Sokkeloportaikko

William Sleator

6.6 / 10
40 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 1974. Suomentanut Anja-Liisa Vartiainen. Päällys: Heikki Kalliomaa. Sidottu, kansipaperi.

”Peter näki ympärillään pelkkiä portaita. Korkeuksissa sijaitseva lepotaso, jolla hän seisoi, näytti olevan ainoa tasainen paikka. Ylä- ja alapuolella näkyi porrassyöksyjä niin laajalti kuin saattoi erottaa. Kaiteita ei ollut. Portaat nousivat ja laskivat, kääntyivät jyrkästi, haarautuivat, yhtyivät vaarallisiksi kierteiksi, ylittivät ja alittivat toisensa. Ne eivät olleet ulkotilassa, mutta Peter ei pystynyt erottamaan seiniä, kattoa tai lattiaa. Hän näki pelkkiä portaita.

Miksi hänet oli tuotu tänne?”

Kammottavasta, suljetusta sokkeloportaikosta löytyy neljä muutakin nuorta. Kestää kuitenkin kauan ennen kuin heille alkaa paljastua, miksi heidät on eristetty tähän epäinhimilliseen rakennukseen. Ja kun se selviää, alkaa armoton kamppailu, jossa hyvä ja paha käyvät taistelua ihmisen sisimmästä.

Julkaistu
1988 (WSOY)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Kirjan lisätiedot

Kirjailija

William Sleator

William Sleator (oikea nimi William Warner Sleator III, 1945–2011)) oli yhdysvaltalainen nuortenkirjailija. Hän kirjoitti enimmäkseen nuorille suunnattua tieteiskirjallisuutta. Ensimmäisen kirjansa Sleator kirjoitti kuusivuotiaana veljelleen. Hän opiskeli Harvardin yliopistossa musiikkia ja englantia. Pitkään hän työskenteli muusikkona, kunnes päätti alkaa kirjoittaa kokopäiväisesti. Hän asui sekä Bostonissa Yhdysvalloissa että Bangkokissa Thaimaassa.

Suomentanut

Kustantaja

WSOY

Risingshadow'ssa 1 433 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.

Viimeisimpiä julkaisuja