KIRJA-ARVIO
13 lahjaa
Valitsin kirjan kansikuvan perusteella ja se kannatti. Kirja oli hyvä. Lainasin kirjan ensin kirjastosta, mutta pakkohan se oli itsellekin saada!
RISINGSHADOW-KIRJAHYLLY
Ruuhkavuosia elävä fantasiaan ja scifiin jo vuosia sitten hurahtanut perheenäiti.
LUKIJAN OMA ÄÄNI
Käyttäjän Myrsky10 omat ajatukset lukemistaan kirjoista. Nämä ovat lukijan kirjoittamia kirja-arvioita, eivät Risingshadow’n toimituksellisia arvosteluja.
KIRJA-ARVIO
Valitsin kirjan kansikuvan perusteella ja se kannatti. Kirja oli hyvä. Lainasin kirjan ensin kirjastosta, mutta pakkohan se oli itsellekin saada!
KIRJA-ARVIO
Kirjan kyllä luki, mutta ei se erityisen hyvä ollut.
KIRJA-ARVIO
Aika samanlainen kuin aiemmatkin osat, ei voi kuitenkaan jättää lukematta, kun kuuluu samaan sarjaan.
KIRJA-ARVIO
Pakko lukea, kun luin ensimmäisenkin osan. Ihan hyvä kirja.
KIRJA-ARVIO
Kirja oli lukemisen arvoinen, mutta parempikin se olisi voinut olla.
KIRJA-ARVIO
Torakin tarinaa jaksaa edelleen seurata vielä viidennessänkin osassa.
KIRJA-ARVIO
Parempi kuin aikaisemmat osat.
KIRJA-ARVIO
Kirja on yhtä hyvä kuin edellisetkin.
KIRJA-ARVIO
Kirja on yhtä mukaansa tempaava kuin ensimmäinenkin osa!
KIRJA-ARVIO
Mukaansa tempaava aloitusosa!
KIRJA-ARVIO
Hyvä kirja. Kirja on hyvin kirjoitettu ja nopeatempoinen. Kirjassa kuvaillaan kaikki mukavan tarkasti. Kirja piti heti saada itselle, kun sen ensimmäisen kerran oli lukenut kirjastosta lainattuna. Nyt kirja on tullut luettua jo kolmeen kertaan. Jatkoa odotellessa!