Hurjat pojat: Kuolleiden kirja

Alkuteos ilmestynyt 1971. Suomentanut Kari Lempinen.

1. laitos: Odessa, 1983. Nidottu.
2. laitos: Sammakko, 2015. Sidottu.

William S. Burroughsin (s. 1914) vuonna 1959 ilmestynyt Alaston lounas muodostui heti klassikoksi. Burroughs näytti siinä hyvinvointiyhteiskunnan pohjalla muhivat huumeiset deperadot, joille mitkään vallitsevat normit eivät olleet sentinkään arvoiset. Nyt suomennoksena ilmestyvä Hurjat pojat on kirjoitettu Lontoossa 1960-luvun päättyessä.

Burroughs oli ehtinyt jo kokea paljon: hän oli ollut Wienissä vuonna 1936 lueskelemassa natsien pää-äänenkannattajaa ”Volkischer Beobacheria” ja nähnyt – kuten hän itse on sanonut – miten sen palstoilla syntyivät ”kaikki ne pirulliset arkkityypit”. Hän oli elänyt läpi New Yorkin, Meksikon ja Marokon narkkarimaailmat ja homoseksualistien alakulttuurit. Ja 1960-luvun hän oli istunut Lontoossa seuraamassa hilpeän nuorison toimia – erityisesti skinheadien iskujoukot olivat antaneet hänelle uutta ajattelemisen aihetta.

Hän kirjoitti Hurjat pojat, josta sittemmin on tullut alakulttuurien piirissä varsinainen kulttiteos. Se on vuoteen 1988 huipentuva utopia, jonka rinnalla Orwellin 1984 vaikuttaa leppoisalta esinäytökseltä. Vallitseva yhteiskunta on käynyt taisteluun nuoriaan vastaan, jotka vuorostaan ovat vetäytyneet omiin oloihinsa, suojaisiin autiomaihin hiomaan omaa taktiikkaansa, ja aseitaan. Katteetonta houretta, painajaisuni vai kenties positiivinen utopia?