KIRJA-ARVIO
Aamunkoi
Näytä spoileriksi merkitty arvio
Parhainta kirjassa oli tapahtumat, mitkä kuvattiin Jacobin näkökulmasta. Vampyyreihinkin löytyi vihdoinkin, jotain syvyyttä, kun kerrottiin, miten Bella koki vastasyntyneen elämän.
RISINGSHADOW-KIRJAHYLLY
LUKIJAN OMA ÄÄNI
Käyttäjän Truuners95 omat ajatukset lukemistaan kirjoista. Nämä ovat lukijan kirjoittamia kirja-arvioita, eivät Risingshadow’n toimituksellisia arvosteluja.
KIRJA-ARVIO
Parhainta kirjassa oli tapahtumat, mitkä kuvattiin Jacobin näkökulmasta. Vampyyreihinkin löytyi vihdoinkin, jotain syvyyttä, kun kerrottiin, miten Bella koki vastasyntyneen elämän.
KIRJA-ARVIO
Kirjassa harmitti se, että siinä ei päästy seuraamaan taistelua vastasyntyneit vastaan, vaikka elokuvassa se oli mukana. Sen tietysti ymmärtää, sillä Bella ei ollut näkemässä sitä ja tarina kerrottiin hänen näkökulmastaan. Edelleen kiinnostuin vain niistä kohdista, missä oli ihmissusia mukana.
KIRJA-ARVIO
Ei ollut mitenkään yllättävä, koska olin elokuvan nähnyt, mutta ei tämä kuitenkaan sellainen ollut, että se ansaitsisi kaikki haukut, mitä tästä on sanottu.
KIRJA-ARVIO
Tämä on ensimmäinen kirja, jossa uskoin aivan taistelun viimehetkiin asti, että tämä ei voi mitenkään päättyä hyvin. Hornanmalja on ajatuksenakin niin hirveä, etten ole aikaisemmin moiseen esineeseen törmännyt missään kirjassa
KIRJA-ARVIO
No nyt se myrkyn lykkäs! Kirja saa loppupuolella niin kauhun valtaan, että ei usko enään onnellisiin loppuihin, ei ainakaan tämän kirjan kanssa. Hyvät ihmiset muutetaan pahoiksi Hornanmaljalla. Varsinkin Luken sisaren muutos sai minut vaipumaan epätoivoon. Pidin siitä, kun hän Lasikaupungissa sai taivuteltua Claryn äidin suostumaan Luken kosintaan ja nyt tämä hieno ihminen on jotain aivan muuta.
KIRJA-ARVIO
Tämä kirja vastasi vasta loppupuolella siihen, miksi Claryn veljestä voisi tulla uhka, vaikka sehän kuoli Lasikaupungissa. Kirjan loppu sai epäilemään, että tuleekohan seuraavassa kirjassa jotain pahaa vastaan, josta ei haluaisi lukea.
KIRJA-ARVIO
Tässä päästiin vihdoinkin kuuluisaan varjometsästäjien alkukotiin. Lopputaistelu oli hienosti kuvattu ja ihan selkäpiitä karmi, kun Claryn isä, jonka nimeä en nyt tällä hetkellä muista, mutta en jaksa ruveta etsimään paljasti suunnitelmansa. Lukuiloa vähän laimensi, kun eräs tuttavani spoilasi, mikä on Jacen todellinen tausta.
KIRJA-ARVIO
Ei tämä huono kirja ollut, mutta oli suurimmalti osin vähän pitkäveteinen, tai sitten minä en ollut oikein motivoitunut lukija. Loppupuolella kiinnostus kasvoi.
KIRJA-ARVIO
Kiehtovasti on saatu yliluonnolliset olennot sekoitettua nykypäivän New Yorkiin. Aluksi suhtauduin tähän epäillen, kun mietin, että onkohan tämä liiaksi tytöille suunnattu, mutta pian huomasin että olinkin väärässä. Kiinnostavinta kirjassa oli viittaukset Varjometsästäjien historiaan.
KIRJA-ARVIO
Luulen, että tämä kannattaa lukea ennen Tarua sormusten herrasta, vaikka ei se toisinpäinkään, varmasti huono ole. Kirja on hyvä avaus matkalle Keskimaahan. Siinä pienetkin yksityiskohdat voivat tulla merkityksellisiksi sitä seuraavassa trilogiassa.
KIRJA-ARVIO
Mitä tästä nyt voi sanoa. Olin nähnyt ensin elokuvat, ennen kuin luin tämän. Kirja on täydellinen seikkailukertomus maailmassa, jolle vetää vertoja vain J.K Rowlingin Velhomaailma ja Christopher Paolinin Alacnesia. Aihe on sen verran laaja, että en käy sitä juonellisesti selittämään. Luullakseni kaikki tällä sivulla kuitenkin tuntevat sen läpikotaisin, jos ei kirjana, niin ainakin elokuvina. Kannattaa ehdottomasti lukea. Plussaa vielä lopussa olevista liitteistä.
KIRJA-ARVIO
Tässä kirjassa esitellään ne olennot jotka ovat ainoa syy miksi tämän kirjasarjan aikoinaan luin, eli Quiletti-ihmissudet. minulla ei ole oikein muuta mielipidettä kirjasta, kuin se että ne oli hyvin kuvailtu ja muutenkin paljon mielenkiintoisempia otuksia, kuin vampyyrit.