Sateen aika
Alkuteos ilmestynyt 1997. Suomentaneet Ilkka Äärelä ja Ulla Selkälä. Päällyksen kuva: Richard Haughton. Päällyksen typografia: Kirsikka Mänty. Sidottu, kansipaperi.
Avaralla preerialla sijaitseva Goodlandsin kaupunki on ollut mainio paikka maan viljelemiseen ja lasten kasvattamiseen. Nyt olot ovat muuttuneet traagisesti. Neljään vuoteen ei ole satanut pisaraakaan. Vauraat sukutilat ovat vaarassa joutua vasaran alle. Uhkan tuntua lisäävät kauhistuttavat tuhopoltot ja mystiset tapaturmat.
Tähän maiseman saapuu hippikulkurilta näyttävä Tom Keatley, mies jota sanotaan sateentekijäksi. Hänet on hälyttänyt paikalle Karen Grange, pankinjohtaja, joka ei tiedä enää muuta keinoa kuolevan kaupungin pelastamiseksi. Ukospäin tyylikäs ja varautunut Karen ja rento, naisten katseita keräävä Tom eivät tunnu sopivan työpariksi, mutta heillä on enemmän yhteistä kuin arvaavatkaan. Liittolaiset ryhtyvät yhdessä tutkimaan kaupungin arvoituksia mutta huomaavat olevansa herkulesmaisen tehtävän edessä. Vastustajana on jotain ihmistä suurempaa.
”Tämä nainen osaa todella panna kynän sauhuamaan... Kunpa Stephen King osaisi kirjoittaa vielä yhtä hyvin.” – Itävaltalainen lukijakommentti internetissä
”Luin tämän kirjan yhdellä istumalla – parhaita mitä olen lukenut. Vaimoni, joka ei tavallisesti välitä tällaisista kirjoista, luki sen kahdessa päivässä. Bravo Susie!” – Amerikkalainen lukijakommentti internetissä
”Moloney kietoo yhteen mahtavat psykologiset, yliluonnolliset ja seksuaaliset pohjavirrat.” – Entertainment Weekly
Käyttäjät lukeneet myös
Susie Moloney
Susie Moloney (s. 1962) on kanadalainen kauhukirjailija. Hänen teoksensa A Dry Spell (suom. Sateen aika) -romaanin elokuvaoikeudet osti Cruise/Wagner Productions vuonna 1997, ja kaupan arvon kerrottiin olleen seitsemännumeroisen summan. Elokuvaa ei koskaan tehty.
Linkkejä
Keijo Kettunen: Sateen aika. Helsingin sanomat 9.9.1998.
