Kirja on varsinainen sivun kääntäjä. Erittäin sujuvasti luettava jännittävä kirja, missä on paljon yllättäviä juonen käänteitä (ehkä vähän liikaakin – alkoi niiden teho jo jonkin verran kärsiä). Epäuskottava joo, mutta viihdyttävä kuitenkin.
Ikkunapaikka 7A
Alkuteos ilmestynyt 2017. Kannen suunnittelija Perttu Lämsä. Sidottu.
Istu alas ja kiinnitä turvavyösi.
Sebastian Fitzekin Ikkunapaikka 7A on lentokoneeseen sijoittuva hyytävä trilleri miehestä, joka joutuu tekemään elämänsä pirullisimman valinnan.
Psykiatri Mats Krüger tietää, että hänen piinaava lentopelkonsa on täysin irrationaalinen. Hän tietää, että lentäminen on yhdeksäntoista kertaa autolla ajamista turvallisempaa. Hän tietää myös, että onnettomuuden sattuessa on tilastollisesti todennäköisintä menehtyä, mikäli istuu paikalla 7A. Tästä syystä Krüger varaa itselleen myös ylimääräisen paikan 7A ja jättää sen tyhjäksi joutuessaan lentämään ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen. Jos kukaan ei istu paikalla, uskoo Krüger lennonkin sujuvan ongelmitta.
Lentokoneen noustua ilmaan Krüger saa kuitenkin hermoja raastavan puhelun. Joku on kidnapannut hänen raskaana olevan tyttärensä ja uhkaa tappaa tämän, ellei Krüger kaappaa konetta ja pakota sitä maahansyöksyyn surmaten kaikki lennolla olijat. Kun kone lähestyy hiljalleen määränpäätään, Mats Krüger joutuu tekemään mahdottoman valinnan.
Jännityksen mestari Sebastian Fitzek tempaisee trillerissä Ikkunapaikka 7A lukijan kilometrien korkeuteen lennolle, jolta selviämisestä ei ole takeita.
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
1 arvioMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
