Surunhauras, lasinterävä

Enpä ole aikoihin lukenut mitään yhtä kaunista kuin Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä! Erityisesti vaikutuksen teki Surukauriin saaret, saarten kansa ja heidän uskomusjärjestelmänsä ja siihen liittyvä problematiikka. Jos näet kauriin vain vilahdukselta, vältyt suurilta suruilta. Mutta jos näet kauriin tarkemmin, ehkä jopa uppoat sen suuriin tummiin silmiin, saat elämässäsi kokea myös suurta surua. Vähän kuin elämä itse, useimmiten kaikelle suurelle ja kauniille antautuminen tuo mukanaan myös surua. 

En oikein pitänyt kirjasta. Heti alusta lähtien tuntui siltä, etteivät kirjan henkilöt oikein kiinnostaneet ja juoni vaikutti melko mitäänsanomattomalta. Lukiessani olisin halunnut hypätä monen kohdan yli, sillä kirja ei pitänyt otteessaan eikä ollut mielestäni kovin kiinnostava. Suosittelen tätä kirjaa heille, jotka kaipaavat ajanvietettä, mutta itse en ainakaan saanut tästä mitään mielenkiintoista ja uudistavaa lukukokemusta.

Surunhauras, lasinterävä oli lopulta täysin erilainen teos kuin olin odottanut takakannen ja Enorannan edellisen kirjan perusteella (joka ei sekään ollut huono). Tarina oli mieletön, ehkä se on paras sana kuvaamaan kirjaa. Upea, hämmästyttävä. Kirjaa lukiessa tuntui, kuin tarina olisi vain soljunut kirjailijasta ulos, koska eihän kukaan voi keksiä tälläistä. Surukauriin saaria ja Merennielemän toria ja Viidakkolaaksoa ja Sidrineian lasinkirkasta prinsessaa. Ja se kuinka tarina koottiin ja kerrottiin ja kuinka tarina aukeni lukijalle oli hurmaavaa ja surullista ja nokkelaa ja jotenkin hyvin omintakeista.

Olin kuullut Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävästä niin paljon hyvää, että päätin ottaa sen lukulistalleni. Toisin kuin Enorannalta aikaisemmin lukemani ja vaikutuksen tehnyt Nokkosvallankumous, tuntui Surunhauras, lasinterävä hieman naiivilta ja kiinnostavasta maailmastaan huolimatta vähemmän koukuttavalta.

Surukauriiden saaret, Virtaava ja Ahmima ovat saaneet olla rauhassa vuosisatojen ajan. Eristyksissä asuneet ihmiset ovat kehittäneet oman kulttuurin, joka suuresti eroaa siitä, millaisen heidän saarelle saapuneet esi-isänsä omasivat. Esimerkiksi heidän uskontonsa on muovautunut surukauriiden ympärille. Surukauris kertoo jokaiselle saarelaiselle kuusivuotissyntymäpäivänä kuinka paljon surua tämä tulee kokemaan elämänsä aikana. 

Tämä kirja on yksi erikoisimmista, mitä olen koskaan lukenut. Joka kappaleessa oleva eri kertoja on aika hämmästyttävää, mutta kukin kertoja vie juonta hieman eteenpäin. Kirjan kieli on todella kaunis ja jollain tavalla runollistakin. Harjaantunut lukija kannattaa olla. Lukemisen jälkeen olisi hyvä miettiä kirjan teemoja ja piilomerkityksiä, eikä vain painaa kansi pöllämystyneenä kiinni. Hyvä, erilainen kirja, joka sopii erinomaisesti myös aikuisille.

Tartuin kirjaan syystä, että olin lukenut Enorannan edellisen teoksen ja halusin tietää oliko hän kehittynyt yhtään. Edellisen tapaan kirja oli vaikealukuinen ja hitaasti mukaan päästävä. Minulla meni peräti puoli kirjaa kunnes tajusin kunnolla mistä oli kyse. En tiedä johtuiko se juuri vaikea lukuisuudesta vaiko pitkistä tauoista, mitä lukemisen väliin tuli. Nyt kirjan lukemisen jälkeen kun mietin tajuan myös, että en muista sisällöstä melkeinpä mitään. Kyllä minä juonen muistan, mutta en pieniä kivoja yksityiskohtia. Aivan kuin kirjassa olisi ollut pelkästään alku, keskikohta ja loppu. Eikä loppukaan kyllä mikään hääppöinen ollut. Lisäksi idea oli aluksi hyvin vaikeasti hahmoitettava, mutta kun se hahmoitti siitä oli itse asiassa järkeä. Pidin kirjan hahmoista. He olivat kaikki omalla tavallaan omaperäisiä. Lisäksi se, että heistä huokui epätäydellisyys oli ihanaa. Kerrankin realistisia hahmoja! En voi oikein enää muuta sanoa kuin, että kirja oli hyvä. Suosittelen!