Elinehto
Sidottu, kansipaperi.
Tiukka toimintajännäri vesiterrorismista
Aurinkoinen keskikesä muuttuu painajaiseksi, kun terroristit iskevät pohjavesilähteisiin ympäri maailmaa ja saastuttavat juomaveden tappavaksi myrkyksi. Satojentuhansien ihmisten sairastuessa paniikki leviää ja puhtaasta vedestä tulee kiihkeästi haviteltu resurssi. Yhdysvalloissa luonnostellaan jo uutta maailmanjärjestystä, jossa Suomen tuhansien järvien vesivarat jaetaan voimakkaimpien kesken. Supon ylikomisario Vesa Kaitele haluaa kuitenkin mieluummin viettää aikaa perheensä kanssa kuin palata tulilinjalle. Mutta kun käy ilmi, että Vesan veli on sekaantunut iskuihin, on Vesan pakko toimia.
Elinehto on kiivastahtinen toimintajännäri ajankohtaisesta aiheesta: puhtaasta juomavedestä käytävästä kamppailusta ja kansainvälisestä terrorismista. Teos valottaa myös Vesan, Roudan alla -trilleristä tutun kovan ja omapäisen Supon miehen menneisyyttä ja perhesuhteita.
Käyttäjät lukeneet myös
Paulus Maasalo
Paulus Maasalo (s. 1978) on opiskellut kansainvälistä politiikkaa ja valmistunut valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hän on työskennellyt Maanpuolustuskorkeakoulussa ja liikkeenjohdon konsulttina. Maasalon esikoisteos Roudan alla julkaistiin 2011.
Lähteitä
Kirja-arviot ja kommentit
Elinehto, Paulus Maasalo Sain kirjan joululahjaksi ja lukaisin sen läpi. Kirja herätti niin paljon ajatuksia, että oli suorastaan pakko kirjoittaa ne ylös. Ensin myönteinen palaute. Paulus Maasalo kirjoittaa todella hyvin. Elinehto on teemana ajankohtainen ja sopii hyvin nykyajan tapahtumiin. Kirjan taustatiedot olivat pikkutarkkoja ja hyvin laajasti kuvailtuja. Juoni eteni jouhevasti, loogisesti ja kerronnallisesti hyvin. Sitten kritiikkiin. Minua ärsytti suunnattomasti asetelma kaikkivoipa ylijumala Vesa Kaitale vastaan rahanahneet imbesillit terroristit. Tämän asetelman lopputulos oli hyvin helppo arvata. Kirjailija oli joutunut tekemään terroristeista idiootteja suojellakseen kirjan päähenkilöitä. Minua myös kummastutti kirjan käsittämätön aikajana. Lontoosta suomeen lennettiin minuutissa ja Hollolasta Sysmään ajettiin parissa sekunnissa. Tämä ei vaikuttanut lainkaan realistiselta. Kummastelin myös kirjan henkilöiden äidinkieltä. Puhuivatko he kaikki sujuvasti suomea? Vesa jutteli sujuvasti ulkomaalaisten agenttien kanssa ja terroristit juttelivat yhtä sujuvasti kaikkien suomalaisten kanssa. Jos he kaikki puhuivat englantia, niin Vesan kaksivuotias tytär on oikea kielinero! Tarina oli myös varsin hidastempoinen, sillä kirjan 528 sivua olisi voinut lyhentää 300 sivuun tarinan juonen kärsimättä. Ihmettelin toimintakohtauksien hitautta, sillä parin sekunnin tapahtumien kirjoittamiseen käytettiin jopa kaksi sivua tekstiä. Se tuhosi käytännössä toimintakohtauksien tehokkuuden. Kritiikistä huolimatta voin suositella kirjaa kaikkien James Bond tyylisten agenttiseikkailujen ystäville, jotka eivät välitä tapahtumien epärealistisuudesta.