Titaanien kirous

Edellisestä osasta sanoin ettei se ollut järin kiinnostava. Taisin hieman liioitella, kyllä se idealtaan oli kiinnostava ja kivan seikkailullinen mutta valitettavasti hyvin huonosti kirjoitettu. Tämä on nyt sitten paremmin kirjoitettu mutta tällä kertaa oikeasti tylsempi. Tämä sarja jäi nyt minun osaltani nyt sitten tähän…

Tämä osa oli taas vähän parempi kuin edellinen. Juoni oli jännittävä ja ennustus tuli yhä ajankohtaisemmaksi. Huumori on ihanan räiskyvää ja joka kappaleessa sain hihitellä itsekseni :)

Juu. Taas kirja josta pidin. Surullisinta oli se ettei Annabethiä ollut Percyn rinnalla. Tämä sarja on lähellä sydäntäni ja olen lukenut sarjan ainakin 5 kertaa. Titaanien kirous ei ole lempparini tässä sarjassa mutta tottakai minä pidän siitä. Rick osaa kirjoittaa niin hauskasti kirjoja, että nauran aina pienille vitseille. Thalia oli aluksi ärsyttävä, mutta muuttui kivemmaksi. Zoe oli kiva lisäys ja rakastuin heti Metsästäjiin ja Artemiin. Jumalat ja nykymaailma on taas mukavasti sujautettu tähän kirjaan. Loppu jäi ärsyttämään kyllä vähän

Kirja oli minusta mukavaa luettavaa. Se eteni sujuvasti ja veti minut mukaansa. Suosittelen!

Kolmas Percy Jackson luettu! Minusta tuntuu, että luin tämän kirjan ennätys nopeudella, luulisin, että alle päivässä, mikä on iso saavutus näin kouluaikoina. Sitä huomaa päivän päätteeksi heti, kun kuoleman loukku (matematiikka) on ylitetty, että kello lähenee jo kymmentä ja, että olisi aika painua pehkuihin. Ja sitten makoilee vällyjen välissä ja kiroaa matematiikan läksyjä, koska niiden takia arvokas tunti ja puoli, joka oli tarkoitettu lukemiseen meni matematiikkaan. Nyt olen kuitenkin onnistunut aikatauluja muuttelemalla lukemaan päivässä kirjan, ja voi että olen ylpeä itsestäni. Nyt voisi kuitenkin voisin siirtyä itse kirjan pariin. Titaanien kirousta odotin kyllä kovastis sillä edellinen kirja jäi jännään kohtaan, joten odotin mielenkiinnolla mitä tässä osassa tapahtuisi. Kirja alkaa siitä, kun Percy ja kumppanit matkustavat Groverin hätäkutsun perään. He päätyvät koulun tanssiaisiin ja tapaavat kaksi uutta puoliveristä: Biancan ja Nicon (Riordan sitten vaan osaa keksiä ihania nimiä). Samalla reisulla he saivat esimakua tulevasta taistelusta. Seikkailut johtavat toiseen ja lopun taistelu on taas jännittävää luettavaa. Uhrauksilta ei vältytä, ja ennustus saa jälleen uudet mittakaavat. On ihan uskomatonta miten moniuloitteisesti Riordan osaa kirjoittaa. Titaanien kirous kirjassa alkaa ilmetä pientä rakkauden poikasta, ja päähenkilöiden varttuminen alkaa näkyä tekstissä. Mieleeni tulee pakostakin Harry Potterit. Rowling osasi Riordanin tavoin kasvaa henkilöittensä mukana, ja muuttaa kirjoitustyyliään vuosi vuodelta aina ikään sopivaksi. Percyn kasvamisen ja kehittymisen huomaa monesta asiasta. Ensinnäkin hän ei ole enää niin ujo ja pelokas kuin alussa. Lisäksi kymmenenvuotiaan Nicon tuleminen korosti Percyn ikää. Juoneen oli jälleen sujautettu hienosti lainauksia taruista ja jumalista. Kreikan jumalia (olikos se nyt Kreikka...?) oli lisätty hienosti juoneen. Minusta kaikkein hienointa on se, että Riordan valitsee sellaisia taruja, joita ihmset tuntee. Myönnän auliisti etten ihan kaikkia tunnistanut, mutta yli puolet kylläkin! Huumoriakaan ei tästä sarjasta puutu. Percyn ihana sarkastisuus iskee sydämmeen joka kerta, ja Annabethin "leväaivo" jota hän käyttää Percyn nimittämiseen, on suorastaan klassikko. Nimitys on niin ärsyttävä, että se on suorastaan nerokas! "Äiti näytti vähän loukkaantuneelta, ja minä olin siitä pahoillani, mutta minun oli jo pakko päästä autosta ulos. Jos äiti olisi kertonut vielä yhdenkin jutun siitä, miten söötiltä minä näytin kylpyammeessa kolmevuotiaana, olisin kaivautunut hankeen ja palelluttanut itseni hengiltä." Yllä oleva lause kuvastaa täydellisesti teinien ajatuksia, kun äiti kaivaa valokuva-albumin esille, kun talo on täynnä vieraita. Sanonpa vaan, että Percy Jacksonit ovat loistavia kirjoja ja tulevat olemaan myös niitä teoksia, joita voin lukea uudestaankin.

Odotellen jatkoa..:D

Kirja oli hyvä, kuten mielestäni kaikki Rick Riordanin kirjat. Se toi uusia henkilöitä ja uutta tietoa. Harmi vain, etteivät kaikki selvinneet loppuun asti hengissä. Kirja oli mielestäni todella hyvä jatko-osa Hirviöidenmerelle. Yllätyin juonesta, kuten aina Riordanin kirjoissa. Mietin usein, kuinka paljon Riordan on nähnyt vaivaa näiden kirjojen kirjoittamiseen. Ajatelkaa nyt, pitää hankkia tietoa muinaisesta Kreikan mytologiasta, keksiä uskomattomia kertomuksia nuorten seikkailuista, liittää sinne ripaus rakkautta, hyppysellinen kuolemaa ja sitten koota nämä ainekset ja omat ajatukset kirjaksi. Mikä homma. Kun näin ajattelee, huomaa, miten vaativaa kirjoittaminen voi olla.

Kirja oli perusjatkoa Percyn tarinoille. Mukaan saatiin muutama uusi hahmo, mutta nekin menetettiin ennen kirjan loppumista. Myös uusi mielenkiintoinen ryhmä, Metsästäjät, nousi puoliveristen rinnalle. Vanhat hahmot olivat kasvaneet, ja heitä oli helpompi sietää, vaikka kaikki eivät olleetkaan esillä koko aikaa. Kirjassa vihjattiin tavallista enemmän tulevaisuudesta, ja salaperäisiä asioita oli enemmän. Kelpo jatko-osa.