopuksi olisin kyllä mielelläni lukenut vielä lisää Isabelin ja Colen yhteisistä hetkistä.

Hyvää työtä Stiefvaterilta!:)

Ihmissuden morsian

KIRJA-ARVIO

Ihmissuden morsian

Glen Duncan

8/10Kirjoitettu 23.10.2014Muokattu 5.4.2017
Näytä spoileriksi merkitty arvio

Oli kyllä hyvin onnistunut teos. Jakea oli vaan niin pirun ikävä. Cloquet oli tosi lempeä, ja jotenkin isällinen hahmo. Oli aika iso yllätys että Madeline oli myös ihmissusi ja hänestä löytyi paljon uusia puolia. Myös Walker oli mukava hahmo, mutta jotenkin tuntui kuitenkin että Walkeria ja Talullaa ei oltu tarkoitettu yhteen. Marco oli erittäin mielenkiintoinen hahmo ja jotenkin tuntuu että hän ja Talulla saattavat rakastua.. Kaikinpuolin hyvä kirja, ja odotan innolla trilogian viimeistä kirjaa.