Tohtori Faustus

saksalaisen säveltäjän Adrian Leverkühnin elämä erään hänen ystävänsä kertomana

Thomas Mann

Alkuteos ilmestynyt 1947. Suomentanut Sinikka Kallio. Sidottu.

Tohtori Faustus on yksi maailmankirjallisuuden suuria romaaneja. Muodoltaan se on elämäkerta säveltäjä Adrian Leverkuhnista. 1800-luvun lopussa syntynyt saksalainen säveltäjä kokee kulttuurin, maailman ja elämän liian vaikeana. Paineista vapautuakseen hän tekee Paholaisen kanssa sopimuksen, joka lupaa hänelle menestystä taitelijana, mutta ehtona on olla koskaan rakastumatta toiseen ihmiseen. Leverkuhn toimii Paholaisen huumaamana ja kaikki hänen ihmissuhteensa päättyvät traagisesti. Tohtori Faustus laajenee monisärmäiseksi ajankuvaksi, se kasvaa syvälliseksi pohdinnaksi ihmisen ja taiteen elämisen mahdollisuuksista aikana jolloin koko länsimainen sivistys oli vajota peruuttamattomasti, kuin Paholaisen riivaamana.

Julkaistu
1979 (Weilin+Göös)
Alkuperäinen nimi
Doktor Faustus
Suomentanut
Sinikka Kallio
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Eija
    muokkasi kirjan tietoja
  2. Kyynel
    lisäsi kirjan lukulistalle
  3. Eija
    lisäsi kirjan tietokantaan