Eedenistä länteen

@ Harry Harrison
Eedenistä länteen (Eeden-trilogia #1) - Harry Harrison 6.28   14

Alkuteos ilmestynyt 1984. Suomentanut Tommi Puolakka. Kuvitus: Bill Sanderson. Kansikuva: Maya Hahto. Nidottu.

Entä jos tietty asteroidi ei olisi törmännyt Maapalloon vuosimiljoonia sitten? Olisivatko dinosaurukset jääneet henkiin ja olisiko matelijoista ennen pitkää kehittynyt älyllinen laji? Olisivatko ne maan päällä vielä ensimmäisten ihmisten ilmaantuessa? Harry Harrisonin eeppinen trilogia on vaihtoehtohistoria maailmasta, jossa näin on tapahtunut.

Jilanet, pystyssä kävelevät älykkäät matelijat, ovat ilmaston kylmetessä lähteneet etsimään uusia asuinsijoja valtameren takaa. Uudella mantereella he kohtaavat lämminveriset tanut, kivikautiset ihmiset. Kahden erilaisen kansan välille syttyy välitön vihanpito, ja yhteentörmäys johtaa väistämättä väkivaltaiseen tragediaan.

Nuori ihmispoika Kerrick joutuu jilaneiden vangiksi. Hän oppii selviytymään ja elämään matelijoiden järjestelmällisessä yhteiskunnassa, mutta kaiken aikaa hän haaveilee paosta. Mutta onko hänellä enää sijaa oman kansansa parissa ja miten käy olemassaolon kamppailussa, kun vastakkain ovat jilaneiden määrätietoisuus ja kehittynyt biotiede sekä ihmisten oveluus ja sopeutumiskyky?

Harry Harrison (1925–2012) kuuluu tieteiskirjallisuuden mestareihin. Eeden-trilogia on hänen monipuolisen tuotantonsa kunnianhimoisimpia töitä, ja monet pitävät sitä jopa hänen tärkeimpänä teoksenaan. Kirjassa on mukana myös Bill Sandersonin upea alkuperäiskuvitus.

Tarina jatkuu teoksissa Talvi Eedenissä ja Paluu Eedeniin.

Kirjan arvosteluja:

"Harrisonin pääteoksena monien pitämä Eeden-sarja ilmestyi 80-luvulla. Teos ei ole vanhentunut hiukkaakaan. Vaihtoehtoinen maapallon historia on kirjailijan käsittelyssä saanut niin aidontuntuisen tarinan, että lukija melkein uskoo, että dinosaurusten ja ihmisten kohtaaminen on ollut juuri tuollaista." – Harri Erkki, Portti 2/2019



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu toukokuu 21, 2019 (Vaskikirjat)
Alkuperäinen nimi West of Eden
Tietoja muokattu syyskuu 23, 2019

Eeden-trilogia

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Eedenistä länteen (Eeden-trilogia #1) 6.28   14
Talvi Eedenissä (Eeden-trilogia #2) 5.00   1
Paluu Eedeniin (Eeden-trilogia #3) 4.00   1

Kirja-arviot & arvosanat

Eija
Arvosanat 1187
Kirja-arviot 330
Viestit 1058
joulukuu 14, 2019
6 / 10

Kirja on vaihtoehtohistoria, joka lähtee eri uomiin todellisesta liitukaudelta lähtien. Mm. dinosauruksia ei kohdannut sukupuutto. Sukupuuttoon kuolleista eläimistä mastodontti on erityisesti tarinassa esillä.

Kirjan maailmassa on kaksi hallitsevaa älyllistä lajia. Lämminveriset nisäkkäät, ihmiset eli tanut sekä vaihtolämpöiset, muinaisista matelijoista kehittyneet jilanet. Tanujen elämänmeno on alkeellista metsästäjä-keräilijä tyyppistä.  Jilanien keskuudessa on puolestaan teknologista osaamista, he ovat ajan saatossa muokanneet geenimanipulaation avulla useita eläimiä hyötykäyttöön. Heidän ajatusmaailmansa ja käyttäytymismallit poikkeavat huomattavasti ihmisistä. Molemmat lajit ovat varsin sotaisia ja etenkin jilanet raakalaismaisia. Kirja käsitteleekin paljon lajien vihanpitoa ja keskinäistä sotimista.

Pakkis
Pakkis
Arvosanat 683
Kirja-arviot 0
Viestit 0
marraskuu 19, 2020
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
sterle
sterle
Arvosanat 1591
Kirja-arviot 2
Viestit 11
elokuu 15, 2020
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Gordon
Gordon
Arvosanat 89
Kirja-arviot 0
Viestit 0
joulukuu 11, 2019
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
lummukka
lummukka
Arvosanat 492
Kirja-arviot 0
Viestit 0
lokakuu 4, 2019
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Jouni
Jouni
Arvosanat 287
Kirja-arviot 2
Viestit 26
syyskuu 24, 2019
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle