Lukupiiri: Atorox-novellit (2)

[b]Tämän osan käsittely alkaa maanantaina 14.4.2014.[/b]   Tässä lukupiirissä luemme [url=http://www.tsfs.fi/atorox/]Atorox-voittajaksi[/url] ehdolla olevia novelleja. Äänestäjäksi ilmoittautuminen päättyi 7.4., mutta vaikka et olisikaan äänestäjä, olet tervetullut mukaan keskustelemaan kyseisistä novelleista. Atoroxista ja lukupiirin aikatauluista on keskusteltu yleisesti [url=http://www.risingshadow.fi/forum/tienristeys/1273-atorox-2014-risingin-raati#11371]täällä[/url].   Käsiteltävänä seuraavat novellit: J. S. Meresmaa: Alexandre Magdalena Hai: Siivekäs mies Isaac Shimo Suntila: Valkean naisen palvelija Anne Leinonen: Falachustin talossa Tero Niemi: Lorelein laulu

En ole aivan varma, miten suhtautuisin J. S. Meresmaan [i]Alexandreen[/i]. Toisaalta vaihto steampunkmiljööseen tuntui virkistävältä vaihtelulta aiempien novellien heikohkoon cyberavaruussekoiluun verrattuna, minkä lisäksi Meresmaa osaa käyttää ranskalaista sanastoa ja kuvailua erinomaisen hyvin luodessaan aidon tuntuisen höyrykauden Pariisin. Sanailu oli muutoinkin erittäin sujuvaa, teksti soljui hyvin ja ylipäätään lukukokemus itsessään oli miellyttävin tähän mennessä - olkoonkin, että hahmojen ulkonäön kuvailuun olisin kaivannut sanan tai kaksi lisää siellä täällä, mutta menee jo hiusten halkomiseksi.   Toisaalta taas tässä äänestyksessä haetaan nimenomaan parasta spefinovellia, jota tämä teksti vain nimellisesti edustaa. Steampunk-elementit vaikuttivat jälkikäteen lisätyiltä lisukkeilta, eivätkä ne tuoneet tekstiin mitään maininnan arvoista. Juttu olisi toiminut paljon paremmin sijoitettuna aitoon edellisen vuosisadan vaihteen Pariisiin. Nyt nämä kaupunkijalkaiset ynnä roskaklankit tuntuivat kyllä hauskoilta ideoilta, mutta niitä oli liian vähän, jotta kehtaisin mieltää tätä tekstiä aidoksi spefitekstiksi. Maailma ei tuntunut aidolta, yksinkertaisesti sanottuna.   Etenkään, kun teksti olisi kaivannut vielä vähintään viittä sivua lisää saavuttaakseen kunnollisen maailmanrakennuksen ja juonen kaaren. Nyt tarina ensinnäkin päättyy antiklimaattiseen äkkipysäykseen, mutta myöskään maailmaan ei pääse kunnolla sisälle. Mitä ihmettä oli tämä valkohohto, miksi se on niin tärkeää, onko se vain toinen nimi jollekin oman maailmamme raaka-aineelle, onko se jotain spefististä? Miksi kaupunkijalkaiset ovat ötökkämäisiä, vaikka ilmeisesti "höyrymobiilit" ovat suht automaisia, tai ainakaan eroa ei koskaan tehdä omaan maailmaamme. Ja entäpä junat tai aseet? Monia erinomaisia tilaisuuksia syventää steampunk vaikutelmaa, mutta jostain syystä kirjoittaja päätti jättää ne noihin kahteen tai kolmeen kohtaan, jolloin ne tuntuvat täysin irrallisilta, eivätkä vaikuttaneet juonen etenemiseen millään lailla.   Väittäisin melkein, että Meresmaa on jälkikäteen muokannut olemassa olevaa novellia saadakseen sen mukaan steampunk-antologiaan, mutta kun tiedän kaverin kirjoittavan fantasiaa muutenkin. Tiedä sitten, ovatko kaverin maailmat yleensäkin näin karun epäfantastisia.

[i]Falachustin talossa[/i]. En ollut ennen kuullutkaan käsitettä steampunk. Minusta tämä oli omituinen yhdistelmä vampyyritarinan tunnelmaa ja sydämen epätahdistajia, kun kadulla voi jäädä hevospelien jalkoihin, mutta tällainen on siis oikein kirjallisuuden laji. Editointimerkintöjä jäljellä tekstissä, ja jäänyt korjaamattakin jokunen sanan puutos ja epälooginen lause. Kronos kirjoitettu kahdella eri tavalla väärin.

[b]J.S. Maresmaa:[/b] [i]Alexandre[/i]   Tässä tarinassa oli kiva fiilis alussa, mutta koko ajan odotin, että jotain tapahtuisi. Ja kun tajusin, että alun murha oli se "the tapahtuma", niin petyin. Koko novelli tuntui ontuvan vähän joka kohdassa. Alexandre tekee jotain aivan käsittämättömiä päätöksiä (seuraa poikakolmikkoa; uskoutuu tytölle, jonka on nähnyt kerran aikaisemmin jne). Hahmot olivat tylsiä, oikeastaan vain Gustave-sedässä oli jotain särmää. Olen Jarren kanssa samaa mieltä, että 5 sivua olisi tehnyt aika hyvää tälle tarinalle. Tällaisenaan tämä ei vakuuttanut.     [b]Anne Leinonen:[/b] [i]Falachustin talossa[/i]   En tiedä onko se hyvä vai huono, jos jostain tarinasta tulee mieleen jokin toinen tarina, jonka on lukenut (varmaan subjektiivista ja aika tapauskohtaistakin). Tästä tuli melkein heti mieleen [b]Erin Morgensternin[/b] [i]Yösirkus[/i], josta pidin melkoisesti. Novellista puuttui sirkus-elementti, mutta ajalla leikkiminen siinäkin oli mukana. Myös tunnelma oli jokseenkin samanlainen. En osaa päättää, että pidinkö tästä vai en, parempi tämä oli joka tapauksessa kuin [i]Alexandre[/i]. Aika sympaattinen novelli, iloinen/onnellinen loppu oli jokseenkin odotettavissa. Hahmot jäivät pahvisiksi, mutta niiden paljous ei tässä häirinnyt.

[i]Alexandre[/i], astetta kiinnostuneempi olin näistä ihmisistä kuin dekadenssiporukasta ajattomassa talossa, mutta se ei ole vielä paljon sanottu. Toimisiko tämä tyylilaji paremmin vahvasti visuaalisina elokuvina, jolloin tarinalla ei olisi niin väliä? Kaksi kirjoitusvirhettä.

Magdalena Hain [i]Siivekäs mies Isaac[/i] vie steampunk-teemaa hieman dystopisempaan suuntaan, mikä ei sinänsä ole paha asia. Tarina itsessään on suht simppeli kertomus kahden sielun kohtaamisesta ja siitä, miten heidän tarinan kietoutuvat yhteen lähellä loppua.   Pidin eniten tarinan pääideasta. Siivekäs Isaac on kiintoisa hahmo ideatasolla ja hänen siipiään kuvataan genreen sopivasti. Yksikorva on myös mukavan moniulotteinen hahmo, jonka kärsimystä väkivaltaisuuksien repimässä valtakunnassa kuvataan erinomaisesti. Itse valtakunta jää harmillisen epämääräiseksi, enkä oikein koskaan saanut kuvaa siitä, minne päin maailmaa tämän olisi tarkoitus sijoittua tai että miksi sinne on tuotettu juuri suomalaisia. Jäi esimerkiksi epäselväksi käyttävätkö tämän paikan muutkin asukkaat omalla kielelleen suomalaisista käsitettä "piru", vai kääntävätkö he sen omalle kielelleen.   Toinen huono puoli tarinassa oli se, että tunnelma jäi hitusen latteaksi. Kuvailua kyllä oli paikoitellen ihan riittävästi, mutta en siltikään saanut kovin elävää kuvaa maailmasta. Kaikki tuntui harmaalta ja lattealta. Osittain sopii teemaan, mutta hankaloittaa novellin mieleenpainumista. Ajoittain minulla oli myös ongelmia seurata novellin hyppäyksiä ajassa. Luin parikin kappaletta olevinaan takaumina, mutta sitten tajusin, että tässä hypättiinkin eteenpäin ajassa. Ja päinvastoin.   Siltikin saattaa hyvinkin olla suosikkini tähän mennessä, jos nyt ihan vain Yksikorvan hahmon takia.

Minuakin häiritsi Magdalena Hain [i]Siivekäs mies Isaacissa[/i] useammatkin ajalliset seikat. Ajoittain jouduin lukemaan joitain kohtia uudelleen hahmottaakseni, missä oikeasti mentiin. Alussa hämäävää oli Yksikorvan muisteleva kerrontatyyli, johon Isaacin näkökulma ei oikein sopinut. Aikajakso tuntui muutenkin liian lyhyeltä, sillä en kokenut uskottavaksi sitä, että juuri lapsensa menetettyään Yksikorva olisi päätynyt Isaacin syliin. Ja vastaavasti Isaac oli vasta lähtenyt surevan vaimonsa luota, on pelastamassa tytärtään ja yhtäkkiä hyppääkin sitten tuntemattoman naisen sänkyyn...   Tarinassa oli kuitenkin paljon kiinnostavia elementtejä eikä tarina suinkaan ole huonoimpien joukossa, vaikka nyt tartuinkin negatiivisiin seikkoihin. Isaacin siivet olivat tarinan kiehtovin yksittäinen elementti.   Toisena luin Meresmaan [i]Alexandren[/i]. Edellisen vuoden Atoroxissa oli mukana Meresmaan aiempi novelli, joka sijoittuu samaan maailmaan ja jossa Augustine oli pääosassa. Sinällään oli siis ihan hauska törmätä jo ennalta tuttuun hahmoon. En kuitenkaan ole erityisen vakuuttunut [i]Alexandresta[/i]. Liian monet keskeiset juonenkäänteet tuntuivat pohjautuvan oikeastaan pelkkään sattumaan. Alexandre todistaa murhan sattumalta, hän päätyy sattumalta juuri Sabinen kotiin ja lopussakin pelastus tulee sattumalta. Tällaiset valinnat tuntuvat hieman liian helpoilta. Sinällään kerronta oli erittäin sujuvaa ja kertomusta oli mukava lukea. Olisin vain kaivannut tarinalta jotain hieman ovelampaa.

Tiedätkö, mietein [i]Alexandrea[/i] lukiessani, että onkohan se osa jotain isompaa kokonaisuutta, koska siitä sai sen mielikuvan. Ikään kuin lukijan olisi jo ollut tarkoitus tietää maailman tärkeimmäit muotoseikat ja henkilöt, jolloin tuollaiset yksittäisiltä tuntuvat lisäykset olisivat juurikin sitä, yksittäisiksi tarkoitettuja. Hieman siis selittää asiaa, mutta ei tee novellia yhtään sen paremmaksi omana itsenään.   Mutta niin, vihdoinkin hyvä novelli. Shimo Suntilan [i]Valkean naisen palvelija[/i] on oikeastaan juuri sitä, mitä olisin halunnut [i]Mare Nostrumin[/i] olevan: suomalaista Lovecraft-kauhua erinomaisella toteutuksella, hyvällä kuvakielellä ja kiinnostavilla henkilöillä. Ehdottomasti suosikkini tähän mennessä ja ensimmäinen, jota vakavasti harkitsen äänestäväni. Steampunk-tyyli yhdistää kauniista Cthulhu-mythokseen luoden mielenkiintoisen maailman, joka tuo elävästi mieleen lovecraftimaisen miljöön, mutta scifistisempänä, erilaisena. Konemuinainen sulattaa nämä kaksi genreä yhteen, minkä lisäksi novelli oli tyyliltään juuri sitä mitä pitääkin. Selittämätöntä kauhua yhdistettynä ihmisen kyvyttömyyteen ymmärtää, mutta olla lannistumutta, vaikka se niin pahalta tuntuukin.   Ei sikäli, että novelli olisi täydellinen. Dialogi pomppii kömpelöstä ja turhan modernista sujuvaan, mutta hitusen latteaan. Kuvailu on paikoitellen onnistunutta, mutta paikoitellen ympäristön metallisuuden korostaminen kiskoo minua pois Lovecraft-mielialasta. Ylipäätään steampunkin pitäisi mielestäni korostaa asioiden eleganssia, eikä niinkään nykyajan sliipattua ja riisuttua tyylilajia, johon taas tämä novelli jostain kumman syystä pyrki.   Hieman myös mietein, miksi novelli tanssii Cthulhu-aihepiirin ympärillä. Suurista Muinaisista käytetään termiä ammoinen ynnä muuta vastaavaa. Kukaan ei kuitenkaan tule pitämään tätä minään muuna kuin Cthulhu-novellina, joten miksi tämä puolittainen välttely.   En myöskään ollut niin innoissani loppupaljastuksesta:   [spoiler]Kuvittelin nimittäin, että sektin johtajasi olisi ollut Lady America, mikä olisi ainakin minulle tullut odottamattomana, mutta mieluisana yllätyksenä. Nyt hänen paljastumisensa Valkoisen naisen palvelijaksi käy järkeen, mutta pidin enemmän omasta oivalluksestani, kun Pennington paljasti, että hän ei olekaan sektin johtaja. [/spoiler]   Siltikin jouheva ja hyvä novelli, joka piti minut otteesaan alusta loppuun ja joka toimii kokonaisuutena erittäin hyvin. Voisi olla parempikin, mutta toimii sellaisenaan.

Anne Leinosen [i]Falachustin talossa[/i] on mielestäni novelli, joka olisi toiminut paremmin kokonaisena romaanina. Lähtökohta on mielenkiintoinen, ja olkoonkin, että koko steampunk-estetiikka tuntuu hitusen päälleliimatulta, on siinä silti oma viehätyksensä kelloineen ja koneistoineen. Leinonen joka tapauksessa osaa kirjoittaa. Editointimerkinnät tekstissä olivat kieltämättä hieman erikoisia, mutta veikkaisin, että tässä on lähetetty Atorox-äänestykseen väärä versio tiedostosta, joten en oikein jaksa harmistua asiasta. Mutta noin muutoin teksti soljuu mukavasti, hahmot ovat yksilöllisiä ja kuvailu tukee tekstin tunnelmaa.   En vain yhtään päässyt sisälle novellin tapahtumiin, etenkään lopussa, koska niitä ei yritetty avata ollenkaan. Jotain sillä oli tekemistä ajan kanssa, ja jotenkin se kellarista haettu kello teki jotain ja jotenkin tämä liittyi Falachustin suunnitelmaan ja jotenkin joku oli rakentanut konetta, josta osa tiesi jotain, osa taas ei, mutta niin... En sinällään vaadi, että kaikki pitäisi selittää juurista jaksain, mutta tekstin kuitenkin pitäisi luoda illuusio kausaliteetista, eikä vain puhtaan röyhkeästi viitata, että asioita tapahtuu, koska magiaa ja koska pitää tapahtuman. Etenkään steampunkissa, joka on lähempänä scifiä kuin fantasiaa.   Sinällään kuitenkin mukava novelli ja yksi parhaista tähän mennessä.   Tero Niemen [i]Lorelein laulu[/i] sen sijaan...   Kuinka vihaankaan sitä juonenkäännettä, jota tämä novelli hyödyntää lopussa. Myönnettävästi sorruin siihen itsekin kirjoitellessani teini-ikäisenä novelleja, mutta näin vanhempana mikään ei saa minua pyörittelemään silmiäni kuin loppukäänne, joka vetäisee maton suoraan lukijan alta ja jättää tämän paheksuvan huonotuolisuuden valtaan. Ei sinällään, se on täysin validi kirjoitustekniikka. Se on vaikea toteuttaa kunnolla, eikä tämä novelli siinä onnistu, mutta se on validi. En vain henkilökohtaisesti voi sietää sitä, jos novelli tuudittaa minut odottamaan onnellista loppua ja sitten yhtäkkiä jokin menee viime hetkellä pieleen ihan vain koska kirjoittajan mielestä onnellinen loppu olisi liian helppo ja perinteinen. Eikä onnettomassa lopussa ole mitään vikaa, mutta se on ärsyttävää, jos se tulee täysin yllättäen kulman takaa vailla mitään syytä tai logiikkaa. Tekstin on oltava johdonmukainen tyyliltään ja tunnelmaltaan, noin lähtökohtaisesti. Kyseistä sääntöä saa rikkoa, mutta vain jos aivan oikeasti tietää, mitä on tekemässä. Niemi ei tiedä, voin vakuuttaa.   Noin muuten ihan hyvä novelli. Steampunk on vähemmän eleganttia ja enemmän teollista, mutta tässä novellissa se toimii. Saksa tekee teollisuudesta eleganttia, veikkaisin. Pudotusveneiden idea on hauska, henkilöhahmot ovat kiinnostavia - joskin olisin halunnut nähdä pariskunnan yhteisessä kohtauksessa edes kerran - ja kieli on sujuvaa. Loppuratkaisu nyt vain maksoi tälle novellille oman ääneni.

[quote=Vanamo]Toisena luin Meresmaan Alexandren. Edellisen vuoden Atoroxissa oli mukana Meresmaan aiempi novelli, joka sijoittuu samaan maailmaan ja jossa Augustine oli pääosassa. [/quote]   Okay, en muistanutkaan tällaista. Sinällään ihan kiva ajatus, mutta nyt (koska en muistanut koko tyttöä), se ei oikein toiminut... [b] Shimo Suntilan[/b] [i]Valkean naisen palvelija[/i] oli kyllä hyvää tavaraa, pidin todella paljon siitä. Steampunkia ja Cthulhu, varmaan parhain yhdistelmä mitä tiedän. Hahmot olivat elävän oloisia ja muutenkin tarina eteni hyvin. Suurimmat ongelmat minulle aiheuttivat hahmojen nimet. Ne eivät vain tuntuneet luontevilta tarinaan, tuntuivat jotenkin väen vängällä keksityiltä. Samoin jotkin sanavalinnat tökkivät tekstissä pahasti, sillä huomioni kiinnittyi niihin eikä itse tarinaan.   Minusta tuntuu, että novelli oli kirjoitettu pilke silmäkulmassa, joka on tavallaan ansio, mutta se vei kyllä terää tarinan lovecraftmaisuudesta. Ei se sinänsä ole huono asia (on hyvä, että ei pitäydytä vanhoissa kaavoissa etc), mutta kyllä se kuitenkin hiukan pilasi novellin mystistä fiilistä ja sitä synkähköä tunnelmaa.   Aika paljon jäi tarinassa kertomatta (mikä on Valkea nainen, mistä se tullut etc), mutta se ei yhtään haitannut. Lukijalle kerrottiin tarpeeksi, jotta sai kiinni tarinasta, mutta kuitenkin niin vähän, että jäi pohtimaan näitä asioita novellin lukemisen jälkeen. Tästä jäi hyvä fiilis, nousee kärkisijoille.

[b]Magdalena Hain[/b] [i]Siivekäs mies Isaac[/i] herätti jokseenkin ristiriitaisia fiiliksiä. Novellissa oli hieno idea ja tarina eteni koko ajan, mutta sitten taas toisaalta juoni tuntui melko hektiseltä. Juonen poljento tuntui olevan hitusen rikki.   Pidin Isaacin siivistä, vaikka tällainen enkelitematiikka välillä ärsyttääkin. Isaac itsessään oli aika mitäänsanomaton, mutta toimi hyvänä kontrastina Yksikorvalle, joka oli mielestäni ihastuttava omaneduntavoittelijahahmo. Minä pidän sellaisista novelleista, joista heti ensimmäisetä sivulta selviää, että minne päin tarina etenee, mitä tarinassa on jne; jotain sellaista mistä ottaa kiinni heti ensimmäisestä hetkestä alkaen. Tässä novellissa se jäi puuttumaan, joten aluksi oli vähän hankala edetä tarinassa.     [quote=Jaragil]Itse valtakunta jää harmillisen epämääräiseksi, enkä oikein koskaan saanut kuvaa siitä, minne päin maailmaa tämän olisi tarkoitus sijoittua tai että miksi sinne on tuotettu juuri suomalaisia. [/quote]   Minä pidin tästä epämääräisyydestä. Taaskin tuli se fiilis, että lukijalle kerrottin tarpeeksi, jotta tarinan ymmärsi, mutta kuitenkin sen verran vähän, että jäi pohdiskelemaan näitä asioita. Niitä aikahyppäysongelmia minä en havainnut.     [quote=Vanamo] Aikajakso tuntui muutenkin liian lyhyeltä, sillä en kokenut uskottavaksi sitä, että juuri lapsensa menetettyään Yksikorva olisi päätynyt Isaacin syliin. Ja vastaavasti Isaac oli vasta lähtenyt surevan vaimonsa luota, on pelastamassa tytärtään ja yhtäkkiä hyppääkin sitten tuntemattoman naisen sänkyyn...[/quote]   Tämä häiritsi minuakin. Olisin pitänyt novellista enemmän ilman tuota seikkaa.   Kaikkinestaan tämä oli ihan ok novelli, muttei yllä minulla taistele kärkisijoista.     Luin myös [b]Tero Niemen[/b] [i]Lorelein laulu[/i], joka oli todella vaikuttava novelli.     [quote=Jaragil]En vain henkilökohtaisesti voi sietää sitä, jos novelli tuudittaa minut odottamaan onnellista loppua ja sitten yhtäkkiä jokin menee viime hetkellä pieleen ihan vain koska kirjoittajan mielestä onnellinen loppu olisi liian helppo ja perinteinen. Eikä onnettomassa lopussa ole mitään vikaa, mutta se on ärsyttävää, jos se tulee täysin yllättäen kulman takaa vailla mitään syytä tai logiikkaa. Tekstin on oltava johdonmukainen tyyliltään ja tunnelmaltaan, noin lähtökohtaisesti. Kyseistä sääntöä saa rikkoa, mutta vain jos aivan oikeasti tietää, mitä on tekemässä. Niemi ei tiedä, voin vakuuttaa.[/quote]   Minäkin odotin onnellista loppua, olin jo valmiiksi tympääntynyt siihen, mutta sitten yhtäkkiä sitä ei tullutkaan ja olin ihan hämmentynyt. Novelli parani heti huimasti ja nousi minulla kärjen tuntumaan. Olen niin kyllästynyt perinteisiin juonirakenteisiin, että tämä tuntui virkistävältä. Juuri tällaiset äkilliset muutokset on yksi syy, miksi pidän Martinin kirjoista, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Ja olen ehkä lukenut liikaa perusromantiikkahömppää, missä on happily ever after, joten siksikin tämän novellin ratkaisu miellytti.   Tarinassa ei sinänsä ollut mtään suurta ideaa tai juonikuviota, mutta se vähäinenkin oli tehty hyvin. Pidin tarinan temmosta ja etenemisestä. Elenan epäily salamurhaajaksi nyt tuntui turhalta, mutta muuten novelli tuntui ehyeltä. Hahmotkin olivat sympaattisia, vaikkakin on myönnettävä, että ne jäivät vähän ohuksi. Tämä tarina menee korkealle suosikkilistallani.

[quote="Emelie" post=14336] Luin myös [b]Tero Niemen[/b] [i]Lorelein laulu[/i], joka oli todella vaikuttava novelli.[/quote]   Minäkin pidin [i]Lorelein laulusta[/i] todella paljon ja se olisi ollut loistava ilman sitä ihmeellistä salamurhakuviota. Tämä seikka sai varsin paljon huomiota tarinassa, mutta lopussa asia jätettiin täysin ilmaan. Oletin, että Elena (tai joku muu) olisi selkeästi osoitettu syylliseksi, mutta tuntui, kuin koko asia olisi loppuratkaisua rakenneltaessa unohdettu.     [quote=Jaragil]En vain henkilökohtaisesti voi sietää sitä, jos novelli tuudittaa minut odottamaan onnellista loppua ja sitten yhtäkkiä jokin menee viime hetkellä pieleen ihan vain koska kirjoittajan mielestä onnellinen loppu olisi liian helppo ja perinteinen.[/quote]   Minulle onneton loppu ei tullut lainkaan yllätyksenä ja loppuratkaisu oli mielestäni tästä näkökulmasta ihan sopiva. Novellille nimen antaneella [i]Lorelein laululla[/i] ei ole onnellista loppua. Toisaalta sain myös jo reippaasti aiemmin sen kuvan, että koska laiva ei ollut saapunut, jotain täytyi olla pahasti pielessä.   Hienointa novellissa oli mielestäni kuitenkin ajatus matkaamisesta maailman läpi uppoamalla. Elenan matkasta olisi voitu saada vielä paljon enemmänkin irti ja oli sääli, että hänen näkökulmastaan kirjoitettiin niin vähän. Matka läpi maailman keskipisteen helvetin tulien tuntui ajatuksena värisyttävältä. Tätä ideaa olisi voinut hyödyntää enemmänkin. Novellissa oli kaikkineen hieno tunnelma. Jättämällä salamurhan kokonaan pois ja keskittymällä vain pieleen menevään matkaan ja päähenkilöiden henkilökohtaiseen tragediaan novelli olisi ollut mielestäni vielä parempi.   Ongelmistaan huolimatta [i]Lorelein laulu[/i] on tähän mennessä lukemistani noveleista paras. Kuten Emeliekin jo totesi, novelli oli todella vaikuttava.   ...   Pidin myös [b]Anne Leinosen[/b] [i]Falachustin talosta[/i], vaikkakin loppu oli mielestäni tarpeettoman imelä. Minua ei häirinnyt maailman taikuuden epämääräisyys, se sopi novellin tyyliin. Tunnelmassa ja tyylissä oli myös kieltämättä jotain samaa kuin Morgensternin [i]Yösirkuksessa[/i], vaikka se ei ilman Emelien mainintaa olisi minulle mieleen tullutkaan. Novelli oli mielenkiintoinen, mutta toisaalta se jäi kuitenkin hieman vaisuksi.

[i]Siivekäs mies Isaac[/i] tästä voisi kehkeytyä ihan mielenkiintoinen tarina, mutta tällaisenaan vaikutti vain prologilta ja siksikin aika äkisti katkaistulta. Kuten muutkin, pidin siivistä. Seksissä ei minusta ollut mitään merkillisen pikaista.

[i]Valkean naisen palvelija[/i] pitkäpiimäinen ja kompastelee omaan mielikuvitukseensa. Nimet eivät auta, jos tämä on tarkoitus ottaa jotenkin vakavasti. Baarikoura kovin epäkäytännöllinen keksintö. Yksi kirjoitus- ja yksi kielivirhe.

[i]Lorelein laulu[/i] kiinnostavin tästä viisikosta, huima idea läpimaanlaivat, ja henkilötkin elivät. Onnellista loppua en ollenkaan odottanut, mutta oli se liian hämärä ja aika äkkiä käsitelty. Kolme kielivirhettä, joista ärsyttävin, ettei teitittely ole hallussa. Yksi omituinen lause.   Lorelein laulu Siivekäs mies Isaac Alexandre Falachustin talossa Valkean naisen palvelija

Tämän joukkion viimeinen novelli eli [i]Valkean naisen palvelija[/i] viimein luettu. Novelli oli peruskiva, mutta ei nouse suosikkieni joukkoon. Olin myös hieman pettynyt siitä, että jälleen kerran pyörittiin Cthulhu-tematiikan ympärillä.     [quote="Jaragil" post=14186] En myöskään ollut niin innoissani loppupaljastuksesta:   [spoiler]Kuvittelin nimittäin, että sektin johtajasi olisi ollut Lady America, mikä olisi ainakin minulle tullut odottamattomana, mutta mieluisana yllätyksenä. Nyt hänen paljastumisensa Valkoisen naisen palvelijaksi käy järkeen, mutta pidin enemmän omasta oivalluksestani, kun Pennington paljasti, että hän ei olekaan sektin johtaja. [/spoiler] [/quote]   Minusta loppupaljastus oli vähemmän yllättävä ja oikeastaan huojentava:   [spoiler]Aloin jossain vaiheessa arvella, että lady America saattaisi olla Valkean naisen ylipapitar, sillä salaiseen identiteettiin annettiin joitain vihjeitä. Hän tuntui olevan naisten asian puolella ja lisäksi hänen suopea suhtautumisensa Helenaan sopi tähän kuvaan. Lisäksi tämä myös murskaisi sopivasti Helenan ylipapitarhaaveet, joka jotenkin tuntui novelliin sopivalta. Jossain vaiheessa sitten huolestuin siitä, että jospa lady on sittenkin toisen porukan johtaja ja nämä kuvittelemani vihjeet ovat vain huonoa kerrontaa. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt.[/spoiler]   Lisäksi todettakoon, että myös Shuntilalla on samaan maailmaan sijoittuva novelli edellisessä Steampunk-kokoelmassa. Kyseinen novelli liittyy tässä novellissa epämääräisesti viitattuun kuolemantapaukseen eräällä ilmalaivalla.