Musta peili muistuttaa Maja Lunden Ilmastokvartetti-sarjan kirjoja niin paljon, että vertailua on vaikea välttää tekemästä. Kolme näkökulmapäähenkilöä kolmelta eri aikakaudelta, joiden tarinat kietoutuvat maailmanlaajuisen ympäristöongelman ympärille. Siinä, missä Lunde on keskustellut hyönteiskadosta, veden riittävyydestä ja sukupuuttoaallosta, Emma Puikkonen käsittelee energiaa. Tarkemmin sanottuna öljyä ja onnistuu hätkähdyttämään osoittamalla kaikkia niitä arkipäiväisiä tavaroita ja toimintoja, jotka eivät olisi olemassa ilman raakaöljyn talteenottoa ja jalostamista. Ajankohtaisuudessaan niin kiinnostava aihe, että - yks kaks - ja tarina on jo imaissut lukijan maailmaansa.
Vaikka ei pelkkä aihe tietenkään ole tässäkään tapauksessa mikään laadun tae. Musta peili päihittää mielestäni Ilmastokvartetin kirjat ihastuttavalla kielenkäytöllään, joka on paikoin suorastaan runollista. Puikkosen sanoissa öljynporauslautastakin tulee elollinen olento, jonka tunteet herättävät lukijassa vastakaikua. Myös itse öljyn hän onnistuu kielen keinoin herättämään eloon niin, että sitä kohtaan alkaa väkisinkin tuntea sympatiaa. Ja samalla rakastuu suomen kieleen entistäkin syvemmin.
Juonellisesti teos ei ole huikaisevan jännittävä, mutta se haittaa tuskin ollenkaan. Ida Tarbellin vaiheita käsittelevät osuudet ovat kiinnostavimpia, muun muassa koska hän on oikea historiallinen henkilö. Ja loppu herkistää.
