Älä riko pintaa

@ Katri Alatalo
Älä riko pintaa - Katri Alatalo 7.00   11

Kansikuva: Jarno Kantelinen. Nidottu.

älä riko pintaa

älä astu hopeiseen virtaan

Kirkas vedenpinta piilottelee suvun synkkää salaisuutta. Tyttö koettaa irtautua ylisuojelevasta isästään, mutta isä pelkää tytön hukkuvan uniin äitinsä tavoin. Orpopoika huolehtii veljestään, jonka erilaisuutta pieni kyläyhteisö ei hyväksy. Nuori mies rakentaa kaunista seikkailujen laivaa, mutta onko sen köydet sittenkin punottu aaveiden hiuksista?

Katri Alatalon kauhusävytteiset fantasianovellit vievät lukijansa pohjoiseen Talvilaaksoon ja kaukaisille Kesäsaarille. Novellit sijoittuvat Mustien ruusujen maa -romaanitrilogiasta tuttuun maailmaan, mutta ne ovat itsenäisiä kertomuksia. Tarinat kertovat perheestä, aikuistumisesta, lähtemisestä ja matkanteosta. Kuolema koskettaa monia tarinoiden henkilöitä, ja jokaisen on valittava oma tapansa suhtautua asiaan: toiset surevat, toiset vastustavat, ja joku odottaa kuolemaa luokseen kuin vanhaa ystävää.

Novelleista viisi on julkaistu aiemmin, mutta kirja tarjoaa lisäksi viisi uutta mukaansatempaavaa tarinaa!

Sisällys:

I OSA (KERRON TEILLE TARINAN TALVESTA)

Susiveli

Unien puutarhat

Ei poikasi ole kuollut

Narvaranin linnut

Talviyön tarina


II OSA (SIELLÄ MISSÄ PUUT KASVAVAT JOESTA)                                        

Älä riko pintaa

Kulkija

Tee minulle syksy

Jos seinät voisivat tuntea

Rubiinilaiva




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu kesäkuu 16, 2016 (Vaskikirjat)
Tietoja muokattu kesäkuu 16, 2016
Muita teoksia kirjailijalta Katri Alatalo
Ikuisesti, siskoni 7.08   13
Varjojen lumo: Suomalaisia goottinovelleja 7.66   6
Käärmeiden kaupunki 7.44   18
Supernova 7.00   5
Kevääntuoja (Mustien ruusujen maa #3) 7.00   4
Vastavoimat: Finncon 2013 -novellikilpailun 10 parasta novellia 8.00   8
Laulu kadonneesta saaresta (Mustien ruusujen maa #2) 7.00   6

Kirja-arviot & arvosanat

Eija
Arvosanat 1205
Kirja-arviot 330
Viestit 1129
marraskuu 8, 2021
6 / 10

 

Älä riko pintaa on novellikokoelma, jonka tarinat sijoittuvat samaan maailmaan. Kaiken kaikkiaan tarinat olivat keskihyviä, useat synkän puoleisia. Pidin kolmea tarinaa erinomaisina.  Ei poikasi ole kuollut ja Älä riko pintaa viehätti synkkyydellään ja kauhu fiiliksellään sekä Talviyön tarina tunnelmallaan ja hyvällä lopetuksellaan. (22.9.2021)

 

Lupus
Lupus
Arvosanat 687
Kirja-arviot 4
Viestit 116
toukokuu 14, 2020
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Orduuka
Orduuka
Arvosanat 250
Kirja-arviot 16
Viestit 11
helmikuu 19, 2019
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Lilyx
Lilyx
Arvosanat 505
Kirja-arviot 2
Viestit 3
marraskuu 12, 2018
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
sterle
sterle
Arvosanat 1604
Kirja-arviot 2
Viestit 11
tammikuu 6, 2018
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Pakkis
Pakkis
Arvosanat 683
Kirja-arviot 0
Viestit 0
joulukuu 16, 2016
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Vierran
Vierran
Arvosanat 246
Kirja-arviot 0
Viestit 1
lokakuu 17, 2016
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle