Verenimijät
Alkuteos ilmestynyt 1997. Suomentanut Tuula Kojo. Sidottu.
Kesälomalla seiskaluokan jälkeen alkaa Pajalan metsissä tapahtua kummia. Arkeologiset kaivaukset tuntuvat olevan alkuna mystisille ja painajaismaisille tapahtumille, joihin vanhat tutut, Matti, Simon ja Malin joutuvat pian osallisiksi.
Verenimijät on itsenäinen jatko-osa huippusuositun Mikael Niemen nuortenromaanille Kirkon piru (Schildts 2002). Pohjoisruotsalaiseen Pajalan kylään sijoittuneet vertahyytävät nuorten kauhuromaanit ovat jämäkkää luettavaa, mutta teemoissa on suuria kokonaisuuksia: elämän, kuoleman, pahuuden, uskon, tunteen ja järjen ristiriidat.
Mikael Niemi
Mikael Niemi (s. 1959) on poliisin poika Pajalasta, Vittulajänkän kylästä läheltä Suomen rajaa, ja hän asuu siellä edelleen. Niemi jos kuka tietää, mitä on elää kolmen kielen ja kahden kulttuurin ristitulessa – isä puhui meänkieltä, äiti ruotsia ja mummo saamea. Niemellä on hollantilainen vaimo ja kaksi lasta.
Vuonna 2000 ilmestyi Niemen esikoisromaani Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, humoristinen kuvaus siitä, millaista oli kasvaa nuoreksi mieheksi 60- ja 70-lukujen Pajalassa. Romaani voitti Ruotsin tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Augustin ja sinkosi Niemen maailmanmaineeseen. Teos on käännetty ainakin 26 kielelle ja sen pohjalta on tehty myös elokuva.