Aniara
Aniara: Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa. Alkuteos ilmestynyt 1956. Suomentanut Aila Meriluoto. Päällys: Urpo Huhtanen. 4. painos 1974. Sidottu, kansipaperi.
Suuri runoelma
Aniara on yksi niistä avaruusaluksista, jotka liikennöivät Marsiin ja Venukseen. Kahdeksantuhatta ihmistä on pakomatkalla Maasta, kun eräs asteroidi suistaa uljaan laivan radaltaan ja raketin kärki suuntautuu kohti Lyyran tähdistöä. Maan siirtolaiset on tuomittu elinikäiselle matkalle tyhjyyteen.
Ensimmäisinä vuosina matkustajien lohtuna on merkillinen vastaanottolaite miima, puolittain koje, puolittain sielullinen olento. Se heijastaa lumoavia kuvia, tuoksuja ja sanoja kaukaisista maailmoista, sen ääreen Aniaran väki kokoontuu palvoen kuin alttarin ympärille. Mutta miima kuolee suruun ihmisten pahuuden tähden. Nyt Aniarasta tulee inhimillisen elämänhalun, hillittömien orgioiden, kuvitelmien, turhuuden ja hirmuvallan näyttämö – vihdoin epätoivon, pakokauhun ja välinpitämättömyyden helvetti – ja lopuksi huimaa vauhtia kiitävä äänetön sarkofagi.
Harry Martinsonin mahtava avaruuseepos Aniara paljastaa aikamme ihmisen murhenäytelmän koko laajuudessaan, sen vaihtelevissa rytmeissä kuvastuvat tehoavina elämän traagisuus ja kauneus.
Atomiajan ihmisen draama
”Avaruusajan laulu, jonka lukeminen muodostuu kumman kiehtovaksi runon matkaksi tuntemattomaan tulevaisuuteen.” – Pekka Piirto, Helsingin Sanomat
”Tavattoman rikas runoelma, elämää ja kuvia säihkyvä, moniselitteinen, arvoituksellinen – eikä kuitenkaan vaikeatajuinen.” – Kauko Kula, Kauppalehti
”Aniaran maailmassa, joka on avara ja rikas, lukija tuntee olevansa kuin löytöretkeilijä, joka iloitsee päästessään huimille retkille ihmishengen teille, ihmisen kohtalonteille.” – Arvo Suominen, Turun Sanomat.
”Elämys jokaiselle, joka antaa arvoa huomattavalle runoilijanteolle tai joka on kiinnostunut elämän ja ihmisen suurista ongelmista.” – Alpo Routasuo, Maaseudun Tulevaisuus
”Suuri ja järkyttävä runoteos, joja ei ole yhdellä eikä kahdella lukemisella tyhjiin ammennettavissa. Sillä on paljon sanottavanaan, ja se sanoo sen vaikuttavin kuvin ja loistokkain säkein.” – Tauno Väinölä, Kotimaa
”Se on ollut monelle tämän aikakauden syvimpiä ja järkyttävimpiä lukuelämyksiä. Se on profeetan ääni ajassa ja tilassa, vetoomus ihmisen järkeen.” – Eila Pennanen, Yhteishyvä
Käännetty englanniksi Aniara
Harry Martinson
Harry Martinson (1904–1978) oli ruotsalainen runoilija ja kirjailija. Hänen tunnetuin työnsä on runoelma Aniara (1956). Martinson sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1974 yhdessä Eyvind Johnsonin kanssa. Aniarasta on tehty suomalainen kuunnelma vuonna 1975.
Linkkejä
Harry Martinson. Wikipedia.
Jarmo Wallenius: Nykyihmisen oloinen kulkuri maailmankaikkeudessa. Turun sanomat 17.1.2005.
Kirja-arvioita
'Aniara' oli mahtava lukukokemus. Ei ihme, että kirjailija sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon aikoinaan. 'Aniara' on runomuotoon kirjoitettu scifi-tarina, jossa eletään kaukana tulevaisuudessa. Maailma on ehtynyt kokea uuden jääkauden ja ihmiskunta on noussut jälleen loistoon. Sodan kourissa tuhoutuvasta Gondin maasta lähtee suuri joukko pakolaisia kohti Marsia goldonderi Aniaralla. Asteroidi kuitenkin suistaa aluksen radaltaan ja se on tuomittu kiitämään ikuisuuksia kohti Lyyraa. Aluksi erikoinen laite nimeltä Miima, joka näyttää kuvia kaukaisista maailmoista, helpottaa ihmisten sieluntuskaa. Mutta lopulta Miima pirstoutuu sen joutuessa näyttämään verenjanoiselle katselijakunnalleen kuvia sodasta ja tuhosta Maassa. Miiman tuhouduttua alkaa ihmisten luisuminen kohti romahdusta. Tuomitun aluksen sisällä ihmiset yrittävät täyttää kuolemanpelon ja tyhjyyden kauhun kaikella mahdollisella filosofiasta ja uskonnosta orgioihin ja irstailuihin. Lopulta kaikki on kuitenkin turhaa avaruuden äärettömyyden rinnalla, Aniarasta tulee kiitävä sarkofagi joka lopulta aioneiden jälkeen palaa sen reitille sattuvan tähden hornassa. 'Aniara' on yksi parhaimpia runokirjoja joita olen lukenut, se vetää minusta vertoja Danten 'Jumalaiselle näytelmälle'. Kirja on mahtava ja katharsinen lukukokemus, jokaa miettimään ihmiselämää ja sen merkityksellisyyttä universumin ikuisuuksien ja äärettömyyden rinnalla. Kirjasta tekee ehkä aluksi hankalan lukea Martinson tyyli, joka vielä on muuttunut paljon kun kirjan on suomennettu. Mutta onneksi suomentajana on ollut runoilija Aila Meriluoto, joka ilmeisesti on kyennyt pitämään lyyrisen tyylin hengissä. Kirjassa vilahtelee monia Martinsonin luomia termejä, jotka ovat mielenkiintoisia. Suomalaisia lukijoita varmaankin säväyttää se, että yhdessä runossa puhutaan Karjalasta. Suosittelen kirjaa jokaiselle lyyrikkaa luettavaksi etsivälle ja erilaista scifiä etsivälle. Arvosana: 10+.