Marina

Kirjan alku lähinnä ärsytti minua liiallisten korulauseiden johdosta. Kun tarina käynnistyi kunnolla ja alkoi tapahtua, myös mielenkiintoni alkoi heräillä. Kirjassa oli hieman liikaa leikkelyä ja repimistä minun makuuni eikä mysteerikään oikein innostanut. Tarina oli kuitenkin hyvin rakennettu ja sitä luki mielellään. Loppuratkaisu oli koskettava ja kauhea. 

Jälleen kerran omalaatuinen seikkailukertomus Barcelonasta. Sama maaginen tunnelma kuin muissakin kirjalijan kirjoissa; tarina soljui eteenpäin vaivattomasti, mutta samalla enteillen murhetta. Barcelona piirtyi silmien eteen jännittävänä katujen sokkelona, jossa voi tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja kuulla heidän kohtaloistaan. Jälleen kerran päähahmo on sivustakatsoja, joka tulee sotkeutuneeksi vahingossa asioihin, joihin hänen ei kuuluisi sotkeentua ja samalla vahingossa selvittää yhden jos toisenkin mysteerin. Tragedialta ei voi välttyä, tässä tarinansa kärsivät kaikki. Juuri se tekee kirjalle sen oman kauniin, joskin hiukan unenomainen tunnelman. Tämä kirja ei yllä Tuulen varjon tasolle, mutta onnistunut kertomus silti. Ehkä hiukan liikaa päälleliimattua intertekstuaaliuutta, mutta muuten onnistunut.

Täytyi lukea kerralla, kun kerran meni aloittamaan! Ihana kirja.

Ensimmäinen kirja, jonka sain luettua espanjaksi, enkä tiedä uskallanko suomeksi edes lukea, kun Taivasten vanki oli kuulemma huono suomennos ja Marinan on suomentanut sama tyyppi.. Ihastuin kirjaan, taisin jopa rakastua. 1990-luvun Frankestein :)

Minulle jäi Marinasta hiukan ristiriitaiset tunteet. Kirja oli hyvä, sitä en kiistä, en missään nimessä, mutta Zafónin mittapuulla... no jaa. Tuulen varjo edustaa minulle nykyään sellaista täydellisyyttä, jonka ohitse on vaikea kivuta. Ehkäpä olisin nauttinut kirjasta hiukan enemmän ilman niin suuria odotuksia. Zafón mainitsee itse esipuheessaan Marinan olevan eräänlainen välimaastoon sijoittuva kirja. Marina, joka siis ilmestyi espanjaksi 90-luvulla ennen Tuulen varjoa, oli Zafónin viimeinen nuortenkirja ja sen jälkeen herra siirtyi kirjoittamaan aikuisille. Ihan nuortenkirjaksi minä en tätä kuitenkaan luokittelisi, mutta en samalla lailla aikuisten romaaniksikaan, kuten Tuulen varjo on. Marina on vaikea kirja tässä tapauksessa. Marinassa on kuitenkin paljon samoja elementtejä, mitä myöhemmin ilmestyneissä Unohdettujen kirjojen hautausmaalle sijoittuvissa kirjoissa. On historian peittoon hautautunut mysteeri, surullisia ihmiskohtaloita ja edellä mainittujen linkittyminen päähenkilön elämään. Ja mikäpä siinä. Minuun kyseinen konsepti ainakin uppoaa erinomaisesti, joten miksipäs ei. Barcelonan kadut kutsuvat viekoittelevalla tavalla myös Marinassa. Zafónin kirjojen lukeminen tuntuu vain pahentavan matkakuumettani ja kirjailijalla on upea taito maalata Barcelonan synkeät ja vähemmän synkeät kadut elävinä lukijan kasvojen eteen. Zafónin kieli tekeekin herran kirjojen lukemisesta juuri niin lumoavaa. Zafón osaa kuvailla asioita upeasti ja kielen rytmi välittyy käännöksenkin läpi hienosti. Myönnän olevani kateellinen. Lisäksi hauskuutan itseäni kahdelta espanjan kurssilta mukaan tarttuneella huimalla kielenosaamisella ja äännän kaikki nimet mahdollisimman espanjalaisittain päässäni. Marina oli pituutensa ja nappavuutensa ansiosta todella nopealukuinen. Aloitin aamulla, lueskelin päivän mittaan ja illalla sain luettua. Oikeastaan lyhyys nousi minun kohdallani jopa pieneksi ongelmaksi. Jotenkin Marina tuntui etenevän niin kauhean nopeasti. En tarkoita, että kirjaa olisi pitänyt venyttää, ei se siitä olisi parantunut, Marina oli lyhyt tarina. Mutta silti... Minulle jäi tunne, että Marina olisi kaivannut vähän lihaa luittensa ympärille. Kaiken kaikkiaan pidin Marinasta, mutta Tuulen varjon tasolle se ei noussut. Tuttuja Zafónin elementtejä ja traagisia kohtaloita. Pidin, mutta ei hurmannut samalla lailla kuin herran muut kirjat.

Marina on hyvä kirja hieman eri tavalla kuin Tuulen varjo ja sen jatko-osat, vaikka samankaltaisuutta kirjailijan myöhempiin teoksiin on selvästi. Marinan tapahtumapaikka on myös Barcelona, mutta tunnelmoinnissa se ei aivan pärjää noille myöhemmille teoksille. Marinassa on enemmän kauhuainesta ja se onkin eräänlainen Frankenstein variaatio ja kirjoitettu selkeästi kunnianosoituksena Mary Shelleylle. Kirjassa on paikoin nuortenkirjalle ominaisia piirteitä, mutta ne eivät erityisesti häirinneet. Tarina on jännittävä ja pelottavakin ja sen luki sujuvasti alusta loppuun.

Rakastuin erittäin syvästi Carlos Ruiz Zafoniin, kun puoliksi vahingossa ostin Tuulen varjon käytettynä pokkarina divarista. Enkelipeli seurasi samalla radalla, mutta Taivasten vanki jämähti hiukan vähemmän tasokkaaksi. Marinalle en siis osannut kunnollisia ennakko-odotuksia asettaa. Kieli on kaunista ja soljuvaa. Etenkin aiemmissa kirjoissa ihailin kateellisena kilometrin pituisia taitavia lauseita, joiden ymmärrettävyys ei hälvennyt ja jotka eivät takunneet puolivälissä. Kauniit kuvat, jotka Zafon lukijan eteen maalasi Barcelonan kaduista toimivat minulle. Kellarit ja kartanot, kaikki karumpi, sisäoppilaitoksen huoneet ja viemärit saivat tietyn houkuttelevan värisävyn. Kaikki Zafonin kirjat ovat itsensä värisiä... Niin kaunista. Juoneen oli ynnätty yleisimmät herran kirjoissa esiintyvät elementit, herkkä pika, joka tapaa tytön, pakkomielteestään juopunut hullu nero, mielenkiintoinen ihminen, jonka tarinaa ratkotaan ja pieni siivu omaa elämää, joka yllättäen myös sattuu. Unohdettujen kirjojen hautausmaa Marinasta oli jätetty pois, mutta asia on annettavissa anteeksi. Olen itkenyt jokaisessa Zafonin kirjassa ja itkin tässäkin. Ihan Marina ei Tuulen varjon ja Enkelipelin tasoa ole, mutta loistava tarina kauniissa kansissa. Tämäkin täytyy tulevaisuudessa omistaa.