Kirjaneito

Tulikronikka yllätti minut positiivisesti. En muistanut lukemastani ensimmäisestä osasta oikein mitään, ja kansi oli mielestäni ruma. Ennakkoluuloni kumottiin kuitenkin heti.

Tulikronikan parasta antia oli mehukas juoni ja valloittava dialogi. Sisarusten väliset keskustelut saivat minut hihittämään itsekseni useampaan kertaan. Heidän välisensä rakkaus oli niin ikään kuvattu upeasti. Pienen pientä romantiikan hippustakin oli mukana.

Kirja jätti minut todella uteliaaksi tulevan suhteen ja olen varma että tulen lukemaan myös viimeisen osan.

Tykkäsin Kahlitusta aika paljonkin, ainakin enemmän kuin joistakin edellisistä osista. Zoeyn osa tässä kirjassa oli paljon pienempi, ja varmasti osasyy miksi kirjasta näinkin paljon tykkäsin. Etenkin jossain puolivälissä sarjaa pääjuonen aseman saanut poikaystäväkuvio oli taka-alalla, ja minun todella teki mieli kiljua riemusta.

Kerronta tosiaan tapahtui useammasta näkökulmasta, ja etenkin Starkista oli mielenkiintoista saada lisätietoa. Stevie Rae ja Refaim olivat kanssa aika mielenkiintoinen pariskunta. :)

Jatkoa tullee taas joskus ja se luetaan ehdottomasti.

Tartuin kirjaan hetken mielijohteesta. En oikeastaan odottanut kovinkaan paljoa, pidin sitä vain yhtenä monista Tarkoitetun ja Deliriumin tyyppisistä tapauksista. Olihan se ehkä sitäkin, mutta etupäässä upea kirja, joka kyllä jätti edellämainitut täydellisesti varjoonsa.

Paljaan taivaan alla on ihanasti kirjoitettu ja mukaansa tempaava, vaikka alku syyllistyykin lievään tylsyyteen. Jos sen yli kuitenkin pääsee, huomaa ihastuvansa kirjaan ja sen henkilöihin pikkuhiljaa, niin että lopussa ei malttaisi päästää irti ollenkaan.

Paljaan taivaan alla nousi yhdeksi suosikkikirjakseni. Nyt en malta odottaa seuraavan osan suomentamista!

Pidin Vastavirrasta, vaikkakaan en niin paljon kuin edeltävästä osasta Veden alla. Se ei silti tarkoita että Vastavirta on huono kirja.

Minusta ajatus vedealaisesta maailmasta on kiehtova, eikä niin masentava kuin monet nuorten dystopiakuvaukset nykyisin. Fallsin maailma olisikin se, jossa mieluiten asuisin scifikirjoista.

Vastavirta jatkaa Veden alla kirjassa alkanutta tarinaa Ty pojasta ja Gemmasta. Se on myös synkempi kuin edeltäjänsä, esimerkiksi huumoria on vähemmän. Vedealaisen maailman kuvaus on silti huikaisevaa ja pioneerien lisäksi esitellään syrjät. Kaiken kaikkiaan Vastavirta laajentaa Fallsin luomaa maailmaa ja juoni on mukavan vauhdikas. Jos näiden kirjojen tarina vielä jatkuu, luen sen ehdottomasti.

Vaikka liekehtivä pikari ei olekaan lempparini Harry Pottereista se on silti ja tulee aina olemaan, upea kirja.

Alku käynnistyy mahtavilla huispauksen maailmanmestaruuskisoilla jonka jälkeen on jälleen aika mennä Tylypahkaan. Vuodesta ei kuitenkaan ole tulossa tavallinen, ei todelaakaan, kolmivelhoturnajaiset pitävät siitä huolen.

Liekehtivä pikari esittelee astetta synkemmän Tylypahkan. Kuolonsyöjät liikehtivät ja Harryn turvallisuus on vaarassa jälleen. Kirja ei onneksi synkistele liikaa, vaan Joulutanssiaiset ja S.Y.L.K.Y tuovat rutkasti huumoria mukaan. Myös Durmstrang ja Beuxbatons olivat kiinostava lisä velhomaailmaan ja Weasleyn perheen loput jäsenet esitellään. Liekehtivä pikari näyttää myös kuinka tarkkaan Rowling onkin suunnitellut koko velhomaailman ja Harryn tulevat seikkailut.

Harry Potter ja Azkabanin vanki on yksi suosikki Pottereistani. Juoni on tietysti Rowlingin tapaan loistava, huumori niin ikään, no, loistavaa, hahmot upeita...Kaikki on juuri täydellistä tässä kirjassa. Myös iki-ihana Sirius Musta tekee debyyttinsä Azkabanin vangissa ja Tylypahkan magia lumoaa yhä uudelleen. Tähän en kyllästy koskaan, pitäisi varmaan lukea jälleen kerran...

Across the Universe: Miljoona aurinkoa jatkaa avaruusalus Varjeluksen tarinaa siitä mihin se edellisessä kirjassa jäi. Minulle kirja oli positiivinen yllätys. En pitänyt sarjan ensimmäisestä osasta niin paljon kuin olisin halunnut, mutta tämä toinen osa paransi käsitystäni sarjasta.

Across the Universe sarjan idea on mielestäni aina ollut mielenkiintoinen. Ajatus uutta planeettaa kohti matkaavasta avaruusaluksesta on vähintäänkin kiinnostava.

Miljoona aurinkoa etenee mielenkiintoisesti ja lukemista on lähes mahdoton lopettaa. Amy ja Seuraaja ovat jännittävä pari, eikä heidän suhteensa ole yksinkertainen. Amyn menneisyys on heidän välissään ja Seuraajaa ahdistavat johtajan paineet. Tämän lisäksi Revis on punonut niin Miljoona aurinkoa kuin edellisenkin kirjan täyteen salaisuuksia joiden paljastaminen voi vaaarantaa kaiken. Maltan tuskin odottaa seuraavan kirjan paljastuksia ja juonenkäänteitä.

Täytyy kyllä nostaa Riordanille hattua tästä Kanen aikakirjat päättävästä osasta. Siinä missä sarjan ensimmäinen osa oli paikoitelle todella tylsä, ja toinenkin vähän niin ja näin, Pedon varjo pysyi mielenkiintoisena koko ajan.

Pedon varjossa käydään viimeistä taistelua Apepia vastaan ja maailma uhkaa tuhoutua muutaman päivän kuluttua. Tämä ei jo ennestään Riordania lukenutta hetkauta, koska sama jippo on käytetty oikeastaan jokaisessa Percy Jacksonissa. Pikku hiljaa tämä "pelastakaa maailma kolmessa päivässä" meininki alkaakin jo ärsyttää.

Huumori oli kuitenkin tuttuun tyyliin loistavaa. Useaan otteeseen huomasin naureskelevani itsekseni kaheleille juonen käänteille ja hahmojen tokaisuille. Carter ja Sadie ovat ehkä hieman ärsyttäviä tyyppejä, mutta heidän sisarussuhteensa on mielestäni kuvattu oikein aidolla ja humoristisella otteella. Romantiikkakaan ei kirjasta onneksi puutu.

Loppufiilikset Pedon varjosta olivat hyvät, eikä muutama loppulausahdus sulje pois jatkon mahdollisuutta. Minun mielestäni sarja voisi kuitenkin päättyä tähän. Aivan Percy Jacksonien tasolla tämä ei ole, mutta Riordanista pitävälle suosittelen kyllä.

Harry Potter on sarja joka ei petä lukijaansa. Kuudes osa on fantastinen, eikä silti edes suosikkini sarjassa.

Puoliverinen prinssi on synkempi kuin edeltäjänsä ja menneisyyden palaset alkavat aueta pala palalta. Myös romantiikkaa tulee mukaan edellisiin kirjoihin verratttuna paljon, mikä on ehdottomasti hyvä asia. Harry ja kumppanit ovat jälleen kasvaneet eikä elämä Tylypahkassa tule ainakaan yksinkertaisemmaksi.

Kirjan kanssa itkee ja nauraa, jälleen kerran upeaa työtä Jo Rowlingilta!

Harry Potter ja Salaisuuksien kammio on kieltämättä loistava kirja, vaikkakaan ei Pottereista paras. Kirjassa jatketaan siitä mihin edellinen jäi ja tietysti palataan Tylypahkaan. Eikä edessä todellakaan ole mikään helppo vuosi.

Salaisuuksien kammio on synkempi kuin edeltäjänsä, taikamaailmasta on tullut Harrylle tavallisempi. Enää ei haukota henkeä jokaisen uuden asian äärellä. Juoni on tietysti loistava ja Rowlingin mielikuvitus saa jälleen siivet. Henkilöistä erityisesti Gilderoy Lockhart jätti minut naureskelemaan itsekseni.
Harry Potterin lumovoima ei sammu.

Aivan varsinaisten Harry Potteriden tasolle tämä ei kyllä nouse, mutta oikein viidyttävää luettavaa silti. Itse olen aina tykännyt lukea huispauksesta, joten mikäs siinä sitten. Rowlingin huumori olit tässäkin kirjassa hyvää, vieläkin hykertelen silloin tällöin joillekkin kohdille. Erityisesti faktatiedot eri huispausjoukkueista olivat viihdyttäviä.

Kerrassan UPEA kirja. Olen lukenut Potterit moneen kertaan eivätkä ne, saatika Viisasten kivi huonone ollenkaan, päin vastoin.

Erityisesti minua koskettaa ensimmäinen luku. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan lukenut parempaa. Se naurattaa ja on kirjoitettu kerrassaan upeasti.

Toinen hatunnosto on maailmalle. Koko velhomaailma on huolella luotu ja mielenkiintoinen. Siellä haluaisin asua itsekin ja käydä Tylypahkaa.

Lopulta on vain yksi sana kuvaamaan tätä, lumoava. Harry Potter ansaitsee kaikki kehut joita sille annetaan. Kunnioitan myös suomentajan loistavaa työtä, se ei ollut helppo.