Alkuteos ilmestynyt 1889.

1. painos: K. E. Holm, 1891. Suomentanut Frans Enqvist. Kuvitettu.
2. painos: Biokustannus, 2007. Käännös: Biokustannuksen käännösryhmä. Osan 3 kapale 4 jätetty pois, kuvittamaton. Nidottu.

Camille Flammarion (1842–1925) oli tunnettu ranskalainen tähtitieteilijä, joka esitti myös kansanomaisesti tähtitiedettä, rohkaisi harrastelijatutkijoita ja toi tämän tieteen lähelle tavallisia ihmisiä. Hän oli sitä mieltä, että useimmat planeetat ja aurinkokuntamme ulkopuolella sijaitsevat tähdet ovat asuttuja ja monilla niistä on paljon suotuisammat olosuhteet elämään kuin meillä. Useimmat tutkijat edellyttävät, että olosuhteiden muilla planeetoilla ja tähdillä pitäisi olla maapallon olojen kaltaisia. Flammarionin näkemys asiasta oli kuitenkin seuraava:

”Näyttää siltä kuin tästä aiheesta kertoneet kirjailijat pitäisivät maata maailmankaikkeuden mallina taivaan avaruuksien kaikille asukkaille. On päinvastoin paljon luultavampaa, että meidän olemassaolotapaamme ei voida pitää sopivana muille taivaankappaleille. Muut planeetat ovat täysin erilaisia ja niillä esiintyvien olentojen syntyä hallitsevat voimat sekä niiden yhteiseen rakenteeseen kuuluvat aineet ovat aivan toisenlaisia. Tästä aiheesta kirjoittaneet ovat antaneet maisten kuvittelujen hallita itseään ja he ovat sen vuoksi täydellisesti erehtyneet.”

Tämän kuuluisan kirjan lisäksi Flammarion kirjoitti noin 50 teosta ja lukuisia lehtikirjoituksia.

Julkaistu
1891 (K. E. Holm)
Alkuperäinen nimi
Uranie
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
80
70
60
50
40
31
20
10
Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja