Kolmastoista Amy
Alkuteos ilmestynyt 2000. Suomentanut Ulla Selkälä. Päällyksen kuva: Craig White. Sidottu.
Amy kohtaa jälleen yhden klooneistaan. Mutta Aly, numero kolmetoista, ei olekaan samanlainen huippulahjakas supertyttö kuin Amy Candler.
Amy ja Aly ystävystyvät ja ovat pian lähes erottamattomat. Yhtäkkiä Amy huomaa saaneensa aivan uusia kavereita ja viettävänsä paljon vauhdikkaampaa elämää kuin Tashan ja Ericin kanssa. Tytöt tekevät kaikenlaista uskallettua, mikä on Amysta vain jännittävää ja hauskaa. Kunnes viimein Aly yllyttää hänet sellaiseen, jossa molempien henki on vaarassa. Pystyykö Amy pelastamaan kloonisiskonsa ja itsensä?
Marilyn Kaye
Marilyn Kaye on syntynyt Connecticutissa Yhdysvalloissa 1949. Nykyään hän asuu osan vuotta New Yorkissa ja osan Pariisissa. Kirjailijalla ei ole omia lapsia. ”Elämässäni on kuitenkin paljon lapsia – kummilapsia ja sisarusten lapsia.” Kaye työskentelee St. Johnin yliopistossa informatiikan apulaisprofessorina. Aikaisemmin hän on hoitanut koulukirjastoa, arvostellut lasten ja nuorten kirjoja eri lehtiin ja opettanut yliopistossa. Harrastuksikseen hän kertoo lukemisen, taidenäyttelyt, matkustelun, ranskan kielen, elokuvat sekä ”ystävien hankkimisen ja säilyttämisen”.
Ensimmäisen nuortenromaaninsa kirjoittamisen Kaye aloitti vuonna 1980. Suomessa Marilyn Kaye tunnetaan Replica-sarjastaan.
Kirja-arvioita
Tämä kirja jatkaa tarinaa kloonityttö Amysta ja hänen selviytymisestään. Samalla kun pitäisi vältellä järjestöä, joka haluaa hyötyö Amysta, tämän pitäisi esittää tavallista teiniä ja selviytyä arjen pulmista ja salata erikoisuutensa. Kun vielä läheiset alkavat turvautua Amyyn kaikissa pikkupulmissaan, palaa hänen pinnansa totaalisesti. Amy tapaa Alyn, joka viettää villiä elämää säännöistä piittaamatta ja vetää Amyn mukaansa. Selviää, että Ay on myös yksi klooneista, kolmastoista klooni, virhetekele. Aly asettaa Amyn vaikeiden valintojen eteen toilailuillaan ja pakottaa tämän katsomaan elämäänsä aivan uudesta näkökulmasta. Tarinan kasvattavat Amya uudella tavalla. Kirja antaa Amyn tarinaan aivan uuden näkökulman, joka on riipaiseva ja villi. Se panee miettimään onko meidän todella luovuttava josta kusta rakkaastamme, jos se tosiaan on itsemme ja rakkaamme parhaaksi.