Pitkä Maa

Teoksessa esitetään päättymätön sarja maailmoja, kopioita Maapallostamme = Pitkä Maa. Multiversumiksi kutsuttu rakenne ei ole minulle kovinkaan tuttu, mutta kirjaa lukiessa sain siitä jonkinlaisen kuvan. Jokainen erillinen maailma muistuttaa enemmän tai vähemmän tätä tuntemaamme. Toki vaihtelua löytyy ja joissakin maailmoissa dinosaurukset ovat edelleen elossa. Erot kasvavat mitä kauemmaksi maailmasta toiseen siirrytään. Siirtymää sanotaan askeltamiseksi. Suurin ero muiden ulottuvuuksien ja omamme välillä on se, että Maa 0, niin kutsuttu Tämän päivämäärän Maa, on ainoa jossa on ihmisiä.

Kirjan alkusivulla on kuva laitteesta, stepperistä, joka mullistaa käsityksemme maailmankaikkeudesta. Stepperi on yksinkertainen laatikko, johon on kiinnitetty mielenkiintoisen näköisiä johtoja, käämejä ja muita komponenetteja. Sen päällä on kahteen suuntaan säädettävä katkaisija, jotka on nimetty ilmansuunnilla länsi ja itä. Virtalähteenä toimii peruna. Länsi ja itä ovat eivät perustu varsinaisiin ilmansuuntiin, vaan ne ovat vain auttamassa liikkumissuunnan hahmottamisessa.

Laitteessa ei ole ollenkaan rautaisia osia, sillä ne eivät siirry unversumista toiseen. Rautaa voi kyllä tehdä jokaisessa maassa löytyvästä malmista, kunhan rakentaa ensin sulattamoita ja jalostamoita. Kaikki metalliesineet täytyykin siis tehdä hopeasta, kuparista jne. Kaikkein erikoisinta asiassa on, että jos stepperisi menee rikki, et voi lainata sellaista, vaan sinun on joko rakennettava sellainen kokonaan alusta tai korjata olemassa oleva stepperisi, sillä tämä apuväline on henkilökohtainen.

Päähenkilönä seurataan Joshua nimistä nuortamiestä, jolla on luontainen kyky askeltaa. Hänen ei siis tarvitse rakentaa stepperiä, vaikka aluksi sellaista käyttääkin. Tiibettiläinen moottoripyöränkorjaaja Lobsang puolestaan on syntynyt uudelleen tietokoneen tekoälyksi ja pyytää Joshuaa tutkimaan Pitkän Maan ääriä.

Kirja ei etene koko ajan lineaarisesti ja välillä oli vaikeaa seurata kuka puhuu, miilloin ja missä. Tarinan eri linjat kuitenkin solmitaan yhteen loppua kohden ja selittämättä jääneet tapahtumat loksahtavat paikoilleen. Tämän päivämäärän Maa autioituu ja on muuttumassa Pitkän Maan risteysasemaksi. kun ihmiset lähtevät uudisraivaajatyyliin etsimään onneaan muista maailmoista. Taakse jäävät niin saasteet kuin myös askeltamiseen kykenemättömät perheenjäsenet. 

Koska luonnonvaroja, arvometalleja, jalokiviä ja öljyä on äärettömästi, menettää raha arvonsa. Nämä yhteiskunnan rakennetta muuttavat tapahtumat, loppumattomien, mielikuvitusta hivelevän vihreiden maailmojen (ja niiden väleihin jäävien, sarjasta poikkeavien jokerimaailmojen, esimerkiksi jääkausimaailmojen) lisäksi ovatkin juonen sijaan kirjan kantava voima ja syy, jonka vuoksi teos kannattaakin lukea. 

Haluaisin lähteä itsekin matkustamaan Pikän Maan askeleen puoleisiin todellisuuksiin. Etenkin kun eräs hahmoista puhuu takaisin perusteisiinsa riisutun teollisuuden muistuttavan steampunk-teemapuistoa. Lisäksi kirjassa esitellään myös hauska robokisu! 

Kirja alkaa melko polveilevasti ja tuntuu haahuilevan vähän sinne sun tänne aika pitkän aikaa. Kun sitten päästään juonen reunaan kiinni, minä jäin koukkuun.

Alku tuntui tosiaan todella pitkältä johdannolta, joka lukuvaiheessa ärsytti, mutta jälkikäteen ajatellen oli ihan tarpeen. Esiteltiin hahmoja ja luotiin pohjaa tapahtumille. Alussa juonen hyppiminen takaumista nykyaikaan ärsytti ehkä hiukan, en oikein välitä takaumista, mutta onneksi sitä ei kestänyt pitkään. Kirjan ideahan on aivan loistava ja mieltä hykerryttävä, perunoineen kaikkineen. Nopealukuinen ja hyvin rakennettu tarina, joka kuitenkin loppui vähän kuin seinään. Tämä tarina ei olisi vaatinut sellaista cliffhangeria kun siihen nyt sitten rakennettiin, sillä jatko-osien lukematta jättäminen ei ole käynyt edes mielessä. Pratchettin tyyli näkyy tekstissä hyvin vahvasti, jota odotinkin ja kaipasin. Hyvä kirja, jossa oli kiinnostavat päähahmot ja idea. Juonihan oli itsessään melko suoraviivainen, mutta siitä huolimatta siihenkin oli saatu mielenkiintoisia juttuja mukaan.

Pitkä Maa on minusta hyvä, muttei loistava kirja. Parasta on idea loputtomista, ihmisistä tyhjistä rinnakkaismaapalloista, joihin pystyy siirtymään yksinkertaisen laitteen avulla. Kirjailijat käsittelevät uskottavasti sitä, mitä löytö saisi aikaan. Juoni ehkä jää vähemmän kiinnostavaksi. Tarinassa on yksi päälinja, jonka rinnalla nähdään sivukertomuksia. Pääjuonen käynnistymiseen menee aikaa, ja varsinkin alussa tuntui siltä, että näkökulmia on valtavasti. Romaanin loppu on Pratchettille harvinaiseen tapaan hyvin avoin, mikä saattaa häiritä joitakin. Pitkä Maa on siis selvä sarjan avausosa.

Pitkä Maa on tyyliltään erilainen kuin Kiekkomaailma-kirjat. Ymmärtääkseni Stephen Baxterin panos on ollut suuri, ja hänen nimensäkin lukee etukannessa yhtä isolla kuin Pratchettin. Voi olla, että monet satiirisesta fantasiasta nauttivat Pratchett-fanit eivät pidä Pitkästä Maasta. Teos on selkeää science fictionia melko vakavalla otteella, vaikka huumoriakin löytyy. Päähenkilöt ovat myös onnistuneita. Pidin viittauksista vanhoihin scifi-romaaneihin; onneksi olen lukenut Arthur C. Clarken Kadonneen menneisyyden.

Pitkän Maan tarina jatkuu seuraavissa osissa, jotka Karisto toivottavasti suomentaa.