Velhojen taistelu jatkaa Belgarionin tarua ollen samalla tasolla kuin sarjan muutkin osat. Garion ja kumppanit jatkavat matkaansa, etsien varastettua Aldurin kiveä. Matka ei ole helppo, ja Belgarionin tarun kolmas osa jatkaa tarinaa paljastaen uusia seikkoja muun muassa Eddingsin luomasta maailmasta.
Tarina esittelee kaksi uutta maata ja kulttuuria. Ul-jumalaa palvovat, luolissa asuvat ulgot, joille uskonto on elämän keskipiste, sekä murgot, tarinan ns. pahikset. Se, että kokonainen rotu leimataan pahaksi yksilöön katsomatta ärsyttää hiukan. Ei kai jokainen angarakki (yleisnimitys Torak-jumalan palvojille, jaetaan mm. murgoihin ja thulleihin) voi olla paha, vaikka heidän jumalansa tai kuninkaansa onkin?
Kirjassa perehdytään paremmin myös itse velhouteen sekä muihin velhoihin. Eddingsin luoma Tahto ja Sana -magia onkin mielestäni erittäin onnistunut. Se toimii, muttei sitä voi käyttää liian helpostikaan.
Velhojen taistelu pakottaa lukijan tarttumaan Belgarionin tarun seuraavaankin osaan!
