Truuners95

Tämä oli ihan menettelevä satu, mutta minua ärsytti se, että kaikki asiat, mitkä pelastivat pojat pulasta kuvattiin samoilla sanoilla, kuin jollain mantralla. Itsessään ajatus että olisi, jotain muuta, kuin on koko ikänsä kuvitellut on todella hyvin keksitty.

Tämä oli parodiana keskikelpo. Oli useita hauskoja kohtauksia ja nokkelaa sanailua, mutta loppua kohti tapahtumien lyhentyminen ja tiivistyminen häiritsi. 

Tämä on kyllä sarjan paras osa. Monessa kohtaa surullinen, kun henkilöitä kuolee ja maailman luhistuminen on enään hiuskarvan varassa. Pohjolan nykymuoto oli  todella hyvin keksitty. Saanan alkuperä selvittää monia kysymyksiä, mitä aikaisemmin on ilmennyt. Viimeinen taistelu Sammosta oli todella eeppinen. Kirjan loppuminen oli todella haikea kokemus. Aina ystäville pitää sanoa hyvästit.

Tässä osassa päästään jo kunnolla seikkailun makuun. Matka kohti seuraavaa sammon sirpaletta ja Tuonelaa saa saattueen hajoamaan, kahteen porukkaan, joka muistuttaa Taru sormusten herraa. Pidin erityisesti Tieran kylän tapahtumista. Kalevalan myytit tulevat entistä lähemmäs nykysuomea. Ärsytti tosin Annin lipsuminen Louhen pauloihin ja kanteleen käyttämisen houkutukset. Ensimmäisessä osassa hän osasi käyttäytyä viisaammin. Tosin Antero Vipusen taivutteleminen oli vaikuttava taidonnäyte. Monissa lukemissani kuoleman jälkeistä olotilaa kuvaavista paikoista Tuonela vaikuttaa kaikista ankeimmalta.

Oli todella vaikuttava romaani. Poliittiset ja sotilaalliset asiat oli kuvattu todella tarkasti. Ja ihmekkös tuo, jos kirjailija on ollut johtotehtävissä armeijassa. Kirja sai miettimään sitä voiko tälläistä tapahtua oikeasti, nyt kun Venäjällä on kaikenlaisia tapahtumia. Onneksi kaikki pikkuseikat eivät ole toteutuneet: Timo Soini pääministerinä! (kirjassa)

Aluksi mietin, että onkohan tämä enemmän naislukijoille tarkoitettu kirjasarja, mutta huomasin, että tässähän oli yllättävän koukuttava mysteeri. Vampyyrit ovat tässä kirjassa enemmän totutunlaisia, kuin Twilighteissa, mutta tuo hopeajuttu liittyy minusta, kyllä pikemminkin ihmissusiin. Mutta nämä ovat kirjailijan vapauksia. Sookie, oli kyllä, mitä olen aiemmista arvioista lukenut, vähän naiivi vaikka väitti toista. Hänen kykynsä esitteleminen sivuutettiin, minusta vähän turhan nopeasti ikäänkuin kirjailija olisi olettanut että pelkkä maininta takakannessa riittää.

Tämä ei ollut ihan yhtä mielenkiintoinen, kuin kirjailijan muut kirjat, mutta tässäkin oli joitakin loistavia kohtauksia, esim Joulupukin kohtaaminen. Erityisesti pidin Hucyn tempauksissa käytettyjä synonyymeja itsetuhoisuudelle.

Tämä tuli ihan sattumalta löydetyksi kirjaston fantasiahyllystä. Minä en ole niin ylisuojeleva Potter fani, ettenkö voisi nauttia pienestä irvailusta aiheelle. Minun mielestä muutenkin parodiat ja erillaiset tulkinnat rikastuttavat alkuperäistä tarinaa. Barry on ylimielisenä lusmurina hykerryttävän hieno vastakohta vaatimattomalle Harrylle.

Pidän vaihtoehtoisista tulkintatavoista. Tämä kirja antaa niitä kyllä alusta loppuun. Luin tämän kesällä ja nautin, kun sain bongata kaikki yhteydet Kalevalan tapahtumiin.