Yil 20 000 vuoden päässä tulevaisuudessa ihmiset ovat levittäytyneet ympäri Linnunrataa. On perustettu galaktinen imperiumi, joka on tähän saakka vaikuttanut ikuiselta mutta joka on pinnan alla rakoillut jo pitkään. Alkunsa saa Säätiö, mystinen organisaatio, tarkoituksenaan ei estää edessä häämöttävää romahdusta vaan lyhentää romahdusta seuraavan kaoottisen kauden pituutta.
Rakenteellisesti Säätiö viehättää. Hyvin harvoin on tullut vastaan romaaneja, jotka käsittävät yli sadan vuoden ajanjakson ja useita erilaisia maailmoja vain noin 250 sivun kokoisessa paketissa. Ihmiset elävät ja kuolevat. Hallitukset vaihtuvat. Yritykset onnistuvat ja epäonnistuvat. Jopa uskonnot kokevat omat myllerryksensä. Mutta Säätiö pysyy, samaan aikaan estradilla ja kulisseissa.
Rakenteesta seuraa myös se isohko ongelma, että kokonaiskuvan muodostaminen on haastavaa. Useinhan fantasia- ja scifiromaanit ovat järkäleitä sen vuoksi, että niiden kuvaamat maailmat ovat lähes aina lukijalle aluksi totaalisen vieraita. Kirjailijan on tavalla tai toisella kyettävä näyttämään ja selittämään, miten luomansa maailmankaikkeus toimii. Säätiö kompuroi tässä suhteessa hieman, koska ainakin minulle planeettojen ja niitä hallinnoivien organisaatioiden sisäiset ja keskinäiset dynamiikat jäivät kertalukemalta varsin hämäriksi. Tästä seurasi se, että poliittiset ja taloudelliset debatit menivät paikoin turhauttavan korkealta tyvikasvuni yli.
Toinen harmituksen aihe olivat POV-hahmot: ehdin ensimmäisessä osassa jo kiintyä Gaaliin, kunnes yhtäkkiä hypättiin 50 vuotta ajassa eteenpäin seuraamaan Salvor Hardinia, joka osoittautui paljon vähemmän kiinnostavaksi tyypiksi. Tulevien osien POV-hahmojen samastuttavuus ja maanläheisyys olivat sitäkin alhaisemmalla tasolla, ja yhdistettynä isoihin loikkiin aikajanalla oli lähes mahdotonta välittää oikein kenenkään kohtalosta.
Paitsi Säätiön. Säätiö oli yksi ja monta. Säätiö edustaa kirjassa tieteen pitkää, kärsivällistä marssia hektisessä maailmassa. Säätiö ei unohda, vaikka rikkinäisen puhelimen tapaan koko muu Linnunrata unohtaisi, mitä varten se aikanaan perustettiin ja mitä varten se yhä jatkaa pyyteetöntä työtään.
