Avalonin usvat
Alkuteos ilmestynyt 1983. Suomentanut Paula Herranen. Päällyksen kuva: Braldt Bralds.
1. laitos: WSOY, 1986. Sidottu, kansipaperi.
2. laitos: Suuri suomalainen kirjakerho, 1987. Kahtena niteenä. Sidottu, kansipaperi.
Locus-palkinto (paras fantasiaromaani) 1984, Mythopoeic-palkintoehdokas 1983.
Ruusun nimen veroinen mahtava kansainvälinen läpimurto, joka nosti Marion Zimmer Bradleyn saagojen suurten mestarien luokkaan.
Tarujen muinainen Britannia on ollut se lähde, josta amerikkalainen kertoja Marion Zimmer Bradley on taikonut esiin menestysromaaninsa ainekset. Kirja vie lukijan pitkälle ja vaiheikkaalle löytöretkelle varhaiseen keskiaikaan, kuningas Arthurin ja hänen ritariensa unenomaiseen maailmaan.
Mutta toisin kuin vanhoissa kronikoissa kerrotaan, sankareina ovat naiset. Eroottiset ja intohimoiset, kauniit ja petolliset, hurskaat ja rakastavat kuningattaret ja prinsessat, linnojen valtiattaret ja pyhien mysteerioiden papittaret, joiden käsissä, koko Britannian ja samalla oman onnen ja tuhon avaimet.
Sykähdyttävän tarinan langat kietoutuvat toisiinsa Pyhällä Avalonin saarella. Se on druidien Pyhän maljan, Pyhän miekan ja ikivanhojen riittien arvoituksellinen valtakunta. Maaginen usva erottaa sen kelttien maan todellisuudesta, johon uusi usko ja hurjat germaanit jo tekevät tuloaan.
"Suurenmoinen saavutus." – The New York Times
Käyttäjät lukeneet myös
Marion Zimmer Bradley
Marion Zimmer Bradley (1930–1999) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Bradley syntyi maatilalla Albanyssa New Yorkin osavaltiossa. Hän suoritti alemman korkeakoulututkinnon vuonna 1965 teksasilaisessa yliopistossa. Tämän jälkeen hän muutti Kaliforniaan jatkaakseen opintojaan Berkeleyn yliopistossa vuosina 1965–67. Marion Zimmer oli naimisissa Robert Alden Bradleyn kanssa 1949–64 ja Walter Breenin kanssa 1964–79. Kahdesta avioliitostaan Bradleylla oli kaksi poikaa sekä tytär.
Avalon
Seitsenosainen sarja, jonka suomentaminen jätettiin kesken.
Avalon sisältää tällä hetkellä 3 kirjaa.
Kirja-arviot ja kommentit
Avalonin usvat ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Kirja oli ylipitkä, paikoin raskas ja makuuni liian saippuaoopperamainen. Näkökulmahenkilöistä vain yksi oli täysin toimiva, Morgaine. Hänen tarinaansa oli kiinnostava seurata, mutta pahimmillaan Bradleyn hahmot melkein tappoivat lukuinnon. Esimerkiksi Gwenhwyfar oli jotain kauheaa, naisesta ei pahemmin johdonmukaisuutta löytynyt. Avalonin usvien kiinnostavin anti oli kuningas Arthurin tarujen uudelleentulkinta, siinä kirjailija onnistui. Myös päätös kertoa koko tarina vain naisten näkökulmasta oli hyvä idea. Kirja ei kuitenkaan innostanut tarttumaan Bradleyn muuhun tuotantoon, kuten vaikka Avalon-sarjan seuraaviin osiin.