Myrsky nousee
Alkuteos ilmestynyt 1997. Suomentanut Mika Renvall. Kuvitus: Jacen Burrows. Kannen kuva: Jeff Easley. Nidottu.
Mahtavat lohikäärmeruhtinaat uhkaavat orjuuttaa Krynnin. He ovat mahdillaan muuttaneet maan pahoja aikeitaan vastaamaan. He keräävät armeijaansa lohikäärmeitä ja hiisiä. Jopa kerran niin ylevät Takhisiksen ritarit liittyvät heidän joukkoihinsa iskeäkseen Ansalonin asukkaita vastaan.
Krynnin synkin hetki on käsillä.
Ainoastaan kourallinen ihmisiä kieltäytyy antautumasta. Velho Palin Majeren ja tämän ikiaikaisen lohikäärmepeitsen johdattamana he uskaltautuvat vastustamaan lohikäärmeruhtinaita. Se saattaa muodostua heidän viimeiseksi rohkeuden osoituksekseen.
Jean Rabe
Jean Rabe (Yhdysvallat, s. 1942) on toiminut uutistoimittajana, kirjoittanut sotakirjallisuutta ja rikosromaaneja sekä ollut mukana roolipelien ja tietokonepelien suunnittelussa. Suomessa Rabe tunnetaan parhaiten Dragonlance-kirjoistaan.
Jean Rabe asuu Wisconsinissa yhdessä puolisonsa Bruce Raben kanssa, joka on kemisti, perheen puutarhuri sekä rooli- ja sotapelien harrastaja. Heillä on koiria, papukaijoja, kultakaloja, puutarha ja lukemattomia kirjoja. Jean Rabe harrastaa myös toisen maailmansodan lentokoneita ja lentokonemuseoita ja on jäsenenä Fight in the Skies -seurassa.
Dragonlance: Viides aika
Jatkaa Weisin ja Hickmanin Kesätulen lohikäärmeiden tarinaa.
Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.
Pääsarja Dragonlance