1. painos: Kansankirja, 1947. Kannen kuva: Ami Hauhio.
2. painos: Seaflower, 1997. Seaflower's Large print edition n:o 21. Nidottu.

Robotti Atoroxin ynnä hänen tiedemiesseurueensa avaruusmatka alkoi huimalla lennolla kuuhun. Atorox kuussa- kirjassa seurattiin nerokkaan teräsrankaisen sankarin edesottamuksia tämän planeetan ihmeellisyyksiä valloitettaessa, mutta vaikka täälläkin koetut seikkailut tuntuivat miltei yliluonnollisilta, merkitsi kuunmatka kuitenkin vain pelinavausta niihin tapahtumiin, joihin matkaa avaruudessa jatkettaessa jouduttiin. Sarjan toisessa kirjassa, joka on Atorox Marsissa, kiihtyykin tapausten kulku niin, että heikkopäistä alkaa jo vähin erin huimata. Tässäkään vaiheessa ei ole vielä syytä uskoa Atoroxin jättäneen parhaat seikkailunsa selän taakse, sillä – kuten sanottu – matka on vasta alussa ja monet yllätykset kokematta. Niinpä ATOROX VENUKSESSA on sellainen täysosuma, että ellei pidä juonilangoista tarpeeksi lujasti kiinni, voi pian pudota pois pelistä. Se olisi vahinko, sillä tässä kirjassa jos missä mielikuvitus lentää riemullisesti, rajoista ja esteistä piittaamatta. Venus, sinipunertavan hämärän ja vaarallisten, kauniiden amatsoonien salaperäinen maa, tarjoaa kiitollisen taustan kaikille satumaisille seikkailuille, joihin väsymätön Atorox johtaa retkikuntaa. Yllätykset seuraavat toisiaan, vanhat tuttavat kohtaavat toisensa hämmästyttävissä olosuhteissa, venukselaiset esi-isät tervehtivät tyrmistyneitä matkalaisia... Atoroxin avaruuslaivan mukana saapuva sivistyksen ensimmäinen siemen – kuten ylpeästi sanottiin – kohtaa Venuksessa maaperän, joka panee vanhasta maastamme saapuneet haukkomaan henkeään.

Ensimmäinen Atorox-kirja – jännittävä

Toinen Atorox-kirja – huiman jännittävä

Kolmas Atorox-kirja – yliveto-jännittävä

Seuraavat Atorox-kirjat – millaisia ne ovatkaan, kun taso aina vain nousee...

Julkaistu
1947 (Kansankirja)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Atorox

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
80
70
60
51
40
30
20
10
Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja