Katjuska

En tiedä, voinko arvostella tätä kirjaa, sillä luin siitä 726 sivua ja kirjassa oli kokonaisuudessaan 1032 sivua (kirja oli pokkarina).

Alku oli mielenkiintoinen, mutta siihen kirja lopahtikin. En tykännyt yhtään PITKISTÄ (siis oikeasti usean sivun pituisia selityksiä madoista ja mitä ne tekevät) tieteellisistä selityksistä, joita suurimman osan on varmasti vaikea ymmärtää. Kirjassa ei tapahtunut juuri mitään mikä olisi herättänyt erityisiä tunteita ja käytännössä pakotin itseäni lukemaan tätä, mutta lopulta oli pakko luovuttaa, niin tylsä ja pitkästyttävä tämä kirja on. En saanut tästä kirjasta minkäänlaista nautintoa ja en suosittele tätä kenellekään, joka ei satu olemaan scifistä pitävä tiedemies. Kuten aiemmassa arvostelussa sanottiin, kirjasta olisi saanut huomattavasti lyhyemmän, jos turhat selitykset olisi jätetty pois.

Kaduttaa kun tuhlasin tähän kirjaan kolme hidasta viikkoa, joiden aikana olisin voinut lukea monta oikeasti hyvää kirjaa.

Ihana kirja.

Minulla oli suuret odotukset tästä kirjasta, koska se oli saanut niin hyvät arvostelut täällä Risingissä ja koska ystäväni oli kehunut sitä. Kirja ylitti odotukseni, sillä en kuvitellut, että se olisi näin hyvä.

Mustesydämen alku nappaa kiinni lukijan mielestä ja pitää hänet sisällään viimeiselle sivulle asti. Juoni ei tökkinyt missään vaiheessa ja idea oli upea. Hahmot olivat hyvin suunniteltuja ja persoonallisia.

Kirjassa minua viehätti eniten sen satumaisuus. Tälläinen
ihanan "lapsekas" kirja, jonka jälkeen jää hyvä mieli.
En kuitenkaan tarkoita, että kirja olisi lapsellinen.
Mielestäni oli mukava lukea vaihteeksi hieman erilainen ja ihastuttava kirja. Cornelialla on ihana ja kaunis kirjoitustyyli. Tykkäsin myös jokaisen luvun alusssa olevista tekstin pätkistä, jotka oli otettu milloin mistäkin klassikkokirjasta.
Tämä on juuri sellainen kirja, jota muistelee lämpimällä sydämellä vielä vuosienkin päästä.

Täytyy vielä kerran sanoa, että ihana kirja!
Odotan innolla jatko-osan lukemista.

Luin tämän kirjan nopeasti ja taukoamatta (jopa koulussa tunnilla minkä seurauksena sain opettajan vihat päälleni).

Kirjaa alkaa koskettavasti eikä päästä otteestaan missään vaiheessa. Oli mukavaa lukea tarinaa kahden eri henkilön näkökulmasta, varsinkin kun heillä on salaperäinen yhteys toisiinsa...
Tarinasta ei puutu myöskään huumoria. Kuinka siltä voisi välttyä, kun Joyce lähtee 70-kymppisen isänsä kanssa Lontooseen? Varsinkin kun isä ei ole matkustellut elämänsä aikana juuri ollenkaa.

Cecelian tyylin tämä tarina on ihana ja sydäntä pakahduttava.
Tämä on sellainen kirja jota ei unohda vuosienkaan päästä.

Kaunis kirja. Ei muuta voi sanoa.

Kirja imaisee lukijan (kiitos Cecelian ihanan kirjoitustyylin)
maailmaansa ja päästää pois vasta viimeisen sivun viimeisen sanan kohdalla. Ahmin tämän kirjan kerralla ja nopeasti.

Tarina kertoo kiireisestä Lousta, joka on oikea työnarkomaani.
Hänelle hyvä työ on kaikki kaisessa, se menee jopa perheen edelle. Tämä vaikeuttaa Loun perhe suhteita ja etäännyttää hänet erityisesti vaimostaan.
Eräänä talvisena aamun Lou kävelee työpaikalleen ja näkee työpaikkansa oven vieressä kerjäläisen. Kerjäläinen on nuori mies nimeltä Gabe. Hetken mielijohteesta Lou pysähtyy ja alkaa jutella miehelle ja keskustelun aikana hän tulee tarjonneeksi miehelle työpaikan. Tämä salaperäinen Gabe tuntuu olevan aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hän hoitaa työnsä moitteettomasti ja nopeasti. Tämä herättää Loussa epäilyjä ja kun hän saa selville Gaben salaisuuden...

Tästä alkaa kaunis ja koskettava tarina. Lopussa itseltäni pääsi jopa pari kyyneltä. Suosittelen kirjaa erityisesti Cecelia Ahernin tuotannosta pitäville!

Minulla ei ollut juuri minkäänlaisia odotuksia tästä kirjasta.
Kirja alkoi mielenkiintoisesti, mutta siihen se jäi. Ensimmäiset 150 sivua olivat tylsää luettavaa ja monta kertaa meinasin heittää kirjan pois. Mutta kirja parani huomattavasti, kun Ayla kasvoi.

Kirjailija osasi kuvailla erittäin hyvin tuon aikaisten ihmisten elämää, kulttuuria, tapoja ja uskontoa, joten pisteet siitä.
Aylan kasvua lapsesta naiseksi oli mielenkiintoista seurata.
Tarina herätti minussa monenlaisia tunteita: iloa, surua, vihaa, sääliä, ällötystä. Iloa herätti Aylan kasvun seuraaminen ja tytön sitkeä luonne. Vihaa herätti tapa jolla miehet saivat kohdella naisia. Heimon naisilla ei ollut juuri minkäänlaista sananvaltaa tai vapautta. Kirjassa oli kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti jääkauden ihmisten elämää, mikä auttoi hahmottamaan asiat paremmin. Minua kuitenkin ärsytti kirjailijan käyttämä paikoin erittäin, erittäin yksityiskohtainen kuvailu metsästykseen ja ruuan laittoon liittyen, sillä kaupunkilaisena minun oli paikoin hyvinkin turhauttavaa lukea yksityiskohtaisia metsästys kuvaelmia ja ruoka-aineista kertovia tekstejä, jotka kertoivat jostain kasvismömmöstä, jota ihmiset sekoittavat toiseen mömmöön jossa oli siemeniä. Huoh... Erityisen ärsyttävä oli yksi kohta (joka oli muuten yli aukeaman pituinen), jossa selitettiin kuinka piikivestä valmistetaan jokin tietty työkalu. Joten näihin kohtiin liittyen kuvailun olisi saanut jättää vähemmäksi.

Heimon ihmiset käyttivät enimmäkseen viitomia puhuessaan keskenään, joten aluksi oli hieman vaikea kuvitella ihmisten keskustelevan "käsillä", mutta koska kirjailija osasi kuvata viittomien käyttämisen (ei kuitenkaan liian yksityiskohtaisesti) hyvin, siihen tottui nopeasti, joten iso plussa siitä.

Kuten jo sanoinkin alku oli todella tylsä, mutta kun kirja parani lukemista ei olisi millään halunnut lopettaa.
Parasta kirjassa oli Aylan sitkeä voima, jonka avulla hän eli erilaisena muiden heimon ihmisten joukossa, voima jonka avulla hän kesti pahoinpitelyä ja paheksuvia katseita.
Hieno ja kaunis tarina, mutta ei ansaitse ihan neljää tähteä, koska paikoin liian yksityiskohtainen kuvailu tuntui turhalta ja ärsyttävältä ja koska alku oli niin tylsä.
Aion varmasti lukea jatko-osatkin.

Tämä kirja antoi vastaukset edellisen osan jättämiin kysymyksiin.

Tähän arvosteluun on vaikea kirjoittaa paljon tekstiä, koska periaattessa minä luin "saman" tarinan, mutta vain toisesta näkökulmasta.

Oli mukava saada vastaus ihmisten "katoamiseen".
Kun luin kirjaa koin niin sanotun "ahaa" hetken ja kaikki tuntui selvemmältä.
Mainio jatko-osa Jäljellä kirjalle, suosittelen ehdottomasti lukemaan.

Aluksi kuvittelin tämän kirjan olevan tylsä. Ensimmäisen luvun jälkeen en enää ajatellut niin.

Jäljellä kertoo uudenlaisesta(taas) maailmasta, jossa ihmiset on jaettu tiettyihin ryhmiin heidän persoonnallisuuden perusteella. On Numeerikkoja, Atleetikkoja, Aktivisteja, Dramaatikkoja ja vaikka kuinka paljon muitakin. On myös Potentiaaleja. Ihmisiä, joilla ei ole omaa erityistä lahjakkuus aluetta(tai sitten lahjakkuutta ei ole vielä löytynyt). Ihmisiä, jotka ovat tavallisia. Ihmisiä, jotka eivät ole mitään.

Kirjan päähenkilö on Emmi Aalto, joka on Potentiaali. Hän on vetäytyvä, hiljainen ja huomaamaton. Eräänä päivänä Emmi kuitenkin huomaa, että KAIKKI ihmiset ovat kadonneet. Kuin tuhka tuuleen.

Normaalisti Emmin kaltainen päähenkilö voisi olla tylsä ja mitään sanomaton (lukijalle siis). Mutta Simukan kirjassa ei ole. Emmi oli päähenkilönä mielenkiintoinen ja hänen ajatuksiaan oli mielenkiintoista lukea. Pidin myös Onervan temperamenttisesta luonteesta.

Kirjoitustyyli oli ihana. Kirja piti koko ajan mukanaan ja minulla meni alle 12 tuntia tämän lukemiseen, koska en yksinkertaisesti voinut laskea kirjaa käsistäni.

Juoni kulki hyvin, eikä tylsiä kohtia tullut, mutta tämä kirja ei mielestäni kuitenkaan yllä ihan neljään tähteen, koska jotain vain puuttui. En tiedä mitä, mutta tiedän, että jotain puuttui.

Kirja loppui hermoja raastavaan kohtaan ja koko kirjan ajan mietin "Mikä sai ihmiset katoamaan?", joten sen vuoksi kirja piti otteessaan. En malta odottaa seuraavan osan lukemista.

Tämä kirja oli huomattavasti parempi kuin edellinen osa.

Tykkäsin eniten luvuista, jotka kertoivat Punaisesta. Mielestäni Tanya ja Fabian olivat edelleen hieman naiiveja ja yksinkertaisia hahmoja.

Juoni eteni tässä kirjassa paremmin kuin edellisessä, mutta keijujen antama tehtävä oli mielestäni liian helppo. Loppu oli herkkä ja ennalta arvaamaton, joten iso plussa siitä.
Hieman jäi kyllä häiritsemään se, että kun poppoo seikkaili ihmisten maassa, keijuja ei esiintynyt kovin paljon. Jos keijuja olisi esiintynyt enemmän tarinalle olisi ehkä saatu hieman lisäväriä.

Tämä kirja muistutti paljon Brandon Mullin teosta Myyttihovi.
Oli hieno idea tehdä keijuista inhottavia otuksia, jotka eivät vastanneet yleistä kuvitelmaa, mutta tämä kirja ei kuitenkaan kuulu suosikkeihini.

Juoni alkoi ihan mukavasti ja kirja eteni ihan hyvään tahtiin aluksi. Mutta... Vastoin odotuksiani kirjassa ei tapahtunut juuri mitään ennen loppua ja suurin osa kirjan tapahtumista oli vain sitä, kun Tanya oleili isoäidinsä kartanolla, muutamaa hyvää kohtausta lukuunottamatta. Minusta tuntui, että juoni oli jätetty hieman tyhjäksi ja kirjailija oli tekemällä tehnyt kirjasta 400-sivuisen. Sen lisäksi Tanya ja Fabian olivat mielestäni hieman naiiveja hahmoja ja se ärsytti minua. Loppua kohden kirja kuitenkin parani (varsinkin kun salaisuuksia alkoi paljastua).

Tämä kirja oli kevyttä ja ei mitenkään erikoista fantasia luettavaa, jossa olisi ollut parantamisen varaa.

Tämä kirja on taattua Eoin Colferin tyyliä!

Kirja alkoi hyvin ja juoni ei tökkinyt. Ja tietenkin kirjassa oli myös huumoria, sillä nythän puhutaan Colferin kirjasta. Kaikin puolin tätä kirjaa voi sanoa hupaisaksi ja kevyeksi luettavaksi.

Odotukseni olivat suuret tätä kirjaa kohtaan. Valitettavasti tämä teos ei täyttänyt niitä.

PI-sairaus oli mielestäni huonosti kuvailtu, enkä oikein ymmärtänyt miksi PI:hin sairastuneet eristettiin yhteiskunnasta. En myöskään päässyt kunnolla kirjan maailman "sisään". Minua häiritsi myös se, että kirjassa ei tapahtunut juuri mitään jännittävää tai erikoista.

Kun aloitin lukemisen tiesin, että en todennäköisesti pitäisi tästä kirjasta, mutta päätin kuitenkin jatkaa, koska teos vaikutti mielenkiintoiselta. Toisin kävi. Juonessa ei tapahtunut juuri mitään, sairautta ei ollut kuvailtu kovin hyvin ja jokin ei vain iskenyt minuun tässä kirjassa. Mielestäni tämä kirja oli hieman mitäänsanomaton (ainakin minulle).

Kuten edellisessä arvostelussa sanottiin, tätä kirjaa on vaikea arvostella, koska ainoat sanat, jotka tulevat mieleen tästä ovat: "Ihan kiva". Tässä kirjassa ei ollut mitään erikoista, jännittävää tai pelottavaa. Noitatuulen kuiskaus on yksinkertainen kirja, yksinkertaisine hahmoineen ja juonineen. Kirja ei ollut mitenkään erikoinen tai mieleenpainuva. Itse suosittelisin tätä kirjaa alle 10-vuotiaille.