Alkuteos ilmestynyt 1994. Suomentanut Maarit Kalliokoski. Nidottu.

Marie-Sophie elää pienessä saksalaiskylässä toisen maailmansodan aikaan. Hänen pieni ja tavallinen elämänsä muuttuu oudoksi tarinaksi, kun hänen työpaikalleen Vrieslanderin majataloon ilmaantuu mystinen matkamies. Marie-Sophie suljetaan hoitamaan miestä ikkunattomaan huoneeseen. Todellisuuteen ilmaantuu kuitenkin salaisia kurkistusaukkoja.

Silmäsi näkivät minut on merkillinen ja viehättävä kirja, joka kuljettaa lukijansa keskelle lumoavaa satua. Kirja elää monilla eri tasoilla tarinoiden ja ihmisten lomittuessa toisiin tarinoihin, ja kaiken yläpuolella häärää arkkienkeli Gabriel, joka yrittää välttää Saatanan sotkuisia pauloja. Sjón yhdistää taitavasti eri aineksia rikosdekkarista teologiaan ja ekspressionistisesta filmistä sarjakuvamaiseen maisemaan – unohtamatta rikasta islantilaista kertomaperinnettä.

Kirja-arvosteluja:

”Sjónin teos antaa uutta toivoa romaanille taidemuotona.” – Sydsvenska Dagbladet

”Romaaneissaan hän käy täysin pidikkeetöntä dialogia koko länsimaisen kirjallisuuden perinteen kanssa. Monitasoinen tarinoiden kudelma, josta löytää paljon tuttuja vaikutteita aivan omanlaisekseen kokonaisuudeksi sulatettuna.” – Kimmo Lilja, Turun Sanomat

”Sjónillakin tyylin omaperäisyys on häiritsevän itsetarkoituksellista – ja tavattoman kiehtovaa.” - Markku Soikkeli, Portti

”Lämminhenkinen tapa kuvata burtaalia todellisuutta, fantasian värittämä arki sekä jumalolentojen harmaa eminenssi.” – Kaisa Toiviainen, Pohjolan Sanomat

”Sinun silmäsi näkivät minut on monitasoinen, tarinoita tarinoiden sisällä kuljettava romaani. Lukijaa ei päästetä helpolla, vaan pakotetaan yhdistelemään ja tulkitsemaan asioita omasta näkökulmasta.” – Anne Leinonen, Tähtivaeltaja

Julkaistu
2004 (Like)
Alkuperäinen nimi
Augu bín sáu mig – astarsaga
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
81
70
61
50
40
30
21
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

1 arvio

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

8/10

Pidin paljon kirjan tunnelmista. Sjón kirjoittaa tavalla, joka on samalla unenomainen, mutta on myös humoristinen ja lähellä pientä ihmistä. Hahmot ovat oikeasti tästä maailmasta ja elävät tavallisen ihmisen elämää maailmankaikkeuden suurempien kuvioiden alla, ja niistä tietämättöminä (ehkä onneksi, sillä vaaleanpunavaippaiset ääliöenkelit ovat aika karmaisevia kohdattavia edes ajatuksissa).

Sjónin Sinun silmäsi näkivät minut on rakkaustarina, joka lämmittää persoonallisella tyylillään ollen kaukana siirappisesta harlekiinista. Aiheesta kiinnostuneelle erittäin suositeltava romaani.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja