Käyttäjän Jussi avatar

RISINGSHADOW-KIRJAHYLLY

Jussi

Ylläpitäjä

Arkkivelho· Taso 70

LUKIJAN OMA ÄÄNI

Kirja-arviot

Käyttäjän Jussi omat ajatukset lukemistaan kirjoista. Nämä ovat lukijan kirjoittamia kirja-arvioita, eivät Risingshadow’n toimituksellisia arvosteluja.

109 kirja-arviota
Järjestä kirja-arvioitaJärjestys: Kirjoituspäivä · Uusin ensin
Lohikäärmetanssi 2

KIRJA-ARVIO

Lohikäärmetanssi 2

George R. R. Martin

10/10Kirjoitettu 14.8.2014
Näytä spoileriksi merkitty arvio

Tämä arvio käsittelee Lohikäärmetanssia yhtenä kirjana ja sisältää näin spoilereita molempiin puoliskoihin.

Minulle Lohikäärmetanssi oli paras vuonna 2011 lukemani kirja, enkä meinannut saada unta loppuun päästyäni, sillä tapahtumat pyörivät mielessäni. Lopun cliffhangerit pudottivat kirjan Miekkamyrskyn taakse. Jos Meereenin ja Talvivaaran taistelut olisi näytetty, saattaisi Lohikäärmetanssi olla suosikkini sarjassa. Martinin kirjoitustyyli oli kehittynyt entistä paremmaksi ja pidin kovasti uusien alueiden esittelystä. Eniten romaanissa ihmetytti se, että Davosin tarina jäi täysin kesken alkupuolen jälkeen. Keskittyminen kolmeen/neljään päähenkilöön oli kuitenkin oikea ratkaisu. Jonin, Tyrionin ja Danyn juonilinjat muodostivat selvän rungon kirjalle, ja Theon tuli vähän näiden perässä.

Odotin, että tarina olisi edennyt pidemmälle, erityisesti Meereenissä. Pohjoisessa Stannisin kohtalo jäi täysin auki. Suosikkini juonilinjoista oli Tyrion, sillä kääpiöstä näytettiin uusia puolia. Theon-luvut olivat myös mainioita, hänellä oli kirjassa yllättävän suuri rooli. Erityisen koskettavana mieleeni jäi se, kun Theon mietti, että hänen olisi pitänyt kuolla veljensä Robbin rinnalla. Uusista näkökulmahahmoista pidin eniten Quentynistä ja Conningtonista, tässä järjestyksessä. En olisi ikinä uskonut, että Targaryenien Westerosin takaisinvalloitus alkaa ilman Daenerysta - Martin osaa vieläkin yllättää.

Lempilukuni kirjassa oli Branin viimeinen, joka oli kirjoitettu mestarillisesti. Branin ja Aryan vähäinen rooli Lohikäärmetanssissa on ymmärrettävää, sillä pitkässä Miekkamyrskyssäkin oli vain neljä Bran-lukua ja Arya esiintyi jo Korppien kesteissä. Muita huippukohtia olivat Jonin viimeinen ja Danyn toiseksi viimeinen luku sekä se, jossa Tyrionin seurue kulki veneellä rauniokaupungin läpi. Tykkäsin todella paljon myös kahdesta Victarionista kertovasta. Ainut Jaime-luku tuntui vähän irralliselta, mutta se ratkaisi erään hahmon selviämisen hengissä. Jotkut ovat kritisoineet viimeistä Daenerys-lukua, mutta minusta se oli tärkeä, sillä siinä hän tavallaan syntyi uudestaan lohikäärmeratsastajana.

Pidin Tanssista enemmän kuin Kesteistä, mutta edellinen osa oli joissakin asioissa parempi, esimerkiksi tiiviimmässä rakenteessa. Tanssissa oli samaa tuntua kuin Miekkamyrskyssä: näkökulmien ja juonilinjojen runsaus käy välillä päälle. Olihan Korppien kesteissäkin paljon kertojahenkilöitä, mutta niputin mielessäni Rautasaarille ja Dorneen sijoittuvat luvut yhteen, näkökulmista riippumatta. Jaimen tarinaa jäin kovasti kaipaamaan, kuten myös valtaistuinpeliä Kuninkaansatamassa, josta saatiin onneksi maistiainen.

Sanotaan vielä lopuksi, että yksi Lohikäärmetanssin vahvuuksista oli Pohjolan poliittisen tilanteen kuvaaminen. Kuten se luku, jossa Jon taivutti Stannisin hyökkäämään liitossa vuoriklaanien kanssa Syväsalon linnavuoreen. Martin on tällaisessa mielestäni parempi kuin kukaan muu. Vertailukohtana Robert Jordanin Ajan pyörän politiikka oli vaivaannuttavaa luettavaa, erityisesti typerä valtapeli siitä, kuka on Andorin uusi hallitsija.

Lohikäärmetanssi 1

KIRJA-ARVIO

Lohikäärmetanssi 1

George R. R. Martin

10/10Kirjoitettu 14.8.2014Muokattu 14.8.2014
Näytä spoileriksi merkitty arvio

Tämä arvio käsittelee Lohikäärmetanssia yhtenä kirjana ja sisältää näin spoilereita molempiin puoliskoihin. Älä jatka eteenpäin, jos et ole vielä lukenut Lohikäärmetanssi 2:sta!

Viemärin valtias

KIRJA-ARVIO

Viemärin valtias

Terry Pratchett

8/10Kirjoitettu 19.7.2014

Viemärin valtias sijoittuu viktoriaaniseen Lontooseen, ja sen orpo päähenkilö saa elantonsa etsimällä kolikoita ja arvoesineitä viemäreistä. Tarinassa nähdään todellisia hahmoja (kuten Charles Dickens) sekä kuvitteellisia (esim. Sweeney Todd). Kirjailija on verrrannut teosta George MacDonald Fraserin Flashman-sarjaan. Loppusanoissa Pratchett painottaa, että Viemärin valtias on historiallista fantasiaa, ei historiallinen romaani. Tarinasta ei kyllä pahemmin fantasiaelementtejä löydy.

Viemärin valtiaasta voi sanoa saman kuin Pitkästä maasta: hyvä kirja muttei yksi Pratchettin parhaista. Tykkäsin paljon päähenkilöstä sekä tapahtumapaikasta, ja juonikin kulki mukavasti. Viemärin valtias on virallisesti nuortenkirja, mutta se ei tuntunut erityisen nuorille suunnatuilta. Teemat ovat vakavia Pratchettin kuvaillessa Lontoon köyhien elämää, ja sankarikin on jo 17-vuotias. Minusta Viemärin valtias oli parempi kuin edellinen Kiekkomaailman ulkopuolinen nuortenromaani Valtio, ja lukisin mielellään kirjailijan suunnitteleman jatko-osan.

FC Akateemiset

KIRJA-ARVIO

FC Akateemiset

Terry Pratchett

10/10Kirjoitettu 13.4.2014

FC Akateemiset oli minusta täysosuma, paras aikuisten Kiekkomaailma-romaani sitten Yövartioston. Kirja käsitteli modernin jalkapallon saapumista Kiekkomaailmaan, mutta muitakin teemoja löytyi, kuten supermallit. Teos on myös yksi saagan pisimmistä osista.

Kirjan voisi laskea velhot-alasarjaan, sillä tapahtumat sijoittuivat suurimmaksi osaksi Näkymättömälle yliopistolle. Velhoista erityisesti Ritkuli ja Stibbons saivat huomiota. Mutta mukana oli toisenlainen näkökulma yliopistoon, sillä neljä uutta päähenkilöä kuuluivat paikan palvelusväkeen. Näistä nuorista kaksi työskenteli keittiössä.

Kirjassa oli yllättävän paljon viittauksia edellisten osien tapahtumiin, enemmän kuin koskaan aiemmin. Teoksessa nähtiin myös Rincewind pienessä roolissa; edellisen kerran hän oli esiintynyt Viimeisessä mantereessa. Pratchett onnistui nyt erityisesti huumorin kanssa, sillä FC Akateemiset oli todella hauskaa luettavaa.

Fraktaaliruhtinas

KIRJA-ARVIO

Fraktaaliruhtinas

Hannu Rajaniemi

7/10Kirjoitettu 30.12.2013

Fraktaaliruhtinas oli minusta heikompi kuin Kvanttivaras. Kirja tuntui, varsinkin alkupuolella, makuuni liian sekavalta ja vaikealta. Kuvittelin, että ensimmäisen osan lukemisen jälkeen sarjan jatko olisi helpompaa. Mutta en muista kokeneeni vastaavia vaikeuksia Varkaassa. Jotenkin Ruhtinas ei toiminut edeltäjänsä tapaan, ehkä uutuudenviehätys puuttui.

Mutta ei Ruhtinasta voi väittää missään nimessä huonoksi kirjaksi. Esimerkiksi sen juoni oli todella taitavasti rakennettu. En ihastunut Kvanttivarkaaseen, eikä Fraktaaliruhtinaskaan tehnyt minusta Rajaniemen fania.

Ennen hirttämistä

KIRJA-ARVIO

Ennen hirttämistä

Joe Abercrombie

9/10Kirjoitettu 25.10.2013Muokattu 25.10.2013

Ennen hirttämistä paransi kaikilla osa-alueillaan Ase itsestä. Juoni oli kiinnostavampi, tarina paremmin rytmitetty, toimintaa oli enemmän ja suuremmassa mittakaavassa, henkilöt kehittyivät mukavasti (eniten Jezal), maailmaa laajennettiin ja sen historiasta kerrottiin lisää. Yhtään uutta näkökulmahahmoa ei tullut mukaan, vaan vanhoilla jatkettiin.

Ensimmäinen kirja oli lähinnä pohjustusta ja henkilöiden esittelyä. Vaikka tykkäsin Ase itsestä varsin paljon, jäi mielestäni juoniosastolle selvää parannettavaa, ja Ennen hirttämistä täytti toiveeni. Teos oli selkeä trilogian keskimmäinen osa, mikä saattaa häiritä joitakuita. Juonilinjat saivat päätökset tai pysähtyivät sopivaan taukopaikkaan, mutta suuri tarina jäi auki. Kirjassa seurataan kolmea erillistä juonikaarta, ja Abercrombie onnistui tekemään kaikista erittäin kiinnostavat. Oma suosikkini oli Logenista ja kumppaneista kertova.

Ennen hirttämistä oli siis avausosaa parempi ja sitä teki mieli lukea "ahmimalla". Toivottavasti tasonnousu jatkuu trilogian päätöksessä, kuten monet ovat väittäneet.

Tuulen avain

KIRJA-ARVIO

Tuulen avain

Stephen King

8/10Kirjoitettu 5.9.2013
Näytä spoileriksi merkitty arvio

Tuulen avain kiinnosti ennakkoon kovasti. Mustan tornin fanina en pettynyt teokseen, ja toivon Kingin laativan lisää vastaavia kertomuksia. Kirja jakaantuu kolmeen eri osioon, joista ensimmäinen kuvaa Rolandin ryhmän vaiheita Velhon ja Callan susien välissä. Toisessa Roland palaa jälleen nuoruuteensa, ja kolmas on tarina, jonka nuori Roland kertoi vartioimalleen pikkupojalle. Tämä tarina, nimeltään "Tuulen avain", kattaa noin puolet 320-sivuisesta romaanista.

Osioista suosikkini oli Rolandin nuoruuteen sijoittuva, joka on kirjoitettu minä-muodossa ja tapahtuu Velhon nuoruusmuistelujen jälkeen. Roland lähetetään toisen uuden revolverimiehen Jamien kanssa ratkaisemaan murhamysteeriä syrjäseudulle Gileadin pohjoispuolelle. Joku saattaa pettyä siihen, että Alainia tai Cuthbertia ei nähdä ollenkaan. Kingin luoma maailma on minusta todella kiehtova, ja aika ennen Gileadin ja revolverimiesten tuhoa kiinnostaa erityisesti. Myös Rolandin kertoma tarina oli hyvä, siitä löytyi mukavia viittauksia sarjan tapahtumiin ja maailman historiaan.

Muista Flebasta

KIRJA-ARVIO

Muista Flebasta

Iain M. Banks

8/10Kirjoitettu 8.7.2013

Olin kuullut väitteitä, että ensimmäinen Kulttuuri-romaani ei olisi niin hyvä kuin kaksi seuraavaa. Mutta minä vakuutuin täysin Muista Flebaksesta. Se riittää, jos Pelaaja ja Aseiden käyttö pysyvät samalla tasolla. Uskallan jo yhden kirjan perusteella sanoa, että pidän Iain Banksia parempana kirjailijana kuin Alastair Reynoldsia. Jos tällaisen vertailun haluaa tehdä.

Flebaksen takakannessa luvataan mustaa huumoria, jota tosiaan löytyi. Kirjan alkupuoli oli ehkä vähän hajanainen, kun päähenkilö Horza joutui uskomattomasta seikkailusta toiseen. Banks osasi jännittävien toimintakohtausten kirjoittamisen. Tarinan lopetus oli todella onnistunut ja jäi mieleen. Koska Muista Flebasta avaa Kulttuuri-sarjan, niin oletin, että siinä keskitytään kyseiseen yhteiskuntaan. Mutta Horza taistelikin Kulttuuria vastaan.

Kolme ensimmäistä Kulttuuri-kirjaa ilmestyivät alkukielellä vuosina 1987-1990. Usein on sanottu, että näillä oli suuri vaikutus myöhempiin avaruusoopperan kirjoittajiin. Nyt kun tutustuin sarjaan, vaikuttaa väite hyvin uskottavalta.

Pitkä Maa

KIRJA-ARVIO

Pitkä Maa

Stephen Baxter, Terry Pratchett

8/10Kirjoitettu 26.6.2013Muokattu 26.6.2013

Pitkä Maa on minusta hyvä, muttei loistava kirja. Parasta on idea loputtomista, ihmisistä tyhjistä rinnakkaismaapalloista, joihin pystyy siirtymään yksinkertaisen laitteen avulla. Kirjailijat käsittelevät uskottavasti sitä, mitä löytö saisi aikaan. Juoni ehkä jää vähemmän kiinnostavaksi. Tarinassa on yksi päälinja, jonka rinnalla nähdään sivukertomuksia. Pääjuonen käynnistymiseen menee aikaa, ja varsinkin alussa tuntui siltä, että näkökulmia on valtavasti. Romaanin loppu on Pratchettille harvinaiseen tapaan hyvin avoin, mikä saattaa häiritä joitakin. Pitkä Maa on siis selvä sarjan avausosa.

Pitkä Maa on tyyliltään erilainen kuin Kiekkomaailma-kirjat. Ymmärtääkseni Stephen Baxterin panos on ollut suuri, ja hänen nimensäkin lukee etukannessa yhtä isolla kuin Pratchettin. Voi olla, että monet satiirisesta fantasiasta nauttivat Pratchett-fanit eivät pidä Pitkästä Maasta. Teos on selkeää science fictionia melko vakavalla otteella, vaikka huumoriakin löytyy. Päähenkilöt ovat myös onnistuneita. Pidin viittauksista vanhoihin scifi-romaaneihin; onneksi olen lukenut Arthur C. Clarken Kadonneen menneisyyden.

Pitkän Maan tarina jatkuu seuraavissa osissa, jotka Karisto toivottavasti suomentaa.

Lyödään rahoiksi

KIRJA-ARVIO

Lyödään rahoiksi

Terry Pratchett

9/10Kirjoitettu 25.4.2013Muokattu 25.4.2013

Lyödään rahoiksi jatkaa Posti kulkee -kirjasta tutun Tahmee von Lipwigin tarinaa. Saatuaan Ankh-Morporkin postilaitoksen kuntoon hän on uuden haasteen edessä: rahapaja ja valtion pankki pitäisi modernisoida. Lordi Vetinari on tällä kertaa melko suuressa roolissa, ja golemit ovat merkittävä tekijä juonessa.

Minusta Posti kulkee ja Yövartiosto ovat parhaat 2000-luvulla kirjoitetut aikuisten Kiekkomaailma-romaanit, eikä Lyödään rahoiksi aivan pärjännyt niille. Kirja oli kyllä hyvä, pidin paljon Tahmeen hahmosta, ja juoni oli kiinnostava. Alkupuolella tarina tuntui vähän hajanaiselta, mutta tiivistyi puolenvälin tienoilla. Lyödään rahoiksi oli hauskaa luettavaa kuten muutkin Prathcettin kirjat. Se on mielestäni parempi kuin edeltäjänsä Muks!.

Human legenda

KIRJA-ARVIO

Human legenda

Richard A. Knaak

6/10Kirjoitettu 20.1.2013Muokattu 20.1.2013

Human legenda on paras lukemani Dragonlance-romaani, joka on jonkun muun kuin Margaret Weisin kirjoittama. Jos on pettynyt vaikka Jean Raben räpellyksiin mutta sarjan maailma kiinnostaa, niin suosittelen tähän kirjaan tarttumista. Koko tarina kerrotaan mukavasti yksien kansien sisällä.

Vähän harmittaa, että Jalava ei koskaan kääntänyt Knaakin kirjaa "Kaz the Minotaur" vuodelta 1990. Tämä kertoo Kazin vaiheista Human legendan jälkeen, mutta ennen Minotaurien maan tapahtumia. Toisaalta petyin kovasti Knaakin Minotaurisodat-trilogiaan ja jätin sen kesken ensimmäisen osan jälkeen.

Haltiain verta

KIRJA-ARVIO

Haltiain verta

Andrzej Sapkowski

8/10Kirjoitettu 4.1.2013Muokattu 4.1.2013
Näytä spoileriksi merkitty arvio

Haltiain verta on hieno kirja, mutta vähän vaisumpi kuin novellikokoelmat Viimeinen toivomus ja Kohtalon miekka. Tarina jäi lopussa täysin auki, sillä teos on selkeä jatkuvajuonisen sarjan osa. Jos WSOY olisi keskeyttänyt Noiturin suomentamisen tähän, olisi se harmittanut valtavasti...

Ciri-tyttö sai yllättävän suuren roolin kirjassa, jopa isomman kuin Geralt. Minua tämä ei haitannut, koska pidin kovasti Cirin hahmosta. Vaikka Haltiain verta onkin sarjan ensimmäinen romaani, on sen rakenne yhä episodimainen. Esimerkiksi Geraltin, Cirin ja Trissin vankkurimatkasta kääpiöiden kanssa kertova luku olisi pienillä muokkauksilla toiminut novellina. Tämä osuus oli muuten suosikkini kirjassa.

Teosta lukiessa tuli tunne, että tarvitsen ehdottomasti kartan poliittisen tilanteen hahmottamiseen. Onneksi netistä löytyikin sellainen (englanninkielisenä). Sapkowski onnistui Haltiain veressä todella hyvin maailman rakentamisessa, ehkä vielä aiempaa paremmin. Seuraava osa Halveksunnan aika ei voi ilmestyä liian nopeasti...