Taivasten vanki kuuluu Zafónin Barcelonaan ja Unohdettujen kirjojen hautausmaalle sijoittuvaan itsenäisten teosten sarjaan. Vaikka Taivasten vanki onkin luettavissa myös itsenäisenä teoksena, minä suosittelisin lukemaan Tuulen varjon ennen sitä. Taivasten vanki nimittäin sijoittuu aikaan noin kaksi vuotta Tuulen varjon tapahtumien jälkeen ja spoilaa siten kyseisen kirjan loppuratkaisua.
Taivasten vanki on paljolti Fermín Romero de Torresin tarina. Vaikka kertoja ja päähenkilö on yhä Daniel, yli puolet kirjasta kuvaa Fermín elämän käänteitä vankilassa ja sen jälkeisessä ajassa. Se on myös paluu Tuulen varjon ja Enkelipelin hahmojen pariin, sen sivuilla vilahtavat niin Daniel Sempere kuin David Martínkin.
Taivasten vanki ei ole ollenkaan niin pelottava kuin Tuulen varjo tai Enkelipeli. Siinä missä aiemmat osat keskittyvät siihen, että päähenkilöiden elämissä alkaa tapahtua kummallisia asioita, Taivasten vanki kertoo etupäässä vain menneisyydessä tapahtuneista asioista. Ehkäpä siksi kirja ei liimannut minua tarinaansa aivan samalla tasolla kuin kaksi edellistä kirjaa.
Kirja on kuitenkin jälleen erinomainen osoitus Zafónin kauniista kielestä. Tätäkin lukiessa hidastelin ja maistelin lauseita ja etenkin aivan alkua luin yhä uudelleen ja uudelleen. Zafónin kieli suorastaan hypnotisoi minut joka kerta. Siihen huomaa takertuvansa ja kietoutuvansa, sen kautta elää kirjan tapahtumia sekä jännittää ja pelkää päähenkilöiden puolesta. Hänen kirjojaan lukiessa on vaikea muistaa, että hahmot todella ovat vain fiktiivisiä.
Daniel Sempere, joka on tuttu jo Tuulen varjosta, muodostuu myös Taivasten vangissa mahdottoman sympaattiseksi kaveriksi. Hänen puolestaan suree ja riemuitsee, hänen kanssaan on luonnollista taittaa se matka Barcelonan salaperäisille kujille, jolle Zafón lukijaansa kuljettaa. Minä vain pidän hänestä suunnattomasti.
Vaikka Taivasten vanki olikin loistava, se ei mielestäni ollut aivan yhtä hyvä kuin aiemmat kirjat. Jotain tuntui jäävän puuttumaan. Jotain salaperäistä ja pelottavaa, jotain, minkä yhdistän Tuulen varjoon ja Enkelipeliin. Mutta huono kirja ei ollut, ei missään nimessä. Ei vain aivan yhtä hyvä.
