Puuttuvat palat
Alkuteos ilmestynyt 2001. Suomentanut Ulla Selkälä. Päällyksen kuva: Craig White. Sidottu.
Parksidessa, kloonityttö Amyn koulussa, alkaa tapahtua outoja asioita lahjakkaille oppilaille. Joku tai jokin näyttää vievän heidän erityiskykynsä. Jalkapalloilija menettää pelitaitonsa, maratonjuoksijan vauhti hidastuu ja laulajatyttö kadottaa äänensä. Muut oppilaat ovat kauhuissaan ja pelkäävät noitien tai paholaisen olevan kaiken takana. Amysta syyn täytyy olla paljon maanläheisempi, vaikka hänellä ei ole aavistustakaan siitä, mikä tai mitä hänellä on vastassaan.
Marilyn Kaye
Marilyn Kaye on syntynyt Connecticutissa Yhdysvalloissa 1949. Nykyään hän asuu osan vuotta New Yorkissa ja osan Pariisissa. Kirjailijalla ei ole omia lapsia. ”Elämässäni on kuitenkin paljon lapsia – kummilapsia ja sisarusten lapsia.” Kaye työskentelee St. Johnin yliopistossa informatiikan apulaisprofessorina. Aikaisemmin hän on hoitanut koulukirjastoa, arvostellut lasten ja nuorten kirjoja eri lehtiin ja opettanut yliopistossa. Harrastuksikseen hän kertoo lukemisen, taidenäyttelyt, matkustelun, ranskan kielen, elokuvat sekä ”ystävien hankkimisen ja säilyttämisen”.
Ensimmäisen nuortenromaaninsa kirjoittamisen Kaye aloitti vuonna 1980. Suomessa Marilyn Kaye tunnetaan Replica-sarjastaan.