Kuilu avautuu
Alkuteos ilmestynyt 1998. Suomentanut Mika Renvall. Kuvitus: Jacen Burrows. Kannen kuva: Jeff Easley. Nidottu.
Krynnin kaksi mahtavinta valtiaslohikäärmettä käy taisteluun Ansalonin herruudesta.
Malystryx ja Khellendros ovat olleet kauan salaa liitossa keskenään, mutta lohikäärmeiden kasvaessa suuremmiksi ja mahtavemmiksi ne käyvät myös omahyväisemmiksi ja vallanhimoisemmiksi. Sininen lohikäärme juonittelee Malysia vastaan päästäkseen valtiaslohikäärmeiden herraksi, ja petoksen sytyttämä viha on yhtä voimakas ja polttava kuin Malys itsekin.
Tämän uuden ajan sankareilla on omat suunnitelmansa. Viimein selviää, että sydämen mahti voi auttaa heitä taistelussa lohikäärmeitä vastaan. Mutta voiko puhdas sydän ja luja usko sittenkään nujertaa raa'an voiman?
Katalien valtiaslohikäärmeiden valtataistelu ja kamppailu hyvyyden puolesta kiihtyvät molemmat Viidennen ajan ensimmäisen trilogian edetessä kohti loppuratkaisuaan.
Jean Rabe
Jean Rabe (Yhdysvallat, s. 1942) on toiminut uutistoimittajana, kirjoittanut sotakirjallisuutta ja rikosromaaneja sekä ollut mukana roolipelien ja tietokonepelien suunnittelussa. Suomessa Rabe tunnetaan parhaiten Dragonlance-kirjoistaan.
Jean Rabe asuu Wisconsinissa yhdessä puolisonsa Bruce Raben kanssa, joka on kemisti, perheen puutarhuri sekä rooli- ja sotapelien harrastaja. Heillä on koiria, papukaijoja, kultakaloja, puutarha ja lukemattomia kirjoja. Jean Rabe harrastaa myös toisen maailmansodan lentokoneita ja lentokonemuseoita ja on jäsenenä Fight in the Skies -seurassa.
Dragonlance: Viides aika
Jatkaa Weisin ja Hickmanin Kesätulen lohikäärmeiden tarinaa.
Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.
Pääsarja Dragonlance