Niskaan putoava taivas

Pidin hahmojen nimistä, vaikka itse henkilöt jäivät hiukan haaleiksi. Vaikka pääosin porukka on pitänyt Teklaa ärsyttävänä, itse mielsin tytön aika neutraaliksi. Ja pikkuveikka kyllä ärsytti reippaasti enemmän. Kieli ei hurmannut lähinnä toistonsa vuoksi. Joihinkin sanoihin törmäsi liian usein saman kappaleen sisällä (suomessa taitanee löytyä muutama synonyymi sanalle lumi) mutta myös uusien asioiden vertailu vanhoihin. Tekla automaattisesti kertoo miten isoäidin lapsuudessa kaikki oli erilaista ja nyt Muutoksen jälkeen on näin. Jäi vähän kummallinen fiilis. Kun maailma on Teklalle normaali, miksi kaikkea piti pohtia niin tarkkaan? Plus minä taidan olla näitä isoäitejä. Minä tiedän jo, millainen maailma on nyt eli ennen. Nuorempana, joskus 12-vuotiaana olisi iskenyt. Piti sitten mennä kasvamaan. Niskaan putoava taivas on ihan mukava kirja, jonka voi haukata kesken paksumpien teosten. Leppoisa välipala. Tulee tuoreemmatkin osat lukaistua läpi aika varmasti. Ja kannesta on vielä mainittava. Hyvin kaunis.

Ei tämä mikään kammottava lukukokemus ollut, mutta en myöskään saanut mitään. Toisaalta en myöskään pettynyt, koska ehkäpä tätä juuri odotin; en mitään järisyttävän kamalaa enkä mitään järisyttävän upeaa, jotain keskinkertaista ja tavanomaista.

Laura Lähteenmäen "Niskaan putoava taivas" on arviolta jonnekin vuoden 2100 paikkeille sijoittuva nuortenkirja 14-vuotiaasta Teklasta, joka asuu North End -nimisellä suklaateollisuuteen keskittyneellä paikkakunnalla kaukana pohjoisessa. Elämä ei ole oikein herkkua vastamuuttaneelle tytölle, sillä pikkuveli käy hermoille, koulu ei maistu, vanhemmat ovat eronneet ja uusia kavereitakaan ei tahdo löytyä mistään. Lisäksi pakkanen vaan kovenee kovenemistaan, eikä lumen tuloa voi estää. Surkeaksi homma alkaa käydä vasta sitten kun pikkuveli katoaa ja nurkissa alkaa hiippailla omituisia hahmoja. Laura Lähteenmäen "Niskaan putoava taivas" (WSOY, 2012) saattaa olla huonoin vähään aikaan lukemani nuorille suunnattu scifi-romaani. Tarina ei nouse missään vaiheessa siivilleen sen enempää toiminnan kuin ihmissuhdekuvioidenkaan puolesta, ärsyttävät ja ruikuttavat henkilöhahmot toimivat epäuskottavasti ja itsekkäästi, ja jonnekin onnistutaan hukkaamaan myös kaikki yhteiskunnallinen ja ekologinen sanoma, jota kirjaan yritetään ympätä suklaatehtaaseen iskevien aktivistien tai ympäristönmuutoksen toimesta. Ei näin.

Minä pidin tästä kirjasta. Siitä on nyt jonkin aikaa kun tämän luin, joten ihan tuoreessa muistissa se ei ole, mutta jatko-osaa aloin kyllä odottaa. Nythän se on jo ilmestynytkin, mutten ole ehtinyt sitä vielä lukea. Kirjan maailma on mielenkiintoinen. Vaikka aihe on synkkä eikä ilmastonmuutoksen jälkeisessä ajassa eläminen vaikuta helpolta, tarina on mielestäni uskottava (paitsi pikkuveljensä katoamiseen päähenkilö suhtautui yllättävän huolettomasti), looginen ja toimii hyvin. Yllättävän hieno suomalainen nuortenromaani elämästä ympäristökatastrofin jälkeisessä maailmassa.

Kirja olisi voinut olla mielenkiintoisempi, sillä aihe oli jollain tapaa erilainen. Puolessa välissä aloin kuitenkin hieman tylsistyä, eikä loppu kirja herättänyt mielenkiintoa. Juoni oli hieman hajanainen, mutta pohjimmiltaan se oli ihan tyydyttävä. Kirjan alusta asti minua häiritsi Teklan suhtautuminen viikkoon ilman vanhempia. Ymmärrän kyllä, että neljätoistavuotias haluaa tehdä kaikenlaista ollessaa yksin kotona - varsinkin ensimmäisellä kerralla. Hänellä oli kuitenkin pikkuveli hoidettavana, josta Tekla ei tuntunut välittävän joissain kohtia lainkaan. Hän valitteli vain sitä, että etelässä kaikki oli niin paljon erilaisempaa. Hän ei suostunut käyttämään kunnollisia talvivaatteita, eikä talon lämmittäminen tai muut kotityöt oikein innostaneet. Tämä kaikki oli mielestäni hieman outoa, sillä kyllä neljätoistavuotiaan jo pitäisi hieman pystyä huolehtimaan itsestään ja veljestään, ilman että meinaa jäätyä kuoliaaksi puolessa välissä viikkoa.

Kirjan kyllä luki, mutta ei se erityisen hyvä ollut.

Jälleen tällainen kirja, jonka päähenkilö on äärimmäisen rasittava. Ilmeisesti nykyajan kuvan mukaista tällaiset kaikesta valittavat pikkudiivat. On toki todettava, että päähenkilö on vasta 14-vuotias ja kirja siten suunnattu vähän nuoremmille, mutta paikoin olisi tehnyt mieli tarttua Teklaa hartiosta ja ravistella häneen järkeä. Ehkä hänen, kuten kaikkien muidenkin, pitää tehdä virheitä niistä oppiakseen. Suomalaisen dystopia-kirjallisuuden kentän keskivahva tulokas, joka ei tuo genreen mitään uutta, mutta toimii hyvänä välipalakirjana dystopiannälkäiselle.