Kuningatar Mab

@ Emilia Karjula
Kuningatar Mab - Emilia Karjula 8.46   22

Kansi: Pauliina Mäkelä. Sidottu.

Romaani kuin simpukan sisältä paljastuva helmi

Julia tapasi Paulin ensi kertaa Pyyhenaisen syntymäpäivillä, ja oli alusta asti selvää, että Paulilla on muitakin naisia. Julia toivoo silti, että Paul jättäisi Pyyhenaisen hänen vuokseen, muttei uskalla kertoa toiveestaan. He sopivat, että Juliakin tapailee muita, vaikka oikeasti hän haluaisi vain, että Paul olisi yksin hänen.

Myös mahtava keijujen kuningatar on kuitenkin iskenyt silmänsä Juliaan. Konferenssimatkalla Julia tapaa pienikokoisen ja ruskeasilmäisen naisen, joka kutsuu luokseen ja juottaa Julialle makeaa simaa. Se saa hänen päänsä pyörälle, ja siksi hänestä tuntuu vain luonnolliselta, kun hän kotiin palattuaan kohtaa naisen uudelleen omassa kaupungissaan. Syntyy erikoinen kolmiodraama, joka saa Julian epäilemään itseään yhä pahemmin.

Emilia Karjulan ovela esikoisromaani, Shakespearen Juhannusyön unta lainaava Kuningatar Mab on hurmaava intertekstuaalinen herkkupala. Se tutkailee rakastumisen huumaannuttavaa vaikutusta, halua ja intiimiä vallankäyttöä sekä leikkisästi että vakavasti.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu tammikuu 15, 2024 (S&S)
Tietoja muokattu tammikuu 15, 2024
Muita teoksia kirjailijalta Emilia Karjula
Kirjoittamisen taide ja taito 8.00   3