Sexbots

Panisitko seksibottia?

Kysymys on tahallaan töykeä, mutta juuri siksi kiinnostava.
Siihen ja muutamiin muihin, hieman epämukaviin kysymyksiin, pyrkii Kaisa Riitamaa (s. 1982) vastaamaan esikoisellaan Sexbots (Momentum, 2025).

Sexbots liittyy pitkään jatkumoon tarinoita, joissa ihminen yrittää ymmärtää omaa kaipuutaan koneen kautta.
Siihen ketjuun kuuluvat niin Asimovin järjestelmällinen moraali, Gibsonin kyberneettinen melankolia kuin Dickin ikuinen kysymys tietoisuuden rajasta.

Riitamaan teos ei ehkä pyri rakentamaan uutta robotiikan filosofiaa, mutta se tarkastelee samoja pelkoja eri kulmasta – lähempää ihoa, arkea ja yksinäisyyttä.

Siinä missä klassikoissa kone usein symboloi yhteiskunnallista uhkaa tai älyn kehittymistä hallinnan ulkopuolelle, Sexbots tekee sen, mitä monet suuremmat teokset eivät uskalla: se kääntää katseen makuuhuoneeseen.

Se kysyy, mitä tapahtuu, kun teknologia kohtaa haavoittuvuuden – ja milloin palvelusta tulee seura.

Näissä tarinoissa on aina läsnä sama kipinä: ajatus siitä, että kone ei opi rakastamaan meitä siksi, että se haluaisi olla ihminen, vaan siksi, että me olemme väsyneet olemaan niitä itse.
________________________________________
Joissain arvosteluissa (ja takakannessa) teosta on kutsuttu romanttiseksi scifiksi, mutta kyllä tämä on pohjimmiltaan parisuhdedraama – kolmiodraama, jonka yksi osapuoli on seksibotti.

Scifielementit toimivat vain mausteina sille, miten ihmiset lopulta kohtelevat toisiaan.

Teos oli alun perin tarkoitettu kuunnelmaksi, ja sen huomaa pitkistä, paikoin osuvista dialogeista – toisinaan myös ei niin osuvista.

Menestyvän lakinaisen Sarin romanttiset mahlat saa virtaamaan nuori sihteeri Niko, romanitaustainen komistus.
Eräänä iltana keskustelu kääntyy laista kohti inhimillisyyttä:
“Panisitko sä, Niko, seksibottia?”

Kun omassa parisuhteessa ei ole mitään menetettävää, kaikkea voi kokeilla.
Epätoivoissaan Sari ostaa kotiin uuden seksilelun kuin leivänpaahtimen.

Aluksi romantiikka palaa, mutta pitkän ulkomaan työkeikan aikana puoliso Kurt kiinnostuu enemmän ideaalisesta kumipillusta kuin elämänsä elvyttämisestä.

Ja tietysti synteettinen Onko/Hilla alkaa elää omaa elämäänsä yhtenä henkilöhahmoista – välillä ärsyttävän avuliaana apurina, joka seksihommien lisäksi osaa tehdä kaikkea muuta, kuten jutella puhelinmyyjien kanssa.

Onko on bottina vähän parempi, motorisoitu pumpattava, jolla on ChatGPT:n kaltainen kyky puhua ja oppia sinusta.
Ei mikään Blade Runner -replikantti, joka parkuu sateessa filosofisesti.

Välillä se kuitenkin on paljon parempi kaveri yksinäiselle Sarille kuin vibraattori, josta vääjäämättä loppuvat patterit tässä lajityypissä.

Se osaa sanoa oikeat sanat oikeaan aikaan.
Sitten välillä laitetaan seksimoodi päälle ja Kurt tunkee elintään bottiin kuin viimeistä päivää.

Tämä näkökulma oli erityisen kiinnostava: nykyiset seksinuket piilotetaan usein kaappiin aktin jälkeen, mutta tässä jäin pohtimaan laitteen käytännöllistä roolia ja seksibotin merkitystä arjessa.
Vai piilotetaanko? Jotenkin kuvittelisin, että suurin osa tekee niin – ja että dokumentti, josta tämä kirja on saanut alkunsa, kertoo jostain poikkeuksellisesta.
________________________________________

Samalla Riitamaa – vahingossa tai tarkoituksella – käy läpi myös robotiikan peruskysymyksiä: miten ihminen suhtautuu luomaansa olentoon, joka on sekä kone että peili?
Ja mitä synteettisten olentojen kohtelu kertoo meistä?
Teknologian etiikka on mukana, mutta sävy on hersyvän humoristinen – paikoin jopa farssi.

Riitamaalla on parisuhdedraaman kliseet hallussa, hyvässä ja pahassa.
Minulle tuli tästä hieman mieleen Katariina Vuoren Kasvun paikka (2022) ja Juurikasvua (2023) – kiitos viherkasviteeman Vuori sai tämän miesoletetun tarttumaan kirjaan, jonka kohdeyleisö on selvästi romantiikan nälkäiset naiset.
________________________________________

Riitamaan teoksen vahvuus piilee erityisesti siinä, miten se tavoittaa ihmisen yksinäisyyden ytimen – tunteen, joka tuntuu aidolta ja koskettavalta.
Tarinan filosofinen ulottuvuus nousee esiin luontevasti, ilman että se tuntuisi päälleliimatulta, ja antaa lukijalle mahdollisuuden pohtia syvemmin ihmisyyden ja teknologian rajapintaa.
Keski-ikäisen naisen sielunmaisema on kuvattu niin elävästi, että tekstiä lukee välillä kuin intiimiä päiväkirjaa, välillä taas satiirin keinoin.

Yllättävää on myös se, kuinka luontevasti synteettiseksuaalisuus toimii teoksen teemana – aihe, joka voisi helposti jäädä pinnalliseksi, mutta tässä se syventää tarinaa ja tuo siihen uudenlaista rehellisyyttä ja elävyyttä.

Toisaalta teoksessa on myös puutteita.
Esimerkiksi Nikon romanitausta jää irralliseksi vitsiksi, jonka merkitys hämärtyy tarinan edetessä ja aiheuttaa enemmän kiusallisia hetkiä kuin rakentavaa sisältöä.
Tekstin taso vaihtelee: välillä se iskee lukijaan kuin sähköisku, toisinaan se taas latistuu ja menettää teränsä – muistuttaen puoliksi sammunutta robottia.
Vaikka Wittgenstein vilahtaa kauniisti tosiasioiden rakenteessa, jäin kaipaamaan syvempää ontologista pohdintaa – hetkeä, jolloin olemisen luonne todella nyrjähtää ja maailma näyttäytyy hetkeksi vieraana.
________________________________________

Sexbots on viihdettä, sellaista jota usein kutsutaan “kioskikirjallisuudeksi”, mutta se puree yllättävän syvälle: yksinäisyyteen, haluun ja siihen, mitä ihminen oikeastaan etsii toisesta.

Teksti on sen verran roisia, että uppoaa varmasti romanttisesta viihteestä kiinnostuneillekin.

Seksi? En tiedä, oliko niiden tarkoitus olla hauskoja – mutta itse nauroin ääneen ja siteerasin kohtauksia puolisolleni.
Hänen kommenttinsa: “Hitto, mun pitää lukea tää myös.”

????️????️????️

Olen varma, että Kaisa Riitamaasta kuulemme vielä.
________________________________________

Mitä sinä ajattelet?

Jos kone kykenee oppimaan rakkauden, mitä se kertoo meistä?
Olisitko uteliaisuuttasi valmis edes keskustelemaan tekoälyn tai synteettisen olennon kanssa intiimistä suhteesta?
Ja missä kohtaa “teko” muuttuu tunteeksi?

#sexbots #scifikirjallisuus #kirjagram #kirjallisuus #feminismi #tekoäly #tulevaisuus #bookreview #lukuvinkki #kaisariitamaa #momentumkustannus