Avalonin usvat ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Kirja oli ylipitkä, paikoin raskas ja makuuni liian saippuaoopperamainen. Näkökulmahenkilöistä vain yksi oli täysin toimiva, Morgaine. Hänen tarinaansa oli kiinnostava seurata, mutta pahimmillaan Bradleyn hahmot melkein tappoivat lukuinnon. Esimerkiksi Gwenhwyfar oli jotain kauheaa, naisesta ei pahemmin johdonmukaisuutta löytynyt.
Avalonin usvien kiinnostavin anti oli kuningas Arthurin tarujen uudelleentulkinta, siinä kirjailija onnistui. Myös päätös kertoa koko tarina vain naisten näkökulmasta oli hyvä idea. Kirja ei kuitenkaan innostanut tarttumaan Bradleyn muuhun tuotantoon, kuten vaikka Avalon-sarjan seuraaviin osiin.