Taru unohtuneesta maasta
Alkuteos ilmestynyt 1993. Suomentajaa ei ole merkitty kirjaan. Kansikuva: David Barcilon. Sidottu ja nidottu laitos.
Uudet ja vaaralliset seikkailut odottivat noitamestari Mória ja hänen perhettään. Tällä kerralla matka suuntautui itään, Maailman Katolle ja hirvittävän Sigilionin linnaan. Heidän mahdottomana päämääränään oli löytää ja tuhota liskomies Sigilion. Lisäksi he pelastaisivat hänen onnettomat ihmisenkaltaiset orjansa jos heitä nyt ylipäätään oli olemassakaan...
Margit Sandemo
Margit Sandemo (1924–2018) oli norjalais-ruotsalainen kirjailija. 1980-luvulla hän nousi Pohjoismaiden myydyimmäksi kirjailijaksi, kun hänen 47 kirjaa käsittävä, historiaa ja romantiikkaa yhdistävä romaanisarjansa Jääkansan tarina julkaistiin. Hän kirjoitti monia muitakin kirjasarjoja, kuten Noitamestari-sarjan.
Margit Sandemo syntyi Valdresissa Norjassa. Hänen isänsä oli runoilija ja äiti ruotsalainen opettaja. Margit muutti äitinsä mukana Ruotsiin ja opiskeli muun muassa taidekoulussa. Sandemo avioitui 1946 ja sai myöhemmin kolme lasta. Vuonna 1964 perhe muutti takaisin Valdresiin. Etelä-Ruotsiin Sandemo muutti vuonna 2002 lämpimämmän ilmaston vuoksi.