Lukupiiri: Atorox-novellit (5)

[b]Tämän osan käsittely alkaa maanantaina 5.5.2014.[/b]   Tässä lukupiirissä luemme [url=http://www.tsfs.fi/atorox/]Atorox-voittajaksi[/url] ehdolla olevia novelleja. Äänestäjäksi ilmoittautuminen päättyi 7.4., mutta vaikka et olisikaan äänestäjä, olet tervetullut mukaan keskustelemaan kyseisistä novelleista. Atoroxista ja lukupiirin aikatauluista on keskusteltu yleisesti [url=http://www.risingshadow.fi/forum/tienristeys/1273-atorox-2014-risingin-raati#11371]täällä[/url].   Käsiteltävänä seuraavat novellit: Janne Juhani Kuusinen: Todistaja M. G. Soikkeli: Luottokoira vain sinun rakkaudellesi Shimo Suntila: Milla ja Meri Katri Alatalo: Unettomat Miikka Pörsti: Raportti. Mikä johti operaatio Tähtivaeltajan epäonnistumiseen?

[i]Raportti. Mikä johti operaatio Tähtivaeltajan epäonnistumiseen?[/i]. Olipa kömpelöä kieltä, raportiksikin. Ja huumorin yritykset yhtä kömpelöitä. Nyt virheitä on niin paljon, etten viitsi ruveta laskemaan. Eniten häiritsee, että monikko ja yksikkö menevät sekaisin.

Janne Juhani Kuusisen [i]Todistaja[/i] on dystopista yhteiskuntasatiiria M. John Harrisonin hengessä. Pääpaino tuntuu olevan tyylitellyssä kerronnassa, joka suorastaan kirkuu sitä, kuinka se on futuristista ja relevanttia. Heti alusta asti ärsytti ja lukemista haittasi se, että kaikki ä:n ja ö:n pisteet puuttuivat, mikä oli varmastikin tyylillinen valinta, mutta hidasti silti lukemista ja esti uppoutumisen. Samoin kaikki keksityt lainasanat ja ilmaukset tuntuivat pikemminkin teennäisiltä kuin oivaltavilta. Kuten sanottu, Harrison tuli hyvin vahvasti mieleen, eli en juurikaan pitänyt. Juonellisesti ihan ok. Maailma ei ollut mitenkään tavattoman omaperäinen, mutta se esiteltiin hauskasti yhden ihmisen näkökulmasta ja lopetus oli asiaankuuluvan synkkä, vaikka jouduinkin lukemaan kyseisen kappaleen kolme kertaa saadakseni siitä jotain selkoa.   Loppujen lopuksi kuitenkin omaan näppäryyteensä kaatuva novelli, joka ei juurikaan vakuuttanut.

[b]Janne Juhani Kuusinen:[/b][i] Todistaja [/i]   Olen samoilla linjoilla kuin Jaragil. Ymmärrän halun tehdä erilaista ja tyyliteltyä tarinaa, mutta minun mielestäni se ei saisi kuitenkaan tehdä tekstistä niin raskasta, ettei sitä jaksa lukea. Tehokeinona ääkkösten puuttuminen toimisi, esim. jonkun puheessa, ei kuitenkaan suurimman osan novellin tekstissä. Oikein mitään muuta sanottavaa minulla ei tästä novellista ole, lukeminen uuvutti eikä tuntunut palkitsevalta.   [b]Miikka Pörsti:[/b][i] Raportti. Mikä johti operaatio Tähtivaeltajan epäonnistumiseen? [/i]   Heti aluksi tuli mieleen District 9 elokuva, ja jonkun verran samoilla linjoilla tässä novellissa sitten loppujen lopuksi taidettiin liikkua (kauheasti en enää leffasta muista, mutuilen). Puolen välin kohdalla, ennen kuin mönkään mennyt tulevaisuus/silloinen menneisyys paljastettiin, olin jo valmiiksi tylsistynyt siitä, että dystopiaa oltiin pukkaamassa esille. Toivoin nimenomaan jotain raaempaa (kuten pienten vihreiden syömistä), ja kas, niinhän siinä sitten kävikin. Positiivinen yllätys. Siitä eteenpäin koko novellin tunnelma parani ja pidin siitä huomattavasti enemmän. Raportiksi en tätä novellin muotoa kyllä luonnehtisi, se oli ehkä enemminkin artikkelin tai mielipiteen kaltainen.   Mutta pidin novellista, vaikkakaan kovin korkealle listallani se ei pääse. Minusta tuntuu koko ajan, että tämänkaltainen idea oli tuossa District 9 elokuvassa (tai olen sitten nähnyt jonkun muun vastaavan kaltaisen elokuvan).

[i]Unettomat[/i] selkeästi kirjoitettu, hyvin rakennettu novelliksi ja aihekin kiinnostava, muttei kuitenkaan tarpeeksi sisältöä.

[i]Milla ja Meri[/i] turhanpäiväinen tarina ärsyttävistä lapsista, päälle liimattuna joitakin fantasiaelementtejä. Oli tätä jouhevampi lukea kuitenkin kuin Prestonista kellopelimaailmassa. Neljä kieli- ja kolme kirjoitusvirhettä. Mitä on tetsaaminen?   [i]Todistaja[/i] kielileikkejä, synkkä tulevaisuus ja shaittinen loppu - kuulostaa periaatteessa oikein hyvältä, mutta ei tämä nyt kumminkaan uponnut. Ääkkösten puuttuminen ei varsinaisesti häirinnyt, olen itsekin kirjoittanut kaiken maailman näppäimistöillä, mutta niiden ajoittaisen käytön logiikka ei avautunut. Oletan, että määräinen artikkeli se kuuluu myös tyylikeinoihin, samoin biplomaatti ja meilijohde. Kielivirheiksi lasken jäävän kolme ja kirjoitusvirheiksi kaksi keissiä. Mitä tarkoittaa "palaa ulos"?

[i]Luottokoira vain sinun rakkaudellesi[/i] piti lukea väkisin. Omituinen ajatus haluta unohtaa kaikki. Neljä kielivirhettä, kaksi pilkkua liikaa. Miten voi olla punakka, vaikka väritön?   Unettomat Todistaja Milla ja Meri Luottokoira vain sinun rakkaudellesi Raportti. Mikä johti operaatio Tähtivaeltajan epäonnistumiseen?

M. G. Soikkelim [i]Luottokoira vain sinun rakkaudellesi[/i] ei auennut ei sitten lainkaan. Novellin idea unohduksen mahdollistavista pillereistä ei ole kovinkaan kiinnostava tai omaperäinen itsessäänkään, mutta kun sitä ei sitten edes käsitellä kunnolla. Missään vaiheessa en päässyt hahmon pään sisälle tarpeeksi syvälle ymmärtääkseni, minkä ihmeen takia joku haluaisi tällaista unohdusta? Ollakseen tuntematta katumusta? Mutta mitä hyötyä on kokea jotain, jos sitä ei muista heti sen tapahduttua? Olisin voinut ymmärtää, jos tämä olisi sidottu esimerkiksi kehoon jollain tapaa - endorfiinit ynnä muuta - tai jos unohduksen aikana oltaisiin saatu jotain kouriintuvaa aikaan, mutta kun ei. Novellin nimenä toimiva luottokoira oli myös täysin turha lisäke. Tylsää dystopiakuvausta tyhjällä idealla.   Shimo Suntilan [i]Milla ja Meri[/i] sen sijaan oli ainakin minusta erittäin hauskaa luettavaa. Voisin hyvin kuvitella tämän jonkinlaiseksi lasten lauantaipiirretyksi novellimuodossa. Kaksi hullua tiedenaista pikkutyttöjen ruumiissa kerrottuna kärsivän isän näkökulmasta. Itse ainakin hykertelin mielissäni odottaessani, että mitä ne pirut ovat saaneet aikaiseksi seuraavaksi. Tarinan kerronta oli aavistuksen kömpelöä ja kuvailu väritöntä, mutta idea oli tässä se pääpointti ja Suntilan huumori upposi ainakin omalla kohdallani. Ja tetsaaminen on armeijaslangia nopealle ryömimiselle maastossa polvien ja kyynärpäiden varassa.   Katri Alatalon [i]Unettomat[/i] oli vähän kaksipiippuinen kokemus. Pidin miljööstä erittäin paljon. Valtava arkkialus, joka on lähetetty löytämään ihmisille uusi koti tyhjästä avaruudesta, mutta sitten mitään ei ole löytynytkään ja alus on harhautunut liian pitkälle. Kouriintuva idea, mutta sitten novelli päättääkin keskittyä näihin unettomiin. Isoin ongelma tässä on se, että novelli ei ota minkäänlaista kantaa näihin luonnonoikkuihin. Ovatko he uhka, ovatko he evoluution seuraava askel? Novelli kiikkuu kaakkuu laidasta laitaan ja loppujen lopuksi lukijalle jää hyvin epämääräinen kuva siitä, miten heihin pitäisi suhtautua. Tietyissä tapauksissa tämä olisi hyvä asia, mutta tällä kertaa se vain teki novellista päämäärättömän ja valjun. Päähenkilö itsessään oli kuitenkin ihan kiintoisa. Pidin hänen suhteestaan Libbyyn ja siitä kulttuurillisesta nyanssista, että lapset kantavat samaa sukupuolta olevan vanhempansa nimeä eteenpäin aluksen loputtomassa syklissä.   Miikka Pörstin [i]Raportti[/i] oli huonolla tavalla absurdi. Novelli käyttää avaruusolennoista tarkoituksella kaikkia pahimpia kliseitä ja lainailee tunnetuimmista scifiteoksista vailla mitään häpeää. Tämä on selkeästi tarkoituksellista, mutta päämääränä ollut huumori ei vain välittynyt minulle. Pidin ratkaisua enemmänkin laiskana kuin oivaltavana. Samoin novellin makaaberi käänne oli täysin naurettava. Koko kansa kolmessa vuodessa? Eikä yksikään heistä yrittänyt minkäänlaista vastarintaa? Yksikään maa ei muuttanut tätä laittomaksi näiden kolmen vuoden aikana? Niinpä niin, aivan varmasti...   En nyt muista, missä yhteydessä [i]Todistaja[/i]-novellissa käytettiin termiä "palaa ulos", mutta olisiko se huono suomennos englannin termistä "burn-out"?

[quote="Jaragil" post=15262] En nyt muista, missä yhteydessä [i]Todistaja[/i]-novellissa käytettiin termiä "palaa ulos", mutta olisiko se huono suomennos englannin termistä "burn-out"?[/quote]   Niinpä taitaa olla.   - Ei jumalauta me ollaan töissä alastalon salissa. - No älä nyt pala ulos.

[b]M. G. Soikkeli:[/b] [i]Luottokoira vain sinun rakkaudellesi[/i]   Minä pidin tästä novellista, jokin sen kirjoitustyylissä miellytti minua. Juoneltaan tarina nyt ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta jostain syystä pidin novellin tunnelmasta. Tosin hyvä tunnelma ei korvaa tarinan puutteita. En ihan hiffannut miten lääke toimii. Pitikö se ottaa ennen kuin teki jotain, jotta sitten unohti heti seuraavat pari tuntia? Jokin kohta tarinassa ei sopinut tähän logiikkaan, joten se teki siitä jokseenkin sekavan oloisen. Koiran merkitys jäi ihan auki. Sen merkitystä olisi pitänyt korostaa niin paljon enemmän jo heti alusta lähtien.     [quote=Jaragil]Mutta mitä hyötyä on kokea jotain, jos sitä ei muista heti sen tapahduttua? [/quote]   Ei se välttämättä ole sidottu kiinni hyötyy, ehkä sen takana on mahdollisuus, että voi tehdä jotain, mitä ei halua muistaa tekevänsä (pettää, varastaa ym). Kaippa sillä tavoin voisi vähentää omaa vastuuntuntoa ja omantunnon soimausta jne.   [b]Shimo Suntila:[/b] [i]Milla ja Meri[/i]   Tämä novelli ei napannut yhtään. Hyvin kirjoitettu ja nopealukuinen, mutta tyhjää täynnä. Kysymyksiä jäi auki ihan liikaa. Miksi muksut olivat tuollaisia, missä äiti, oliko/onko äitikin samanlainen, onko muita samanlaisia etc... En pidä lapsista tarinoissa ja nämä lapset olivat siitä kamalimmasta päästä. Ja ihan ihme paapomista isältä, tuollaistako se nykykasvatus on?

[b]Katri Alatalon[/b] [i]Unettomat[/i] oli hyvin kirjoitettu, mutta jokseenkin värittömän oloinen novelli. Pidin juonesta ja siitä, että vaikka tarina onkin pääosin päähahmon muistelua, se eteni koko ajan. Yksityiskohdat olivat hyvin paikallaan, mutta jotenkin en saanut otetta novellista. Jokin sen tunnelmassa oli vähän off, vaikka tavallaan pidin sen synkkyydestä.   Avoimia kysymyksiä jäi taas, nyt kiikutaan siinä rajoilla, että jäikö niitä liikaa vai sopivasti. Jotenkin en itse jäänyt kaipaamaan sen syvempää luotausta unettomiin, sillä päähenkilö kertoi asioita omasta näkökulmastaan ja hän ei vain yksinkertaisesti tiennyt vastauksia.