Richard Bachman -kirjat 1: Raivo & Pitkä marssi
Alkuteokset ilmestyneet 1977 ja 1979. Suomentanut Leevi Lehto. Päällys: Heikki Kalliomaa. Sidottu, kansipaperi.
Pitkä marssi valittiin American Library Association's 100 Best Books for Teens -listalle vuonna 2000.
Onko Richard Bachman yhtä kuin Stephen King – vai jotain muuta? Nyt saa suomalainen lukija ratkaista sen itse, lukemalla nämä kaksi tehokkaan tiivistä, kihelmöivän jännittävää tarinaa, jotka kauhun mestari julkaisi salanimellä.
Raivo kertoo yhdestä päivästä Placervillen lukiossa. Charlie tunnetaan koulun ongelmatapauksena: vasta muutama viikko sitten hän iski opettajan putkipihdeillä sairaalakuntoon. Ja eräänä kauniina toukokuun aamuna, kun pulska oravaherra kipittelee koulunpihan nurmikolla, hän panee toden teolla haisemaan.
Kaksi opettajaa pääsee hengestään ja Charlie ottaa luokkatoverinsa panttivangiksi. Seuraavien tuntien aikana setvitään raivoisissa keskusteluissa luokan keskinäisiä rakkaus-, valta- ym. suhteita, ja vähä vähältä Charlie saa porukan puolelleen – yhtä järkähtämätöntä tyyppiä lukuunottamatta. Luokka saa unohtumattoman kokemuksen – ja samoin lukija.
Pitkä marssi on selkäpiitä karmiva jännitystarina, jonka voi nähdä myös koko elämän vertauskuvana, kilpailun ja toveruuden alituista ristiriitaa puntaroivana. Joskus tulevaisuuden Amerikassa lähtee sadan nuorukaisen joukko vuosittaiselle kävelymaratonille jolla määrävauhdista putoavat ja kompastelijat ammutaan kolmen varoituksen jälkeen.
Alkuvaiheessa hyvät kaverukset tukevat toisiaan, mutta kun on vaellettu neljä päivää ja yötä paahtavassa auringossa, raesateessa ja ukkosmyrskyssä, rivit ovat harvenneet ja järjestäjien armoton viikate viuhuu taukoamatta, ei toveruudesta enää ole tietoakaan.
Viidentenä aamuna jäljellä oleva kymmenikkö on luvannut olla enää auttamatta toisiaan, ja kaikki tietävät ettei hopeasijaa jaeta.
Stephen King
Stephen King (Yhdysvallat, s. 1947) on tuottelias ja suosittu kauhukirjailija. Kingin monissa teoksissa on havaittavissa selvä sanoma: joskus kohteena on perheväkivalta, joskus vanhusten huono kohtelu, joskus yleinen suvaitsemattomuus ja heikompien sortaminen.
Kingin perhe asui eri paikkakunnilla, kunnes he muuttivat pysyvästi Mainen Durhamiin. Koululainen Stephen luki innokkaasti EC Comicsin kauhusarjakuvia ja alkoi kirjoittaa itse tarinoita. Stephen valmistui lukiosta vuonna 1966 ja opiskeli englantia Mainen yliopistossa, mistä valmistui vuonna 1970. Vuonna 1971 hän avioitui Tabitha Sprucen kanssa. King työskenteli englanninopettajana ja hankki lisätuloja kirjoittamalla lehtinovelleja.
Kirja-arvioita
Molemmat kertomukset onnistuivat tekemään minuun suuren vaikutuksen ja saivat jo alkusivuilta kannatukseni puolelleen, sillä ne ovat kovin kiehtovia ja jokin niissä osui täydellisesti nappiin omien mieltymysteni kanssa. Henkilöt vaikuttavat hyvin eläväisiltä ja päähenkilöjen puolelle on helppo asettua tarinoissa, joita pikemminkin loppupeleissä enemmän ahmii kuin lukee. Raivo on omalaatuinen, ehkä hieman omituinenkin tarina, mutta juuri se saa lukijan kiinnostuksen heräämään ja halun selvittää, mikä tämä päähenkilö oikein on miehiään. Välistä päähenkilön persoonalliset edesottamukset alkoivat jotenkin kummasti naurattaa ja hänen mielenterveytensä heittäminen on erittäin viihdyttävää ja kiinnostavaa luettavaa. Päähenkilöön on pakko suhtautua empaattisesti hetkinä, jolloin jotakin tapahtuu hänen etujensa vastaisesti, sillä tekosistaan huolimatta poika on loppujen lopuksi hyvinkin sympaattiselta vaikuttava nuori, jonka ongelmiin on helppo eläytyä. Pitkään marssiin on suhtauduttava vakavammin kuin Raivoon, sillä se ei ole yhtä viihteellinen, vaan todellakin pistää miettimään enemmän asioita ja on kingimäisempi. Kirjaa lukiessani mietin jossakin vaiheessa, minkä takia sata nuorta lähtee pitkään marssiin mukaan, sillä he tietävät varsin hyvin, että hännystelijät ammutaan tunteetta. Seikka ei kuitenkaan häirinnyt lukukokemustani, sillä kertomus siemaisi mukaansa varsin nopeasti ja häivytti taitavasti ”puuttuvien palojen” pohtimisen. Tulin lopulta siihen tulokseen, ettei teoksen edes tarvitse tuoda julki kaikkia niitä kohtia, joihin lukija tahtoisi vastauksen, sillä se toimii juuri tällaisena. Lopetus on jälleen kerran kingimäiseen tyyliin niin avoin ja mieleenpainuva, että King varmasti tahallaan tahtoo kiusata lukijaa ja onnistuukin siinä jälleen kadehdittavan hyvin.